Muistan vieläkin ensimmäisen lenkkini. Sen minkä 13-vuotias Julia, vanhemman naapurintytön lenkkeilyn innoittamana juoksi Espoon metsässä, päällä Fuit of the Loomin huppari, jalassa verkkarit, ja juoksukenkinä luultavasti DC:n skeittikengät. Pitkin kapeaa polkua kantoja väistellen ja pikkukiviä saniais puskaan lentäen, porskutti posket punaisena menemään. Pysähtyä ei saa, eikö se ollut lenkkeilyn idea?
Kotiin tulin oksennus suussa, jalat tutisten, kurkku tulessa ja mieli maassa. Ihan hirveää hommaa mietin ”ei enää ikinä”
ja melko pitkä ”enää ikinä” -kausi siitä tulikin.

 

 

Muutamaa hassua lenkkeilykokeilua lukuun ottamatta kohtasin polun tosissani vasta keväällä 2012 
Ihan pikkuhiljaa, saa pysähtyä, kävellä, hidas hölkkä hoin itselleni, mutta en silti pitänyt siitä. kurkkua poltti edelleen ja hölkkä oli levotonta. Miksi ihmiset tätä lenkkeilyä niin rakastavat? Halusin tietää ja jatkoin väkisin. Uudestaan ja uudestaan. Kunnes eräällä lenkilläni jotain tapahtui - juoksu alkoi vain kulkemaan, tuntui ettei tarvitse pysähtyä ikinä.
Siitä lähtien lenkkeily on ollut liikuntamuodoista suosikkini. Koskaan ei tarvitse lähteä väkisin, jostain syystä tekee aina mieli juosta ja usein lenkille lähtiessä kuntoilu ei edes ole päällimmäisenä mielessä. Saatan lähteä juoksemaan, jotta voisin selvittää ajatuksiani, jopa rentoutua.

 




Onko siellä muita joilla lenkkipolun alku on ollut kuoppainen? Tai niitä jotka vasta ovat aloittelemassa? Suosittelen sitkeästi jatkamaan, loppumatka palkitsee kuitenkin kymmenkertaisesti. 

 

 

Seuraavaan postaukseen sitten enemmän juttua lenkkeilyvaatteista. Ei enää skeittikenkiä :) 



Kuvat: Eevi / Minifitness 

Kommentit (25)

Anna

Itselleni kävi ihan samalla tavalla. Ekat lenkit tuntuivat ihan hirveiltä ja päätin moneksi vuodeksi etten pidä juoksemisesta. Nyt olen onneksi löytänyt lenkkeilyn uudestaan ja oppinut pitämään siitä paljon!:)

Tiina

Samanlaista se oli itsellenikin pitkään. Astman kanssa ei meinannut juoksu millään onnistua. Sitkeän edelleenkäymisen jälkeen, nykyisin en edes tiedä mitä tekisin jos en voisi juosta :)

Liina

Itselleni ryhmäliikuntatunnit tass oli aivan kamala ajatus monta vuotta,ajattelin että ei ikinä , vaatii liikaa kordinaatiota,kaikki tuijottaa yms. Nykyään ihan lemppareita:)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

haha, muistan hyvin myös minun ensimäiset ryhmäliikuntatunnit - kamalaa sekoilua :D Nykyään nekin menevät ihan hymyssä suin. Kaikille liikuntamuodoille pitäisi varmaan aina antaa uudet mahdollisuudet ;)

-H

Alku on ollut erittäin kuoppainen, enää en ehkä vihaa lenkkeilyä, mutta en silti edelleenkään ymmärrä niitä, jotka siitä nauttivat. Olen jo monta vuotta sitkeästi yrittänyt innostua lenkkeilystä, mutta joka kerta lopetan sen ja totean, kuinka tyhmää se onkaan. Nyt olen kuitenkin ottanut uuden asenteen ja aloittanut taas (kuinkakohan mones kerta tämä on??) ja päättänyt olla luovuttamatta. Aion nyt uskoa niitä, jotka sanovat, että kehityksen huomaa nopeasti ja lähden sinnikkäästi lenkille monta kertaa viikossa. Myönnettävä on, että jo näin kuukauden jälkeen huomaa jaksavansa paremmin, mutta en minä siitä vieläkään nauti!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Itselläni auttoi juurikin asenne, sekä hidas tahti, kunnon lenkkeilyvaatteet, sää, musiikki, ja kaunis lenkkeily-ympäristö.
Nämä tekijät lisäävät hurjasti sitä, että lenkkeilystä nauttii. Toivottavasti se tulee vielä siltä :)

Nelli

Nuorempana vihasin juoksua ja lenkkeilyä yli kaiken. Tein aina sen virheen, että lähdin 100 lasissa juoksemaan ja lenkin jälkeen vannoin että ei enää ikinä, tää on perseestä. Viime keväänä pitkän lenkkeilytauon jälkeen kävin ostamassa vanhempieni kanssa kunnon Asicsen juoksukengät ja pikkuhiljaa lähdin liikkeelle. Ymmärsin, että hiljaa hyvää tulee. Tein lyhyitä 3-4km lenkkejä, välillä kävelin ja välillä hölkkäsin. Nyt pystyn juoksemaan 6-8 kilometrien matkoja, pysähtymättä. Lenkkeilystä on tullut paras kaverini ja nautin siitä, ihan oikeasti. :)

Anni

Nuorempana olin kova juoksemaan, itse asiassa vieläpä hyvä siinä! Sittemmin se on jäänyt ja kuntokin huonontunut.. Nyt olen kuitenkin taas päättänyt aloittaa lenkkeilyn (hyvä minä, pahimpaan allergia aikaan!) ja vaikkei se askel vielä ihan kevyt olekaan olen päättänyt että vielä tänä kesänä minähän muuten jaksan juosta koko lenkin! Vaikka takana on vasta kourallinen lenkkejä, huomaan edistyväni! Se itsensä ylittämisen tunne on kyllä ihan mieletön ja vaikka jalat huutaa hoosiannaa niin aina sitä jaksaa yrittää uudelleen, paras fiilis ikinä! :)

Sofia

Aloitin viime keväänä, aluksi hölkkäilyllä koska päätin että nyt kokeilen, ei siitä haittaa ole. Olin AINA vihannut juoksemista johtuen varmaan koulun liikuntatunneista missä tuntui että kaikki vertaili toisiaan ja tuijotti! Yäk mitä muistoja :D Yksin se oli ihan eri asia ja aluksi oli hirvittävä huomata miten huonossa kunnossa sitä olikaan. Innostuin sitten varsinkin kun huomasi miten huiman nopeasti kehittyy kunto! En kadu :) Kuullostaapa mainospuhe-maiselta tämä tarinani.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

haha, minusta minunkin tarina kuulosti ihan mainosouheelta! Ihan kuin yrittäisin myydä juoksua :D Ei siinä, hyvä kauppatavara olisikin! Ja oi, muistan erityisesti koulun Cooper-testin. Oksensin nimittäin sen jälkeen (ja kyllä, kaikki todellakin katsoi).

laura

Hei mulla myös fruit of the loomin huppari,dc:n skeittikengät,carhartin "sukelluskankainen"hupparitakki ja russel atleticin collari ;)

Chenille

Itse olin kanssa todella samalainen, lukiossa en ymmärtänyt yhtään miksi kukaan hullu haluaa juosta vapaaehtoisesti. Viimeisen vuoden aikana olen löytänyt juoksuinnon alkukankeuksien jälkeen(sanonta juoksu paranee juoksemalla vaan on totta). Toki vieläkin on päiviä kun ei vain maistu.

Taija

Kiva postaus! Mistä tuo sininen takki on? Vaikka sanoitkin että postausta tulossa liikuntavaatteista mutta hetimullekaikkinyt :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram