Vaikka juhlimmekin joulua 25 päivä kello 13, tonttulakkien seurana vain bikinit, kynttilänvalon tilalla paahtava aurinko ja seurana sekalainen porukka ystäviä ja heidän perhettään, oli minulla todella kotoisa olo.

Tämä oli jo toinen jouluni täällä ja toinen kerta kun vietimme sitä parhaan ystäväni poikaystävän vanhempien luona, joten tiesin, että tuntisin oloni tervetulleeksi ja vähän myös mitä päivältä odottaa; paljon hyvää ruokaa, naurua, uimista, kylmiä drinkkejä, rentoa höpinää, ja aurinkoa. Se mitä en ehkä osannut odottaa oli Saaran liikutuksen kyyneleet lahjastamme, mikä johti siihen että me kaikki aloimme vähän itkeä, se että Ryanin isä luettuaan tatuointini halusi soittaa koko päivän Rolling Stonesia, tai sitä että tanssittaisiin kaikki bikinit päällä terassilla Adelen tahtiin.

Kuusi tuntia tätä kaikkea ja vähän enemmänkin piti huolen siitä, että vietin varmasti yhden ikimuistoisimmista jouluistani ikinä ja vaikka pidän perinteisistä jouluista perheeni kanssa paljon, pysyvät nämä hieman erilaisetkin joulut mielettöminä muistoina pienessä mielessäni, toivottavasti sinne hamaan mummeli-ikään asti.

Paljon kuvia ja paljon punaisia poronsarvia. Toivottavasti teilläkin oli kaikilla mukava joulu. 

Kommentit (13)

M

Olisitko halunu kertoa miten joulu erosi siellä suomen joulusta, ruoat tavat jne, ja kaipasitko jotain juttua erityisesti suomesta?

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

En kaipaillut erityisesti mitään :) Aika samanlaista oli, mitä nyt erilaiset ruuat ja eri päivänä avattiin lahjat jne.
Jos viettäisin jokaisen jouluni täällä niin saattaisin kaivata joulutorttuja ja glögiä :D

Vierailija

Ihania kuvia ja maisemia :) Parasta kuitenkin on nuo onnelliset hymyt kaikkien kasvoilla!

Kissis

Kapkaupungista saa MAAILMAN PARHAIMMAT joulupaperit ja muut jouluun liittyvät hömpötykset! Roudasin matkalaukullisen moista krääsää omalta reissultani ja kaikki pitivät mua ihan kummallisena tyyppinä. Mutta voi miten kauniita paketteja niistä syntyikään.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahahha :D Jooo, mäkin ihastelin niitä kaikkia! Täällä on muutenkin paljon kaikkea kaunista/hauskaa/kätevää juttua mitä suomesta ei saa ja tekisi mieli raahata puolet kaupungista aina mukanaan kotiin :)

Inna

Oi että aivan ihania kuvia !! :) Toi missä oot uima-altaassa tonttuhattu päässä on ihan mahtava! :)ja nuo "porot" viimeisessä kuvassa nii suloisia!! :) muistaakseni ainakin toinen taisi olla löytöeläin? :o
Mä otan kyl tavoitteeksi että ens jouluna pääsisi uima-altaaseen, vaikka jonkun kotimaisen hotellin ees :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Molemmat ovat ja niitä oli kolmaskin, mutta sitä ei ehditty valitettavasti pelastaa :(

Minäkin pidän peukkuja, että pääset ensi jouluna uima-altaaseen! Mahdollisimman lämpimään jonnekin :)

mimme

Tuo toinen nainen, kuvassa jossa poseeratte tuolien takana, näyttää aivan Lauren Conradilta!!! Jopa pelottavan look-a-like! :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

haha, itse en ole huomannut Saarassa samaa näköä Laurenin kanssa (Molemmat kyllä yhtä upeita!), mutta ehkä tuntemattoman silmissä valokuvissa voi hieman näyttääkin samalta :) Molemmat kauniita!

stash

Jotenkin jään aina ihastelemaan näitä sun postauksia ja aina tuun hyvälle tuulelle:) En yleensä kommentoi mihinkään blogeihin mutta oli nyt pakko sanoa jotain. :) Lukiessa tota tekstiä Saaran liikutuksen kyynelistä sai mut itekki liikuttumaan, en tiiä mistä moinen reaktio. :D Kiitos sulle Julia ihanasta blogista!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram