Tiedättekö, olen aina vähän miettinyt, että silloin kun sokerihammasta kolottaa, niin karkkipussiahan ei korvaa mikään. Okei ehkä pulla, tai suklaa, toisinaan jopa jäätelö, mutta mikään terveellisempi kuivatetut hedelmät –tropical mix ei valitettavasti samaa taikaa tee. Siksipä olen antanut aika vapaasti karkkipirun ottaa vallan kun se sitä halajaa. Ollaan toimittu hyvässä yhteisymmärryksessä jo pidemmän aikaa näin, mutta kesän aikana kyseinen kaveri on ilmeisesti muuttanut asumaan tähän tyttöön. Huomaan olevani koko ajan käsi ojossa karkkihyllylle, nakertamassa king size –suklaapatukkaa, tai haikailemassa pullien perään.

Olen aika varma, että olen saanut itseni koukutettua kesän aikana sokeriin nyt oikein urakalla. Enemmän kuin koskaan. Niin ongelmaksi asti, että muutun kohta pelkäksi sokeriksi.


Mitä jos karkkipussin korvaisikin joku muu – edes vähän? Meneekö niiden omien raakasuklaa-gojimarja-mysli-namnam –patukoiden tekemiseen oikeasti koko päivä? Ja pitääkö siellä Punnitse ja Säästä kaupassakin tuhlata aina koko omaisuus, niin että miltei nykyään välttelee tuota pähkinätaivasta?
Ehkä.

 

Siksipä aloitin sieltä mistä aita on matalain. Vähiten työtä, vähiten aikaa, vähiten rahaa.
Banaani, kaurahiutaleet, maapähkinävoi, hunaja kookos? Nämä löytyivät jo valmiiksi keittiöstä ja näillä muutamalla jo tutulla ja helpolla reseptillä olen saanut yllätyksekseni jo muutaman illan pidettyä pääni pois sieltä karkkipussista.

 

Banaanikaurapallot

Olet tehnyt näistä jo muutamia variaatioita ja kaikki ovat olleet hyviä.

Ensimmäisellä kerralla laitoin blenderiin 1dl kaurahiutaleita ja n.0,5 dl kookosjauhoja. Jauhoin ainekset tasaiseksi puuteriksi ja sekoitin 1 ison muusatun banaanin joukkoon. Loraus vielä hunajaa ja ei muta kuin pyörittelemään mössöä palloiksi käyttäen apuna kookoshiutaleita, mitkä pitävät pallot helpommin kasassa. Hetkeksi vielä jääkaappiin vetäytymään ja siinä ne ovat valmiina naposteltaviksi.


Toinen suosikkini on laittaa kaurahiutaleita kokonaisina suoraan muusatun banaanin sekaan ja lisätä ruokalusikallinen maapähkinävoita mukaan. Pallot pysyvät kasassa, kun lisää pyörittelyvaiheessa tarvittaessa lisää kaurahiutaleita.

 


Maapähkinävoi-banaaniviipaleet

Toinen banaaniherkku on jo monessa blogissakin enemmän vieraillut maapähkinä-banaanipalat.
Se helppo herkku, missä banaani viipaloidaan, levitetään maapähkinävoita banaaniviipaleeseen ja lisätään toinen banaaniviipale päälle. Joskus (eli tasan kerran olen jaksanut näin tehdä) sulatan raakasuklaata ja lisään sitä vielä valmiiden banaanipalojen päälle. Sitten vaan pakastimeen hetkeksi jähmettymään ja valmista.

 


Onko teillä helppoja kikkoja pitämään karkkipiru loitolla?

Kommentit (15)

Minni

Niinkin vanha juttu kuin pakastetut viinirypäleet, ihankuin karkkiasöisi! Tai sitten jäätelö palasina pakkaseen, kun on asteen jäätynyt niin blenderillä sekaisin ja sekaan vaikka raakakaota tai mustikoita, uusi sekoitus ja tadaa herkulinen jäde on valmis :)

Alexa

Mä oon huomannut saman! Oltiin Lindan kanssa karkkilakossa tammi-touko ja arvaa syötiinkö sitten kesäkuussa senkin edestä! Heinäkuussa alkoi uusi lakko, mutta jätskiä on kyllä tullut välillä syötyä. Itse asiassa kirjoitin just tänään aiheesta blogiin, voisin syödä kokonaisen päivän vaan jädeä. Sokeri vaan on niin pirullisen hyvää haha.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahah, voin kuvitella! Ja ilmoista huolimatta tää kesä on ollut ihan jäätelökesä täälläkin päin, (ennen en edes tykännyt jätskistä!!) Mitä ihmettä :D

RiikkaR

karkkipirun paras karkottaja on banaani letut! 2munaa ja 1banaani sekasin ja vähän suolaa perään! :)

Ansku

Oisimpa sä.. Sun kroppaan ei näköjään jää mitkään herkuttelut asumaan.. Oot niin laiha! Sulla ei oo siis huolenhäivää että ihan heti muutuisit sokerikasaksi ;)

J

Tän hetken lemppari on että iso, kypsä banaani ja muutamia mansikoita pakkaseen kohmettumaan, sitten teho-/sauvasekoittimella sekaisin. Törkeen hyvää! Pakko sanoa että välillä ei kyllä fazerin sinistä, ben&jerry'siä tai irtokarkkeja korvaa mikään:D

Niina

Mie oon patologinen karkkien ja suklaan mussuttaja. Ihme kyllä olen huomannut nyt parin viikon chlorella-kuurin aikana, ettei karkkia tee yhtään niin paljon mieli. Johtunee siitä että chlorella puhdistaa kroppaa ja suolistoa ja kun suoliston sokeria himoitseva bakteerikanta poistuu nii samalla sokerihimo vähenee. Suosittelen testaamaan toimiiko sinullakin sama. Olen ottanut chlorellaa ihan ministi, eli noin 1/4teelusikallista veteen sekoitettuna.:)

Lare

Musta parhaiten ja kenties rakentavimmalla tavalla karkkihimot taltuttaa se, että syö paljon kunnon ruokaa. Eli ei haittaa jos syö lounaalla keiton kanssa täysjyväleipää tai lorauttaa illallissalaattiin kunnolla oliiviöljyä! Yleensähän karkkihimot iskevät dramaattisimmin verensokerin ollessa matalimmillaan, ja useat naiset (mukaanlukien minä aiemmin) säästelevät kaloreissa päivän pääaterioiden kohdalla retkahtaakseen karkkeihin ja jäätelöihin myöhemmin. Ravittu vartalo ei kaipaa öykkymakeita jälkkäreitä kuin silloin tällöin, ja himon iskiessä voi antautua makeisille hyvillä mielin, sillä tietää, ettei ravitse addiktiota.! Myös säännölliset ateriavälit, muutaman päivän totaalikieltäytyminen kaikesta makeasta (mukaanlukien taatelit smoothiet, makeimmat hedelmät ja sokeroidut jugurtit) ja rutiinit käytetyissä rutiineissa ylipäätään auttavat! Kuulostaa tylsältä, mutta on oikeastaan aika vapauttavaa, kun ei ole sokeritutkain koko ajan vilkkumassa, vaan voi keskittyä muihinkin asioihin haha.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram