Ihana lämmin syysilma! En voi kieltää etteikö se vaikuttaisi minuun todella pirteästi ja yritän oleskella ulkona mahdollisimman paljon. Kerätä D-vitamiinia varastoon, lenkkeillä, lukea kirjaa nurmikolla (vaikkakin ehtisin siihen vain viideksi minuutiksi) ja syödä lounasta terassilla.


Eilen lounasseuranani oli tosin varmaan koko Helsingin ampiaiset. En yleensä pelkää niitä, mutta kai on vielä liian tuoreessa muistissa heinäkuun ampiainen, joka pisti minua kainaloon.
Voitte vain kuvitella mikä show siitä syntyi kun olin lähdössä rannalta ja pukemassa t-paitaa päälleni, mutta käsiaukosta tulikin mukana pieni keltainen vieras. Kertokaa minulle ihminen, joka pystyy hengailemaan coolisti ampiainen paitansa sisällä? Nimittäin minä ainakin riuhdoin nanosekunnissa varmaan kaikki vaatekappaleet pois päältäni, muutaman hyppelyn ja kiljaisun saattelemana tietysti. Lopputuloksena piikki kainalossa. 


Pahoittelen ampiaisen puolesta, raukka valitsi lentoreittinsä vain hieman väärin.


Toinenkin huonosti koordinoitu lentoreitti osui kohdalleni eilen aamulenkillä, nimittäin joku lentävä ötökkäinen (minkä laji mieluiten ikuisesti pysyköön minulta pimennossa) lensi juostessani suoraan suuhuni. Mikä elävä kärpästeippi minä olen? Ja miksi juoksen suu auki?


Kertokaa minulle ihminen joka coolisti syö kärpäsen kokoisia ötököitä aamulenkillä?
Jälleen kerran se en nimittäin ollut minä.









Ja mikäs siinä, että minun piti tulla puhumaan säästä, mutta päädyin ötökkätarinoihin. Hurmaavaa. Katson parhaakseni poistua paikalta. Ulos lenkille. Mutta suu kiinni.


 


 


 



Takki - HM AW14
Paita - Supertrash
Housut - Zara
Kengät - Zign
Laukku - Prada
Aurinkolasit - LeSpecs

Kommentit (16)

CC

Auts!Täällä toinen hysteerinen ampiaisten pelkääjä! Mua ei ole ikinä pistäneet, eikö tartteekkaa pistää, hui kamala! :D mutta on kokemusta noista päin naamaa lentävistä ötököistä. Yks sellainen 3cm×3cm mörkki napsahti pyöräillessä suoraan poskeen, auts!piti tarkistaa tuliko reikä, nimittäin sillä oli varmaan 70 km/h vauhtia :D
Mutta joo siis ihanat alkusyksyt säät, pitää yrittää nauttia ötököistä huolimatta! :D

Nad

Mäkin oon joskus saanut ötökän suuhuni juostessa. Melkein nieluun asti vieläpä, maistuikin pahalta! yök.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Jep, tämä lensi suoraan kurkkuun ja hyi jotenkin jumittui sinne. Vieläkin tulee puistutuksia kun mietin sitä :D

Anni

Ei vitsi Julia olet ihana! Sait nimittäin mut juuri nauramaan, ja piristit samalla päivääni, kiitos! <3

Ja huomasin muuten että sulla on noissa kuvissa tismalleen sama kampaus päässä kun mulla nyt. :D
Ihania syyspäiviä!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ohoh, en edes huomannut että se näyttää hieman violetilta, joku värivirhe tullut kuvaan. Laukku on oikeasti ihan kauttaaltaan musta :)

emma

Voisitko tehdä jutun sinun tatuoinneista. Kuinka monta sinulla on, miksi juuri ne ja mitä ne tarkoittavat sinulle.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram