Syytän ystävääni Jannaa, jonka uusimmasta blogimerkinnästä sain tarmoa ryhtyä hullujen hommaan. Kävin tänä aamuna lenkillä. Ehkä ensimmäistä kertaa reippaasti yli puoleen vuoteen ja vaikka valovuosi olisi kulunut, niin äkkiäkös palautui mieleen miksi vihaan juoksemista - Kurkkuun sattui, silmissä sumeni, eikä oksennuskaan ollut kaukana. Juu, juoksin niinkin pitkän maratonin kuin 15 minuuttia.

Kun lenkin jälkeen harpoin hurjat seitsemän kerrosta portaita ylös kuntosalillemme, olin ihan varma että ehkä kuolen. Oli pakko istua (maata) lattialla pieni ikuisuus ennen kun sain itseni kasaan ja pystyin edes harkita kipuavani kuntolaitteisiin.

Olen aika rapakunnossa. En nyt ehkä muuten niin pahasti (enpä), mutta reissu veti veronsa. Ruokatottumukset meni vähän uusiksi, unirytmi päälaelleen ja juhlinnat maksimimäärälle yli kolmen viikon ajaksi, tähän päälle vielä se flunssa. Olisi pitänyt aloittaa sauvakävelystä.

Pakko kuitenkin jatkaa, nyt tosiaan on virkeämpi olo aikoihin. Kai pikkuhiljaa säälittäviin viiteentoista minuuttiin saan pari numeroa lisää jos jaksan useammin kompuroida tuolla lenkkeilypolulla. Paitsi meillä ei ole lenkkeilypolkua.

Asiasta kukkaruukkuun. Kävimme eilen syömässä Laurin perheen kanssa Eirassa sijaitsevassa Mage Sud nimisessä välimerellisessä ravintolassa. Söimme Chef’s menun, mikä oli ihan ok. En ole simpukoiden ylin ystävä, mutta yllätyksekseni söin jokaisen kampasimpukkapalleron, mitä alkupaloiksi tarjoiltiin. Pääruokana oli sitten häränpaistia, tämän jälkeen juustolautanen ja jälkkäriksi tosi hyvä creme brulee. Kaikenkaikkiaan hyvää, muttei mitään niin erikoista.

Nyt koen, että on järkevintä nopeasti siivota koko talo, ennen kuin tämä uusi tuttavuus - virkeyden olotila, katoaa jonnekin unholaan.

Kommentit (10)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Höh pöh :D Pitää kuvat tänne ne "en todellakaan jaksa laittautua" - päivät. Siitä on tyylikkyys kaukana.

Senja

Hahah :D (anteeksi) Olen toki paras nauramaan kun oma kunto on samaa luokkaa :D ellei huonompikin. Viimeksi kun olin lenkillä pururadalla, eksyimme miehen kanssa, puolentunnin lenkki vaihtui yli kahdentunnin seikkailuun metsässä, pururadalla, maantiellä miettien missähän suunnassa koti on, entä naapurikylä... ei siis tarvitse hetkeen harkita sitäkään :D Salilla on sentään turvallista, ei voi esim eksyä.

Senja

aina ihastelen kaikissa blogeissa tota creme brulee jälkkäriä ja niin monesti oon halunnut maistaa! :D näyttää niin herkulliselta. aukko yleissivistyksessä pitää äkkiä paikata.

ja tsemppiä kuntoiluun, juoksuun pääsee nopeasti sisään kun vaan muutaman kerran jaksaa lenkkipolulle raahautua :) kunto kasvaa yllättävän nopeasti kun siellä pohjalla on hyvä perusta, mikä sullakin aivan varmasti löytyy!:)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Minä en itseasiassa mitenkään yltiömäisesti rakasta creme bruleeta. Se on ehkä hieman liian makeaa. Ainakin joissain paikoissa. Mutta, kannattaa silti ehdottomasti maistaa :)

sinnasofia

Eiiikä! voi miten hassua, mun mieheni on kyseisessä paikassa kokkina ja tekee jurikin näitä ruokia :) itsekkään en voi sietää kampasimpukoita mutta nämä menee alas.. ja creme bruleeta olen kotona syönytkin niin paljon että en varmasti tilaisi sitä jälkiruuaksi missään ravintolassa ;D. Mieheni on saattanut tehdä juuri nämä ruuat :D täällä me naurettiin että miten hassu yhteensattuma !! :D. Ihana päivän piristys <3.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Oho! Hauskaa tosiaan. Kiitäppä sitten miestäsi mukavasta simpukkaelämyksestä ja yhdestä parhaimmasta creme bruleesta :) Oli ilo syödä niitä.

annemi

IHANAA kun joku muukin vihaa juoksemista ja kutsuu 15min juoksulenkkiä maratoniksi! :D

Nina

No jostakinhan se kuntoilu pitää aloittaa. Itse kyllä inhoan lenkkeilyä, mutta se johtuu ehkä siitä, että minulla on koira jota on PAKKO viedä ulos päivittäin. Pakko luonnollisesti tappaa kaiken huvin. :D

Suosittelen rapakuntoisellekin Zumbaa!

xoxo Nina

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram