Katselen juuri pitkää heiluvaa nosturia ja kuuntelen työmiesten meteliä aurinkotuoliltani. Ollaan takaisin Saaran luona ja viereisen talon rakennustyömiesten joululoma on selvästikin loppunut.
En tosin usko, että minua haittaisi vaikka ympärillä riehuisi sata työmiestä ja koko kaupunkia rakennettaisiin uudelleen. Päivä on niin kaunis ja olo on leppoisa.

Safarilla oli hauskaa ja jos jossain oli hiljaista niin siellä. Täydellisen äänettömyyden rikkoi vain heinäsirkkojen sirinä ja pihallamme sijaitsevan uima-altaan pumpun hurina.

Aikomuksenani on toki kertoa teille muustakin kuin heinäsirkoista, mutta en ole ehtinyt käydä vielä edes kuvia koneeltani puoliksikaan läpi ja kohta pitäneekin lähteä ostoskeskukseen hankkimaan tuliaisia kotiin.
Kai siis tulin vain kertomaan, että elossa ollaan ja pahoittelemaan jälleen pientä blogibreikkiä. Pian postaustahti tästä taas tihenee :)

Kommentit (11)

milja

vitsi en kestä näitä lomakuvia! täällä kun on pikkusen viileämpää.. mutta nauttikaa nyt siel lämmös viel kun voitte :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Lämpöä on valitettavasti enää vain muutama päivä jäljellä ja sitten ollaankin siellä hieman viileämmässä myös :D

Laura K.

Nää kuvat on aina ihan mielettömiä! Pakko sanoa, että oon ihan VÄHÄN kateellinen just nyt :D. Terv. Suomessa -20.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

oouh :/ No siellä minäkin olen kohta! Pitää loikoilla vikat päivät auringossa ja koittaa saada siitä kaikki kyllä irti!

Suski

Heippa! Upeita kuvia, mikä kamera sulla on käytössä (ja objektiivi)? Sääteletkö itse asetuksia kuvia varten vai miten?

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kiitos paljon :)
Minulla on Canon 6D ja useimmiten Canonin 85mm 1.2 linssi. Ulkomailla käytän usein myös Canon EF 24-105mm f/4 L objektiivia. Säädän jonkin verran (siis sen verran mitä osaan) asetuksia. Riippuen juuri valaistuksesta ja kohteesta mitä kuvaan jne :)

Vierailija

Ihan mahtavia maisemia ja paikkoja siellä, onko safarilta tulossa lisäkuvia?:)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram