Muistatteko Adidaksen kolmiraita-nappiverkkarit? Monta viimeistä nappia niistä pitikään olla auki? Muistan, että se oli tarkkaa puuhaa. Kaksi, kolme? Kaikki naapurin lapset ja koko koulun oppilaat vaan löntystelivät näissä verkkareissa. Aukinaiset lahkeet vain laahaten pitkin lattiaa.


Monelta ei varmasti ole mennyt ohi, että kolme raitaa on palannut katukuvaan jo jonkin aikaa sitten ja Adidaksen suosio on taas yllättävän kova?
En voi moittia, itse olen hypännyt myös tähän Addu-kelkkaan ja viimeisimpänä ihastuksen kohteena tämä takki, mikä on roikkunut päälläni vähän liiaksikin viime aikoina. En vain tunnu saavani siitä millään tarpeekseni! Olin sitten rennoissa farkuissa kaupungilla, tai pikkumustassa juhlissa, niin mielestänihän tämän verkkarirotsin pitää olla aina mukana.

 

                  Takki Adidas // Toppi Zara // Housut River Island // Kengät Zara // Laukku Chanel // Aurinkolasit LeSpecs
                                                                                             Kuvat: Mona Salminen

 


Käsittääkseni takki ei ole vielä myynnissä, mutta tulossa kuitenkin. Omanikin on vain lainassa Spaltin showroomilta ja olen kyllä hieman tahalteen pitkittänyt sen palauttamista. Eihän tuosta raaski millään luopua.

Kommentit (16)

jj

Pystytkö "hyppimään/loikkimaan" paidan kanssa? Haluaisin joskus kokeilla tuollaista takaa avonaista paitaa mutta kuinka suuri riski sille että"tytöt" hyppäävät ulos? :D tai näkyisivät sivulta kun tuo toppi ei ole ihan tiukka kainalosta? Oikeasti kadehdin naisia jotka pystyy pitään tällaisia +avonaisselkäisiä/rintaisia/sivuisia mekkoja kun itseä pelottaa että rinnat hyppäis jostain:( tosin olen aika kommellusaltis muutoinkin

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Pystyn kyllä hieman, vaikka tuskin pahemmin hypin tai loikin :) Eikä hypi "tytöt" ulos :D Paita on aika tiukka vaikka löysältä näyttäkin ja kaua-aukko tarpeeksi ylhäällä :)

Johanna

Blogi on ihana mutta olet kyllä valitettavasti huolestuttavan laiha.. Usein reseptisi on kovin vähähiilarisia, kannattaisiko kiinnittää huomiota riittävään saantiin?

Kate

minusta hän näyttää ihan normaalipainoiselta, mutta pieniluiselta, ei ollenkaan laihalta,enemmänkin todella terveen hoikka + pienet luut kombo,

Milla / www.moonshapedlittlebo...

Upea asu, uskomattoman hyvältä saat tuon takin näyttämään! :) En olisi voinut kuvitella tuota korkkareiden kanssa, mutta hyvältähän tuo näyttää kun asun kaikki osaset sopivat yhteen.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

:) Tuntuu että nykyään voi yhdistää melkein mitä tahansa, kun sporttimuoti on ollut jo niin pitkään pinnalla ja silmä on tottunut kaikenlaisiin korkkari/treenitoppi -tyyppisiin ratkaisuihin :D

Pauliina

Ihana! Haluan saman!! :) Ja olen huomannut Adidas-buumin, löysin itse vanhan retro-adidas-takin joka on myös koko ajan käytössä.

Adolf Adi Dassler

Kiinnititkö huomiota takissa oleviin teksteihin?
Tekstit viittaavat Berliinin Olympialaisiin 1972, jossa Palestiinanaiset terroristit ottivat panttivangiksi Israelin joukkueen ja tappoivat ne sitten kyseisen episodin aikana.

BB

Berliinissä ei tuolloin olympialaisia ollut... Münchenissä kyllä... :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram