Arvontoja ei ole täällä vähään aikaan näkynyt, joten onneksi sain nyt tilaisuuden pitkästä aikaa sellaisen järjestää ja ihan mahtavan vielä, nimittäin kenkiä ja kahdella sadalla eurolla.

Monille teistä Footway varmasti onkin tuttu jo, mutta pienenä kertauksena voin kertoa että siellä on kenkiä.
Paljon. Tuhansia. mm. Ugg, Converse, Vans, Friis&Company jne.

Lisäksi löytyy 180 päivän palautusoikeus, hintatakuu ja ilmainen, sekä todella nopea toimitus.

Uggin saappaat //  Duffyn mustat nilkkurit // Converset // Sugarfree avokkaat // Duffy saapikkaat // Uggin kiilakorot

Footwayn kanssa tein ensimmäistä kertaa yhteistyötä n. puolivuotta sitten ja silloin valitsin itselleni sieltä yllä olevat lyhytvartiset Uggit. Nämä kyseiset Uggit ovatkin olleet jalassani siitä päivästä lähtien (tai ainakin melkein, mutta kovassa käytössä kuitenkin).
Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen valintaani, joten ajattelin pysyä samoilla linjoilla tälläkin kertaa ja kuolattuani Footwayn Ugg valikoimaa päädyin perus pitkävartisiin Uggeihin ja väriin hiekka. En voinut vastustaa tuota väriä vaikka valintani ei ehkä soveliain olekaan kaikkiin suomen keleihin. Onneksi on olemassa Ugg shampoo.

Lisäksi kesäpäivät ja Meksikon rantahiekat silmissä kiiluen klikkailin kotiin myös Friis&Companyn hapsusandaalit. Olen aina ollut huono vastustamaan hapsuja ja nämä olivat liian täydelliset.

Mitkä kengät sinä Footwayn valikoimasta haluaisit?
Kirjoita niistä tai linkkaa kengät kommenttiboksiin, niin osallistut Footwayn 200€ lahjakortin arvontaan.
(muista täyttää sähköpostikenttä)
Arvonta päättyy 28.2 klo 21. Onnea :)

Kommentit (796)

IIPI

En kestä! Olen haaveillut valkoisista Converseista 4EVER, mutta opiskelijan säästölinjalla ne ei eivät vain ole olleet prioriteettilistan ykkösenä kertaakaan :( Nappaisin ne välittömästi itselleni! Harmi vaan etten ole koskaan ollut arpaonnen suosikki :D

Vippe

Olemme poikaystäväni kanssa metsästänet minulle tietynlaisia converseja kissojen ja koirien kanssa netistä ja maailmaltakin mutta ei, mistään ei vain tunnu löytyvän kuin ehkä yhdet viisi kokoa liian isot. Että osaa olla turhauttavaa, kun haluaa juuri jotain tiettyä ja muu ei kelpaa. Ehkä Footwaylta kuitenkin löytyisi jotain korvaavaa tai sitten joku ihanan herkku korkokenkäpari, joka korvaisi tämän pakkomielteeni. :)

Maija

Neon väriset citylenkkarit Nykin reissua varten että jaksaa kävellä. Enpä olisi vuosi sitten niitä kuvitellut himoamavani :D

Sannu

Mulla on jonkun verran noita kenkiä, on Jeffreyt, MK.n korkkarit ja varsinkin noita halpoja kopioita UGG.n kengistä. Olisi mielettömän hienoa saada joukkoon mukaan AIDOT Ugg -kengät. Jotenkin niitä ei vaan saa aikaiseksi ostettua, kun kopioita on niin paljon saatavilla.. edullisesti! Eli todella tilaisin itselleni ihan omat ihanat ugg:t ja samaan pakettiin uudet salitossut, kun niillekkin on palava tarve.

Emilia

Olen jo pitkään halunnut kotiuttaa uggit, juurikin samassa sävyssä kuin sinulla. Nuo söpöläiset toisivat iloa ja lämpöä kylmiin pakkaskeleihin! Myös innokkaana kevään odottelijana ostoslistastani löytyy matalavartiset valkoiset converset, jotka pukisin mielelläni jo hankkimieni farkkushortsien kanssa. :) Voi kun onnistaisi!

HannaK

Kevään pakollinen ostos on uudet, katseenkestävät kumpparit! Hunterin
Original Tall Glosseilla (mustana, tietysti) kelpaisi rämpiä pahimmillakin loskakeleillä.

svii

tällä hetkellä hakusessa ois erityisesti luottotennarit ja tuolla Footwaylla näyttäis olevan hyvät valikoimat ainakin Niken siistejä tossuja :)

satu

kiilakorot olisi kaappini puuttuva palanen:) Olen aina ns. yhden kauden perässkaikkea uutta ja vasta nyt olen ihastunut jo viime kesänä paljon nähtyihin kiilakorkoihin! Mustat on tosi söpöt ja just hyvä korotus tällaiselle perus peppujalkaiselle suomalaiselle;)

Vierailija

Itse valitsisin myös Uggit, suklaanruskeat ja pitkävartiset. Rakastan uggeja ja minulla myös nuo lyhytvartiset keskiruskeat ovat päivittäisessä käytössä...

Minttu

Balleriina-tyyliset kengät pienellä korolla tulevaa kevättä ja kesää varten tulisivat enempi kuin tarpeeseen :)

Terhi

Vaikka saapaskausi alkaakin kohta (toivottavasti) olla paketissa valintani osuu Gantin Thornton Black saappaisiin. Enpäs muuten ollut kuullut tällaisesta nettikaupasta aiemmin. Hyvä vinkki!

Sonja

jotkut ihanat mustat bootsit ois kiva saada kun en semmosia ole vielä kerennyt talven aikana hankkia! niissä sais myös ehkä olla niittejä tai jokunen remmi=)=)

minna

Kahden vuoden kotona olon jälkeen palaan työelämään ja pitäis päivittää koko kenkäkaappi! Ehdottomasti kiilakorkoa ja jotkut rokkimaiset ballerinat :) Converseja myös haaveilen kevääksi itselle ja vuoden ikäiselle tyypille!

Annum

JC:n mustat litat olen meinannut kiikuttaa kassalle liian monta kertaa ja nyt ne olisivat minun! Samoin noi postauksesi hapsusandaalit on iiihanat, pakkomielle hapsuihin löytyy nimittäin myös allekirjoittaneelta :)

laurahoo

Haluun kesäksi lyhytvartisia converseja valkosena, viininpunasena, sinisenä yms! Käytännöllisiä ja hienoja kenkiä! :)

Essi

Olen haaveillut Uggeista jo pitkään, joten ehdottomasti sellaiset! Valintani olisi lyhytvartiset toffeen ruskeat (sama väri kuin sun aiemmat), olen himoinnut niitä todella kauan, opiskelijabudjetille hinta on vain turhan kova.

Heidi

Kotiuttaisin jonkun näköset niitti korkkarit <3 Oon kuolannu sellasia jo vuoden päivät...

Iina

Uudet converset ovat aivan ehdottomasti pakko ostaa tänä keväänä, ja jotkin sandaalit voisin myös kesää ajatellen kotiuttaa mielihyvin :)

M

Voi, mä niiin haluaisin vihdoin ensimmäiset Converset. Aina ne oottaa mua kaupassa, mutta koskaan en raaski niitä ostaa. Poikaystävä valittaa, että rahaa voi käyttää fiksumminkin. Näin jopa unta, että valkoiset Conssit oli mun ja aamulla harmitti ihan kamalasti. Eli siis valkoiset Converset ostaisin. Toisella satasella sitten valkolakkijuhlapäivä-kengät :-)

A.Klingberg

Minulle "NE" kengät olisivat ehdottomasti nuo hiekan väriset Uggit,olen tallustanut tämän talven vanhoissa,puhkikulutetuissa Uggeissani joten uudet olisivat enemmän kuin tervetulleet =)

Lotta

Olen etsinyt jonkin aikaa korollisia kenkiä, joilla olisi myös hyvä kävellä.
Kollaasiisi onkin haluamani kengät päätyneet eli UGG Lucianna Champagne. (:

ingasusanna

Ensimmäisenä ajattelin että "converseja tietenkin!" Mutta sitten rupesin uudestaan miettimään, että jos oikeasti tulisi tilaisuus saada 200 eurolla kenkiä tuolta Footwayn nettikaupasta niin silloin uskaltaisin ehkä heittäytyä vähän, ja katsoa jotain naisellisempia kenkiä, kun olen yrittänyt pyrkiä naisellisempaan tyyliin jo pitkään. Eli valitsisin varmaan jotkut korkokengät tai sandaalit/gladiaattorit kesäksi :)

salla

ooooooi enemmänku tarpeeseen tulis oon aina haaveillu uggeist ! ja nyt ku muuton keskel osasin hävittää yhet ja ainoot lempitalvikenkäni.. :s tummanruskeet tai mustat pitkävartiset uggit !

Tuija

Ehdottomasti uggit olisivat valintani. Olen talvi ihminen ja rakastan noita kenkiä :) Ja pidettiinhän niitä taannoin kesälläkin ;)

Siw

Jos lahjakortti meikäläiselle napsahtaisi, niin valkkaisin itselleni UGG Australian Luciannat Champagnen värisinä! Wedget on ihan lempparikengät kesäisin, sopii iltaan ja päivään, joten helppo valinta :)

Saara

Olen jo pari vuotta aikonut hankkia nuo lyhytvartiset Uggit mustana tai ruskeana mutta aina vaan lykännyt ostoa tuon korkean hinnan takia! Niin monta kertaa olen käynyt niitä sovittamassa ja ne on NIIN mukavat jalassa! :)
p.s. En ole aikaisemmin kommentoinut tänne mitään, mutta sun blogi on yks mun lemppareista! Olen saanut paljon inspiraatiota tyylistäsi ja matkapostaukset on aivan ihania!

Suvi

Olen keväällä valmistuva opiskelija ja todella huono juhlakenkien käyttäjä. Minun tilanteessa pitäisi jo nyt olla etsimässä täydellistä mekkoa ja siihen sopivia kenkiä, mutta ne jäävät aina viime tippaan ja paniikki shoppailen todennäköisesti viimeisillä viikoilla. Lahjakortille olisi todella käyttöä, koska Footwayrin kenkävalikoima on huomattavasti laajempi kuin oman paikkakuntamme vähäisissä liikkeissä. Uskoisin sieltä löytyvän myös sopivat juhlakengät tälläiselle vannoutuneelle tennaritallaajalle. :)

annu

Mukana arvonnassa:)

Itselleni huolisin enemmän kuin mielelläni uggit, sillä suomen talvi ja palelevat varpaani eivät sovi oikein yhteen ilman kunnon varustusta..

fleuve

Olen jo pitkään haaveillut valkoisista converseista, joten sellaiset täytyis varmaan klikkailla itselle ainakin :-)

kattta

Voi, vaikea valinta suuresta valikoimasta! Itse olen kuitenkin haaveillut toisesta parista Uggeja, joten valintani osuisi varmasti tällä kertaa mustiin Mini Bailey Buttoneihin :)

MrsA

Ah ihanuus, kuinka noista kaikista voi ikinä vain yhdet valita?? No ainakin nuo Uggin kiilat mustana ois ihanat kesäksi!

rosmiitta

gaaah haluan nämä: http://www.footway.fi/970915501-black.html !! kyyläilin tälläisiä jo kenkäkaupassa, mutta rahatilanne ei tälleen opiskelijana antanu periksi.. saatoin myös lähtiessä ottaa kengistä kuvan muistoksi kännykällä, jotta voin myöhemmin muistella kohtaamista niitten kanssa. :D

Emilla

Mä haaveilen mustista, nahkaisista n. 10 cm kiilakorolla ja mantelinmuotoisella kärjellä varustetuista avokkaista... tuolta saattaisi löytyä :D

emppu

Vanhat uggini ovat aivan riekaleina mutta köyhänä opiskelijana Ei Ole Varaa Ostaa Uusia... tarvitsen uudet Nopeasti tai äippä heittää kenkäni pois salaa ja Se vasta hirveää olisi tallustaa lopputalvi ilman lämpimiä Uggeja!!:)

Katri

Tarpeeseen tulisi uudet lenkkarit sekä ulos että sisälle :) Reebokin Easytonet on kummitellu jo kauan mielessä!

Mastöchef

Edellisen elämäni intiaanityttö heräsi henkiin ja kuulin shamaanirummun jo soivan nähdessäni nuo ihanat hapsu-sandaalit. Hapsuterapiaa, pliiis!

nq

Mä luultavasti päätyisin kauan himoitsemiini UGG -kenkiin, lyhytvartisina ja mustina, koska tällä hetkellä mulla ei ole yksiäkään käyttökelpoisia talvikenkiä.. Eli nää : http://www.footway.fi/k-classic-black.html lähtis todennäkösesti tilaukseen.

Tosin oon jo pitemmän aikaa himoinnut joistain ihanista biletyskorkkareista, niitäkään mulla ei kun yhdet ehjät ole enää.. :D Mutta tällä hetkellä jättäytyyisin noihin UGGeihin.. :)

Hilda

Tommy hilfigerin kiilakorkosandaalit Mary Core navy olisivat aivan ihanat kesäksi! :) toisaalta myös uudet beiget converset ovat hankinta listalla...

elisa

Samaiset uggit, jotka tilasit sieltä viime syksynä; edellisiin uggeihin ilmesty yht'äkkiä kumoaakin kenkään monia reikiä pari viikkoa sitten, mutta en ole viitsiny tilata uusia niitten hintavuuden takia :(

Tuija

Täysin oon näköjään jäänyt muodista jälkeen enkä omista vieläkään Converseja!! Mutta nyt oon lämmenny niille ja ne ois hankintalistalla :)

Anski

http://www.footway.fi/phine-cognac.html

Kuukauden päässä oleva Teneriffan matka mielessä klikkailin Footwayn kenkävalikoimaa ja näihin merimieshenkisiin Gantin korkkarisandaaleihin ihastuin. Kuinka ihana näissä söpöläisissä olisikin tallustella Playa De Las Americaksen rantakadulla..

Eveliina

Uudet Conssit ja jotku kivat kesäkengät ois hakusessa, ja Footwaylta löytyis varmasti molemmat! :)

Mer

UGG AustraliaClassic Short W´s Navy
kiertelin ja kaartelin..
ja aina palasin sinisiin ajatuksiin..
ihanat !!

Mai

http://www.footway.fi/original-tall-black.html

Olisi oikein tärkeä lisä kenkäkokoelmaani, ei ole ollut kuin viimeksi pienenä tyttönä kumisaappaat ja Suomessa tarpoessa huomaa, että näin vanhemmallakin iällä olisi tarvetta kumppareille ja vielä todella tyylikkäille yksilöille. Itselläni on hyviä kokemuksia Footwaysta, suosittelen! Kaikki toimi loistavasti! Ilman sinun suosittelujasi en olisi uskaltanut tilata kyseisestä paikasta.

Toivon, että arpaonni suosii!

sape

valitsisin jotku conssit itelle ku niitä ei vielä mulla yhtiäkään ole! valkoiset ois ihan kivat kesäksi :)

Mimi

UGG-bootsit! Haluaisin ehdottomasti sellaiset, oon jo kolmena talvena pohtinut ostaako vai eikö ja aina lopulta ostanut halpiskopiot, jotka ovat hajonneet jo saman talven aikana.

Give me real ones please!

Eve

Moi ihana Julia. Olen jo monta vuotta haaveillut aidoista Ugg kengistä, mutta opiskelijan budjetilla jäänyt aina vain haaveeksi. Ehdottomasti valitsisin Ugg classic short chestnut. Aivan upeat!

Mia

Tälle keväälle/ kesälle on haussa ihan perus ballerinat mustana. Nahkaisena ja mielellään hieman "tukevampaa" mallia, jotta tulevalla matkalla olisi mukava kävellä ja katsella maisemia Italiassa!

Maikki

Voi ei ei olis pitänyt lukea tätä postausta :D tuli kauhea himo noihin Friis&Companyn hapsusandaaleihin!! Eli ne olis mun valinta ja tulis muuten enemmän ku tarpeeseen kesää ajatellen, koska en omista yksiäkään sandaaleita.. :)

Karita

Musta olis tooooodella ihanaa saada jotku uggit tmv koska mulla ei semmosia koskaan oo ollut ja se ois sairaan ihanaa kulkee semmosilla töppösillä. Tai sitten jotkut upeet korkkarit, koska oon hurahtanut niihin nyt aivan totaalisesti.

Tette

Haluasin http://www.footway.fi/victoria-black.html sekä http://www.footway.fi/q0901-vitello-canvas-militare.html

En hirveästi pidä kiilakorkoisista, mutta kyseiset mustat tekivät poikkeuksen. Mieleeni tuli heti monia yhdistelmiä mitä voisin kesällä ylläni pitää.
Gladiaattorihenkisiä läpsyjä olen etsinyt jo pari kesää, mutta mikään ei ole vaikuttanut oikeilta. Mutta kyseiset kaunokaiset olisivat täydelliset ja armyvärit tuovat vain plussaa :)

Dylan

Converseja ei voi koskaa olla liikaa varsinki, ku kaikki vanhat konssit näyttää siltä, ku ois bailannu cbgb:ssä kaks viikkoa putkee. :D

Julia Golovkina

Ehdottomasti beiget Ugg Luciannat! Ne on vaan niin yksinkertaisen upeat kengät :) näyttäis hyvältä ruskettuneissa jaloissa sitten kesällä..;)

Mirkku

Unisan toshy mid suede berryt! Aivan upeat vaaleanpunaiset korkokengät, jotka sopisivat täydellisesti kesän juhliin. Omasta kaapista löytyy kyllä kenkiä, mutta värimaailma on aika tylsä: mustaa, harmaata ja ruskeaa. Kauan ja hyvin palvelleet lempikorkkarini joutuivat jäämään eläkkeelle viime kesänä ja nyt on huutava tarve uusille värikkäille kesäkorkkareille!

Julia

Hunterin mustat kumisaappaat ovat niin tyylikkäät, että ne sujahtaisi jalkaan mukisematta ja niillä tallustelisi mielellään tulevilla loskakeleillä, ei tarvitsisi valittaa märistä sukista ja kengistä joka kevät! Myös mustat varrelliset converset olisi täydellinen ostos! :)

anin

Oon tässä jo jonkun hetken metsästellyt kenkiä tulevaa yo-juhlaa varten. Sopivasti korkoa ja hyvä istuvuus + ehdottomasti pitää näyttää hyvältä! Löysinkin yhdet hyvin varteenotettavat ja vaikkeivat nämä yo-juhlaan pääsis niin eiköhän näille käyttöä muutenkin löytyis! :D

http://www.footway.fi/suede-pump-coral.html

söpsö

Kukalliset Dr.Martensit varmaan lähtis mun sydäntä ja jalkoja lämmittämään, on tullut niistä jo hetki haaveiltua. Tai sitten juurikin ne unelmakorkkarit yo-juhliin :)

hannna

http://www.footway.fi/original-tall-navy.html

Vaikka kesä siintääkin jo kaikkien mielessä ja suuri osa kommentoijista haluaisi jo tilata kesäkenkiä, niin sitä ennen kuitenkin iskee kevät loskakeleineen. Näissä Hunterin laadukkaissa kumisaappaissa pysyisivät varpaat kuivina ja juurikin tämän laivastonsinisen parin klikkaisin ostoskoriini, jos voitto minun kohdalleni osuisi. :)

Sandra

Moikka,
ehdottomasti samaiset hapsusandaalit mitkä itse olit valinnut tai valkoiset converset!! :)

Näytä kaikki kommentit (796)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016