nyt mennään miinus kaksi päivää taaksepäin lauantaihin.

Miksiköhän reaaliajassa kirjoittamisesta on tullut niin vaikeaa.? Muistan ennen kirjoitelleeni heti kun vain sain jotain kirjoitettavaa, heti kun olin ottanut kuvan vaikka vaan leppäkertusta. 
Mihin kaikki luppoaikani ja leppäkertut ovat kadonneet? Intoa ainakin riittää, mutta taitaa luovuus olla hukassa, tai sitte haluan panostaa (kuten öö.. huomaatte?) yhteen tekstiin enemmän, kuin kolmeen pieneen hutaistuun? 

Jokatapauksessa, kuvat ovat sunnuntailta, jolloin suuntasimme Valimossa sijaitsevan MPH fashion outletin avajaisiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

   Takki:Bershka. Toppi:Zara. Shortsit:H&M. Kengät:Bronx Laukku:DKNY

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eilen/tänään/viimeaikoina ei ole tapahtunut mitään mainittavan arvoista.
Jostain syystä kuitenkin voin saattaa kaikkien tietoon seuraavat tärkeät asiat.
Viimepäivinä olen:

-elänyt melkein karkilla, suklaalla ja pyhällä hengellä.
-koukuttunut neljät häät amerikassa ohjelmaan.
-saunonut pitkästä aikaa- meinasin kuolla sinne.
-ollut kiitollinen, että lähi-alepa on klo 23 asti auki.
-koukuttunut myös seuraamaan hurrikaani Irenen etenemistä uutisista 2 min välein.
-tehnyt mannapuuroa.
-pilannut kattilani keittämällä sen pohjaan.
-haaveillut uudesta turboimurista, jotta jaksaisin edes haaveilla siivoamisesta.
-suunnitellut kuntosalille lähtöä kolme päivää.
-käynyt töissä.
-Ollut melko vakuuttunut siitä, että pimeäsä rappukäytävässä portaiden alla on joku.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (16)

AnsQ

Mitäää missä päin Valimoa toi on? Siellä tulee meinaan väillä kävästyä, mutta eipä oo osunut silmään tollanen paikka. Saattaa johtua siitäkin, että toi on vasta ilmestynyt tuonne :-)

Julia

AnsQ,Osoite oli valimotie 25, olisiko n.10 min juna-asemalta? Samoissa tiloissa, missä Guessin outlet on aina ollut, mutta nyt vaan laajennettuna tiloina :)Marien,Vesihaude, totta! Pitää ensikerralla muistaa tuo kikka :)

Tytti

Moikka Julia! Aivan huippuasu sulla näissä kuvissa! Oon nyt lueskellut sun blogia jo pidemmän aikaa ja aattelin tulla kommentoimaan kun en vielä ikinä ennen ole. Sulla on ihan mahtava blogi ja ainakin vaikutat tosi mukavalta ihmiseltä. Ite oon tosi huumorintajunen, niin tosi usein saa nauraa vedet silmissä noille sun tekstipläräyksille! Ja mulla on myös kammo julkisiin kulkuneuvoihin. Jos jouduin joskus mennä linkalla kouluun, niin en edes mennyt kouluun. Mutta pääasia oli se että sinulla on hieno blogi jota on mukava lueskella, ja varsinkin sen takia koska tuntuu että et esitä mitään. Olet oma itsesi ja se on hienoa. Välillä kun tulee semmoiset esittämis-vibat monesta muusta blogista. Jatka samaan malliin ja hyvää syksyä! :)

Anonymous

Hei muruu!!Hah, unohdin kokonaan et sullaha on tää blogi,oompas mä ollu kiireinen..! ku oot niin huono ollu kertoo sun kuulumisesta niin täytyypi sitten tänne tulla välillä kurkkailee! Olis kiva itekki alottaa, tulis aika mielenkiintosta ja hulluu matskuu, mutku oon NIIN huono keskittyy mihinkään!! Ja on muuten tosi upeet kuvat noi! Kuka luulee ottavansa parempia kuvia ku mä, häh? joko Laurista on tullu Professional! murr...Terveisiä täältä Afrikasta!! HALI!!

Julia

Tytti,Kiitos Tytti, ihana kommentti :) Kiva kuulla, että saat aidon kuvan blogistani. Siihen olen yrittänyt pyrkiäkkin.Hheidi,Kiitos ihana!Saara,haha. Siitä tosiaan on tullut aika hyvä kuvaaja (oot silti vielä parempi). Jep, mulla menee kaikki tietokoneella olo aika tänne blogiin, joten fc jää vähän unholaan. oon kuitenkin nyt skarpannu? :D Jani. t,Kiitos paljon.

Anonymous

Ohhoh, upeaa pukeutumista! :) Etkös sä asu Ruoholahdessa? Missä siellä on Alepa? :D

Julia

Souphie,Keskityin enemmän tarjoiluun :DAnonyymi,Kiitos :) Lähin alepa on Albertinkadulla, mutta autoilevalle ihmiselle iha lähi-alepa :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram