Hyvää itsenäisyyspäivää.
Täällä sitä on vietetty niinkin juhlallisesti kun siivoten.
Jos ei olisi ollut kiire arjen askareissa olisin mieluiten tehnyt pientä naposteltavaa, korkannut viinipullon, katsonut linnanjuhlia ja vaikka laulanut maamme-laulua.

Juhlin tai en olen silti ylpeä suomalaisuudestani ja kaikki kunnioitus sotaveteraaneille- lottia unohtamatta, että mahdollistivat meille tämän itsenäisen maan.
(Vielä kun veteraanijärjestöistä tuotot oikeasti menisivät näille maamme kunniakansalaisille, eikä ties minne, niin olisin tyytyväinen).
 

Siivoamisen jälkeen ehdin nähdä vain muutamat valssit ja kuolata linnan ruokatarjoilulle.

 

Ei se mitään. Keittönpöytämme lasista nyt jopa näkee läpi.

 

 

Puhdistin myös leivänpaahtimen. Tiedättehän miten hankalaa se on? Leivänmurut eivät lopu ikinä.

 

 

Pyyhin pölyt kuvista ja kirjoistakin. Minä olen tuo isopäinen sammahtanut blondivauva.

 

 

Peileistäkin näkee jotain muuta kuin pölyä.

 

 

Ainut epäpuhtaus tässä talossa olenkin enää minä! Hyvää yötä, minä lähden saunaan.

 

Kommentit (17)

Reetta

Meilläkin olisi pitänyt siivota mutta katsoin silti mielummin Linnan juhlia.. Aion kuitenkin tänään ottaa siivoomisen projektiksi, ehkä :D

iitu

Argh onks teilläkin tommonen musta Ikean Expedit-hyllykkö? Itse kiroan sitä joka päivä kun siinä näkyy niin kauniisti joka_ikinen pölyhiukkanen:))

HarMonica

Ite manasin eilen sitä että ärsyttävää kun viikon ainut vapaapäivä ja meillä se käytetään siihen että siivotaan, no mut nyt näkee meidänkin keittiönpöydän lasista läpi ja peileistä muutakin kuin pölyä. Lopulta oli pakko sit palkita ittensä sillä että avas punkkupullon. toimi! :D

Julia

Anonyymi,No en kyllä lähellekkään, mutta kiiiitos :) Reetta,Täällä on taas niin monet prijektit jonossa, että se oli vain pakko hoitaa alta pois :Diitu,Valitettavasti! Se ajautui poikaystäväni mukana tänne yhteiseen kotiin. Mutta arvaa mikä on vielä ärsyttävämpää.. Meidän tummat parketit! Saa imuroida joka päivä jos ei pölyä tykkää katella.HarMonica,Minulta puuttui se pullo! :DAnonyymi,Isopää, tiedän :D Kiitos <3Anna,Hahaha. Ei ollut tarkoitus :D

marsuzioni

HEI! Mua kiinnostaisi todella paljon, että kuinka monta kertaa syöt päivässä ja liikut viikossa? :) Siis et katotko tarkkaan mitä syöt? Herkutteletko usein? Mitä? Kuinka paljon liikut? Millain liikut? jne jne jne. Jos vaan viittit :) Kiinnostaisi todella paljon!

Anonymous

Miten sie sen leivänpaahtimen puhistit? :O Mie oon tyytynyt vain ravistelemaan, vaikka aika neuroottinen siivooja olenkin ;)Sansai

Anonymous

Heh,minä kun luulin ensiksi että sen isopäisen south park-hahmon vieressä oleva tumma nainen oli sinä mutta taitaa olla äitisi??? Ala-asteella paras kaveri katsoi muo vähän aikaa ja sanoi, että "sulla on kyllä hirveen pitkä takaraivo".Ja 15-vuotiaana ensimmäinen(se suurin rakkaus tietenkin)sanoi kaikille kavereillensa että "Marialla olis ihan hyvät tissit jos ne olis vaan kiinteemmät". Pää on pysyny samana tähän päivään asti ja eipä se ole ketään häirinny, mutta tissit häirittee edelleen(tosin 20-ikävuoden jälkeen enää vain minua...) ja ajattelin tehä niille samat kun äitini ja mummini eli pienentää :) :) ja se ei johdu teinipoikaystäväni sanoista hehheh!! :) :)

Julia

marsuzioni,Hmm, vaikea. En ole pahemmin kiinnittänyt huomiota kuinka usein syön päivässä. Todella epäsäännöllisesti ainakin. Välillä syön läpi päivän, kun välillä taas se vähän unohtuu. Perus ruokavalio on sellainen suht terveellinen sisältäen paljon kasviksia, salaattia, kanaa, kalaa, tai lihaa, mutta herkuttelen usein (2kertaa viikossa ainakin karkilla ja suklaalla). Liikkumisen kanssa vähän sama homma. En tykkää pakottaa itseäni salille, mutta useimmiten sen 2-3 kertaa viikossa melko lyhyitä salitreenejä ja joskus jokin aerobinen ryhmäliikuntatunti. Sekavaa :DSansai,Sieltä alta sen mikä sen nimi nyt on.. liuskan? otin ja puhdistin, ravistelin vimmatusti varmaan ikuisuuden ja tietysti pyyhin rätillä pinnat. Ei kai sitä sen paremmin voikkaan puhdistaa, ellei ole keksitty jotain paahdin imuria! (miksei muuten sellaista ole keksitty!?)Anonyymi,Äiti se siinä on kyllä. Pienempi päinen kun minä! :D Ja kappas sinulla onkin sitten ollut ihan samat ongelmat kun täällä meillä päin!Anonyymi,Nyt pitää lähteä vähän veikkaamaan. Ne on joko Sokokselta, tai Tiimarista :D Monta vuotta sitten ostetut.

Julia

Klara,Tv-taso asiat? Itse tv taso muistaakseni kodinykkösestä ja koristeet ikeasta. Elketroniikka ties mistä.

Anonymous

Innostuin itsekin puhdistamaan samaisen hyllytason pölyistä.. Viime kerrasta onkin jo aikaa ja tosiaan se pöly näkyy tossa Ikean hyllyssä turhankin hyvin. :(Kivoja postauksia oot taas laittanut blogiisi, kiitos niistä :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram