Tuli tässä mieleen, että mitä minä teille täältä enää kertoisin? Tuntuu kun olisin kirjoittanut jo kaikesta ja kuvatkin alkavat olla samanlaisia.

No, ehkä voin heittää turistioppaan hetkeksi  nurkkaan ja pälätellä teille arkisempia juttuja.
Niin kuin esimerkiksi vaikka, että eilen juotiin lounaalla liikaa viiniä, käytiin kävelyllä Water Front alueella, nähtiin hylkeitä ja minä tajusin että täällä ei tuule. Talvisin (jep, täällä ollaan menossa talvea kohti) ei kuulemma tuule juuri ollenkaan. Se on ihanaa ja minulla ainakin on kuuma.




Tänään on minun syntymäpäiväni. Täytän 26 jo. Voitteko kuvitella? Aika menee liian nopeasti. Ei minua tuo numero edes haittaa, olen todella tyytyväinen miten paljon olen tähän mennessä nähnyt ja saanut kokea.

Kaikki vanhenevat kuitenkin.

Illalla mennään ulos syömään, mutta ei tehdä mitään sen erikoisempaa. En ole koskaan tykännyt juhlia syntymäpäivääni erityisemmin. On jotenkin kammottavaa olla keskipisteenä.

Kommentit (41)

Essi

Uskon että sulta on monesti kysytty tätä, mutta oon uusi lukija ja haluaisin tietää mitä sun tatuoinneissa lukee? :) ja minkä takia oot valinnut just ne lauseet?

Laura K.

Joo, keskipisteenä oleminen on kyllä hieman hirvittävää :D Mutta silti PALJON ONNEA! 30 vuotta lähestyy uhkaavasti :)

Hanna

Ihana, että pystyit lähtemään siskosi kanssa reissuun, paljon voimia sikollesi vaikeana aikana.

Vautsivau, mitä kuvia, upeita kuten aina. Oikein paljon onnea synttärinäsi Kaunotar.

Maria / Kotirouva Lontoossa

Tosi paljon onnea hyvin nuori Julia! Näin kymmenen vuotta vanhempana tykkään silti lukea blogiasi ja nauroin äsken katketakseni lukiessani hakusanoja, joilla sun blogiin on tultu :-)

Jasuu

Ihanaa syntymäpäivää sinulle siellä auringon alla! Ja noista numeroista, niinhän se menee että: ikä on vain numeroita, mutta mieleltään voi silti olla aina nuori :))

Tuli

Onnea 26-vuotiaalle! Ja kyllä, oon samoilla linjoilla, kaikki vanhenee samaa tahtia ;) ihastuttavia kuvia taas kerran, erityinen awwwss tolle kuvalle, missä vanhempi pariskunta kävelee käsikädessä 3)

Senja

Jeee, oon aina miettinyt, että onko mussa jotain vikaa, kun ajatus synttärisankarina keskipisteenä olemisesta kuulostaa kaikkea muuta kun kivalta :D kaveritkin sen tietävät onneksi, että yllärijuhlat jos järjestävät niin en vastaa reaktiostani :D

laura

Oi, paljon onnea!<3 ihailin juuri kun olet niin kaunis! Mutta luulin, että olisit jotakin vuonna -90 syntynyt :-D

Fiipi

Paljon onnea!!! Ikä on vain numero. Täytin 28.2. 28 vuotta. Tänään viimeksi kysyttiin Alkossa papruja tai kyseessä oli Ruotsin systeemi, enkä edes ostanut mitään vaan äitini osti! Edellisen kerran kysyttiin papereita viime la toisessa systeemissä. Pitäisi olla tyytyväinen mutta välillä se nyppii kun lottottaessa kysellään papereita mutta en valita en!

Haluan lähettää myös voimahalauksia sinulle ja siskollesi <3 Tiedän miltä tuntuu menettää läheinen ihminen. Minun tapauksessani oli kyse jo iäkkäästä ihmisestä mutta silti ikävä on vielä suuri vaikka kahden vkon päästä tapahtuneesta tulee jo kaksi vuotta.

jamppu

Onneksi olkoon, tää on ihan paras blogi ja oot ehkä kaunein ihminen ikinä :) jatka samaan malliin!

Dina

Synttärionnittelut! :)
Annoin ääneni sinulle aussie blog awardsin reader's choice-kategorian voittajaksi ! :)

t. vakkarilukija!

Ella

Sulla on ihan mahtava blogi! Oon joskus aiemmin käynyt pyörähtämässä täällä ja en tiedä miksei jäänyt heti seuraamieni blogien listalle. Tänään eksyin tänne uudestaan ja nyt oon jo koukussa. Hyväntuulinen blogi ainakin suurimmalta osin ja ihania kuvia ja reissupostauksia! Me likes! :) Kiitos! Ja niin, hyvää synttäriä vielä!

typtyy

Hyvää syntymäpäivää sinne maailman toiselle puolelle, vai onkos se alapuolella :D upeat maisemat! Ei oo aurinko tuota mestaa hylänny sun kuvista päätellen :D

Hanna

Tänään on hyvä päivä synttäreille, sillä miekin niitä viettelen! Sinne siis myös hyvää syntymäpäivää! :)

Hanna

Olin juuri pari viikkoa reissussa, ja palattuani luin reissun aikana kirjoittamasi postaukset. Täytyy sanoa, että susta tuli juuri mun suosikkibloggaaja. :) Kirjoitustyylisi on tosi hyvä ja hauska ja vaikutat jotenkin aidolta ja symppikseltä. Jatka samaan malliin, ja tsemppiä sulle ja siskollesi.

J

Hyvää synttäriä! :) Loisto päivä syntyä, itse olen valinnut tismalleen saman päivän (joskin pari vuotta sinua myöhemmin, täytin eilen 23 v). ;) Itse sain myös parhaan mahdollisen syntymäpäivälahjan, sillä ystäväni synnytti pienen pojan, jonka kummitäti minusta tulee! :) Toivottavasti sinäkin pystyit viime aikojen suruista huolimatta nauttimaan päivästäsi. Paljon tsemppiä, oot mahtava nainen!

Lauraa

Onneks olkoon!
Meillä on samana päivänä synttärit! :D en tiiä montaakaan ihmistä joka olis syntyny 3.4 :) tosin ite täytin 'vasta' 17..

Julez

Oikein muksaa synttärii!
Kerran olet etelä-afrikassa, niin onko suunnitelmissa käydä kansallispuistoissa, jossa eläimet liikkuu vapaasti?
Olen myös kuullut Jessica virtahevosta, joka on erään perheen lemmikkinä (mm. nukkuu talon sisällä). Paikassa saa myös vierailla. Olisi hauska nähdä se itse.

susku

Hyvää synttäripäivää! Sulla on aivan ihana blogi ja tykkään hirveesti sun tavasta kirjottaa. Ehdottomasti yks suosikkiblogeistani :-)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

voi, olen pahoillani :( En vain halunnut mainostaa asiaa täällä, kun en edes pääse koko gaalaan. Arvostan silti jokaista ääntä paljon ja lupaan ensi kerralla (jos sellaista tulee) kertoa asiasta enemmän teille :)

Karoliinaaa

Eikä, oonpa mä huono lukija kun en oo huomannut tätä postausta!! Hyvää syntymäpäivää ihanainen jälkikäteen!! <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011