Muistatteko vielä nämä kuvaukset parin kuukauden takaa? Palataan niihin hetkeksi, nimittäin tämä kampanja alkaa kohta lähteä käyntiin ja herranjumala miten jännä sitä oli tehdä! En ole koskaan ollut vastaavissa kuvauksissa.

 

Kuvausten teemana oli NUDE ja vielä paikanpäälle saapuessani jopa minullekin oli hieman arvoitus, että mitä näissä kuvauksissa oikein lopulta tapahtuu.
Studiossa oli heti aamusta vielä täysi tohina päällä. Isot kuvaukset, paljon porukkaa, meikkaajia, kuvaajia, muita malleja ja kiireinen aikataulu.

 


Muistan erityisesti sen, että olin juuri tuolloin elämänmuutos myllerryksessä, lähdössä Afrikkaan ja pääni oli kaikesta ihan pyörällä ja tuntui kun olisin katsonut vierestä jonkun toisen elämää ja kuvauksia.
En tosiaan ole koskaan ollut mikään maailman rohkein kameran edessä, mutta tuona päivänä olin todella rentona ja kummallisen seesteisessä tilassa. Ihan kuin olisin hujannut itseäni, että teen vastaavia kuvauksia ihan liukuhihnalta.
Mikään ei tässä työssä oikeasti vain ole liukuhihnaa nähnytkään.

 

Onneksi kaikki meni lopulta kuitenkin hyvin, enkä malta odottaa että pääsette näkemään lopputuloksen!

 

           

 

                                                                Yhteistyössä Maybelline*

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram