Anna Dello Russo - tuo näyttävästi pukeutuva nainen, joka kehottaa käyttämään timantteja aamiaisella ja kävelemään korkokengillä ruokakaupassa on suunnitellut H&M:lle asustemalliston. Mallisto tulee valikoituihin H&M-myymälöihin sekä verkkokauppaan 4.10

Minä suurien ja mahtavien kullan väristen korujen ystävä hipsin innokkaasti eilen HM:n showroomille katselemaan näitä yhteistyön helmiä.
Eniten kun mieleeni on kultainen yhdistettynä turkoosiin ja nämähän olivat koko malliston päävärit.
Hieman piti sitä kuolaa pyyhkiä suupielistä varsinkin näiden seuraavien neljän kohdalla.

Jotenkin lämpenin myös noille eläinkoruille, mutta aurinkolasit ja kengät eivät olleet oikein minun makuuni.
Kaiken kaikkiaan kivalta kuitenkin vaikutti. Hintakin suurimaksi osaksi koruissa pysyttelee alle viidessäkympissä. Paitsi suosikissani- tuossa isossa kultaisessa kaulakorussa. Sen kanssa kivutaan jo yhdeksäänkymmeneen euroon. Hitsi.

Onneksi hätä ei ole tämännäköinen. Toinen suosikkini; avaimenperä koiralla, kirsikalla, A:lla varustettuna oli kovin iloisena yllätyksenä pikku kassissa minkä sain mukaani showroomilta lähtiessäni. Edellinen avaimeperäni kun oli jo kovin ruostunut. Harmi vain ettei nimeni ala A:lla.

Kommentit (14)

Noora

Oi harmittaa niin kovin etten ehtinyt eilen Tampereelta paikan päälle, mutta voi miten hyvältä tuo kokoelma näyttääkään! <3

Ansku

Oii, tämäpä näyttää oikeesti mielenkiinoiselta. Näitä on kiva odotella :) Kiitos vinkistä!

Kristiina

Heippa, olen sun blogiasi jo kauan lukenut, kommentoinutkin :) Mietin mistä tuo sun oc tulee? Onko se salaisuus vai oletko siitä täällä kertonut? Mulla on mennyt ohi :) Olis kiva, jos vastaisit.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Voi ei se ole salaisuus, mutta aika pitkä tarina se on.
Isäni (Beatles fani) halusi antaa nimekseni Julia John Lennonin Julia -kappaleen mukaan. Siinä hoilataa Julia oceanchild ja muuta kornia ja tämän nimenhän nappasin ensimmäisen blogini nimeksi joskus aikoinaan. Aika nopeasti se rupesi kuitenkin ärsyttämään ja lyhensin sen sitten oc:ksi. Nyt haluaisin päästä tuosta lyhenteeestäkin jo eroon :D

Anne-Mari

Ootan niin innolla että nää AdR:t pamahtaa myyntiin, ehkä parhain yhteistyömallisto pitkiin aikoihin H&M:ltä! :D Etenkin haluisin nuo turkoosikultaiset ja vihreät "timantti" korvikset, niin upeita :)

miituska^^

ÄÄÄRÄRÄRÄHRH!

ootko ihan varma, että se on kultanen ???
nimittäin hinta ei oikein täsmää, varmaankin vaan vedetty kullanvärisellä metallilla jonkun rautaseoksen päälle.

ärsyttää tämmönen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram