Olin ihan unohtaa!
Varmaan siksi, että osa lojuu jo likapyykissä ja kengistäkin piti pyyhkiä muutama likatahra pois.
Mutta, niinkuin aikaisemmin taisin mainita tarjonta kaupoissa oli hyvä ja kerrankin minusta tuntuu, että tein hyviä ostoksia- käytännöllisiä ja edullisia.

Okei, paitsi nämä ensimmäiset kengät eivät ehkä suoranaisesti huuda käytännöllisyyttä.

 

Yleensä suosin hieman lyhyempiä ja paksumpia korkoja ja olinkin jättää kengät kauppaan, kunnes Lauri välttämättä halusi ne minulle ostaa. Kai se tykkää nauraa hoipertelulleni.
Liikkeessä oli myös toiset kengät joita olin kuolannut. Pikaisen pään sisäisen matemaattisen suorituksen jälkeen tulin siihen tulokseen, että jos Lauri pakko-ostaa nämä kengät minulle, voin ihan hyvin ostaa itselleni ne toiset. En häviäisi mitään, mutta voittaisin silti.
Ihan turha väittää muuta.

 

 

 

 

 

 

Ja nyt päästään siihen käytännöllisyyteen. Nämä olivat juuri ne likatahraiset. Olen ehtinyt käyttää niitä jo töissä, arjessa ja juhlassakin.
Molemmat kengät oli Blancosta.

Vaatepuolelta sain haalittua myös massatuotantoa halvalla mm. neuleita Pimkiestä seitsemällä eurolla.
Enpä mene vannomaan tuotteiden kestävyydestä, laadusta puhumattakaan, mutta eipähän tullut tuhlailtuakaan.

 

 

 

Kommentit (13)

Suvi

Hei!Olen tekemässä opinnäytetyötä, muotibloggaajien kiinnostuksesta blogimarkkinointia kohtaan.Olisiko Sinulla kiinnostusta osallistua tekemääni kyselyyn? Käytän kyselyä opinnäytetyöni pohjana. Käsittelen tietojanne ja vastauksianne luottamuksellisesti. Jos osallistut kyselyyn, niin sinulla on mahdollisuus saada valmis työni itsellesi luettavaksi kun se on valmis.Jos kiinnostuit, ota yhteyttä sähköpostiini suvi.nykanen@hotmail.fi

Anonymous

Katsoin ensin, että onpas nuo beiget korkkarit tutun näköiset.. Tajusin, että ihailin samoja korkkareita Blancossa pari vkoa sitten :) Ihanat! Mutta tosiaan huikean korkeat ja jäi siksi ostamatta.

Julia

Anonyymi,Ne on onneksi ihan mukavat jalassa. Ei mitkään 24h kävelykengät, mutta menettelee hetken :D

Anonymous

Onko Suomessa kyseistä kauppaa tai oletko tilannut Suomeen tuotteita tästä kaupasta? kiitos!

Anonymous

Pimkie <3 Omistan monta neuletta, villapaidan, farkkuja sekä tunikoita ja sanon että TYKKÄÄN. Ainoa huono puoli farkuissa on että nappi suljetaan/avataan "väärinpäin" ja farkuista on lähteny väri. Paida ovat <3

Jenni

Onko tuota Pimkie liikettä ollenkaan Suomen puolella? Itse tällä hetkellä Mallorcalla majailevana olen ihastunut joihinkin liikkeen tuotteisiin, niin olisi kivaa tietää missä lähin on kun palaan suomeen :) Ja sellainen kysymys kanssa tuli mieleen, että missä hotellissa/ paikassa yövyitte kun olitte thaimaassa? :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ei ole Pimkietä täällä laisinkaan :(
Thaimaassa yövyime Koh Changilla Warapura hotellissa ja Bangkokissa Somerset Lake Point -hotellissa. Molemmat tosi hyviä :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram