Kun synnyn olin varmaan ensimmäiset viisi vuotta kalju. Vihdoin kun tukka alkoi kasvaa, kasvoi se vaaleana kiharana haituvana. Siskollani oli tällöin luultavasti takapuoleen ulottuva tumma paksu tukka. Olin tietysti kateellinen ja kun katsoin isää ja äitiäni myös aivan varma siitä että olin adoptoitu. Kaikilla oli pitkät, melkein mustat ja suorat hiukset. jopa isälläni. Itse näytin ruotsalaiselta pojalta.

Tukka tummui aikanaan ja kiharat suorenivat. Lapsuuteni oli jo liian aikaisin alkavista tukkaongelmistani kuitenkin parhain mahdollinen. Matkustelimme paljon, sain uida meressä, leikkiä apinoiden kanssa, jopa torakoiden ja osasinhan myös puhua porsaille. Olin hurjan hölmö. Aina omissa maailmoissani ja puhelias, kuin silitysrauta. Luin taru sormusten herrasta kirjan niin monta kertaa, että osasin haltiakielen ulkoa ja luultavasti luulin olevani hobitti. Minulla oli mielikuvituskavereita ja mielikuvitusta vähän kaikkeen muuhunkin. Omassa pienessä pääkopassani elin jossain satumaailmassa. Missä kyllä taidan olla edelleenkin.

En tiedä olinko kiltti lapsi, mutta jos olin niin se taival ei ollut kovin pitkä. Teininä olin kamala. Hevostyttö siirtyi talleilta ostarille hengailemaan tosi coolina isoihin porukoihin. En tiedä miksi edes olin siellä, olin nimittäin edelleenkin ujo kuin orava. Hyvä kun sanaa sain sanotuksi kenellekään muille kun tyttökavereilleni. Ei mikään ihme, ettei minulla ikinä ollut poikaystäviä tai mitään lähellekään. Asiaa ei myöskään ehkä edesauttanut se fakta, että en tuntenut olevani mikään kaunotar.

Tykkäsin kuitenkin juhlia. Valitettavasti omistin myös todella hyvän viinapään ja join aina mielettömiä määriä olutta. Jostain kumman syystä en kuitenkaan koskaan saanut itseäni niin huonoon teinihumala kuntoon, etteikö järki olisi pysynyt kädessä ja onnistuin jopa olemaan myös sen verran fiksu, että osasin pysyä erossa melkein kaikista muista typeryyksistä.

Olin bilettävän pissiksen lisäksi erittäin kapinallinen ja kiero. Jos äitini kielsi minulta jotain, tein juuri päinvastoin. Viisitoistavuotiaana kun en saanut lupaa Espanjan matkalle, karkasin yksin Kreikkaan. Se oli ihan mielenkiintoinen ja hauska reissu.

Loppulomasta söin pelkkiä nuudeleita, koska rahat loppuivat kesken.

Siinä oli sellainen muutama sankarillinen vuosi. Koulua kävin miten jaksoin, karkasin aina ikkunasta öisin ulos ja hengailin ihan väärien ihmisten kanssa. Mielelläni pyyhkisin osan näistä vuosista kokonaan pois, mutta enpä olisi luultavasti nyt tässä ellen kaikkia polkuja olisi kompuroinut.

Toisaalta eikö teinivuodet aina ole enemmän, tai vähemmän kamalia? Draamaa ja kriisejä. Huonoja valintoja, naiivi mieli ja mitä hirveimpiä tyylikokeiluja. Tietysti mukaan mahtuu hauskoja aikoja, naurua ja niitä ikimuistoisia huolettomia hetkiä. Olen kuitenkin mielummin nyt tässä. Ja ihan mielettömän onnellinen.

Se mitä kuvista näette on pettämätön tyylitajuni, mielettömän kivat kampaukset, kauniit kulmakarvat ja parhaimmat poseeraukset. Olkaa hyvät.

Kommentit (73)

Vierailija

Oot ollu myös "teininä" ihan mielettömän kaunis!! Ja hui kun olet ollut laiha, vaikka laiha siis olet edelleen ;D

Siw

Siis oothan sä ollut ihan superkaunis jo nuorempana!! Ehkä joo sellasen teinipissiksen näköinen mut kaunis silti!

Nina

Olipa virkistävä postaus, vaikka pitikin kyllä aidosti rumana ihmisenä vähän hymähdellä "en ollut mikään kaunotar" kommentille. Kovin kriittisiä ovat ihmiset itseään kohtaan. Vaan ehdottomasti allerkirjoitan sen, että LUOJA KIITOS JA TAIVAS VARJELE onneksi on teinivuodet takanapäin!

Hurjaa miten tukka on tummunut! Itsekin olin lapsena vakuuttunut, että osastolla on käynyt virhe ja minä olen väärässä perheessä. Tuuheatukkaisten vanhempien ja sisarusten seassa kun pyöri yksi lähes kalju minä. :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Minun oli pakko karsia ne kamalimmat kuvat pois. Myönnän, etteivät nämä ole läheskään niitä hirveimpiä, mutta usko pois ku sanon että ihan oikeasti en ollut kovinkaan hyvännäköinen niihin aikoihin :D

lotta

haha kauas olet kyllä tullut, hihitytti kyllä muutamat kuvat myönnän :D mutta mun mielestä olet kyllä aina ollut kaunis! :--)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Onneksi aika kauas noista kuvista. Pidän erityisesti valkoinen hame ja kirkkaan vihreä pitkä toppi yhdistelmästä. Puhumattakaan asun kengistä. Huh.

mix

Herrajestas, mitä sulle kävi noissa loppukuvissa! Anteeksi ihmettelyni, ei sun tarvitse edes vastata, näytät vaan niin kamalan hoikalta!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ei minulle mitään käynyt. :) Jos tarkoitat jotain syömishäiriötä, niin ei mitään sinne päinkään. En koskaan laihduttanut, tai edes miettinyt mitä suuhuni pistin (pakaste pizzaa tosin useimmiten). Olen ain aollut vaan niin pienikokoinen.

Heidi

Joka kuvasta näkee kyllä että oot ollut aina tosi kaunis, niinkuin edelleenkin olet! :)

sarkku

Voi että sä oot hyvä kirjottaa :D röhötän täällä töissä niin ku possu sun jutuilles! Etkä todellakaan oo ollu mikään ruma, kaunis ku kukka joka kuvassa :)

Joanna

Ihana postaus :D Olin kyllä pentuna aivan samanlainen kirjojeni (okei, edelleen luen Tolkienia aina vapaa-ajalla) ja satumaailmojen kanssa, enkä kyllä voi väittää ettäkö teinivuodet postauksesta paljoa hyveellisempiä olisi olleet :'D Mutta nimenomaan - kaikki päätökset ja retket on kuljettaneet sitten juuri tähän hetkeen :>
Ja noi kuvat on ihan huippuja, ainakin näkee konkreettisesti sen mistä ollaan kehitytty ja miten (noin tyylitajun suhteen ja sillain) ;D

Tytti

Hei näähän on kivoja kuvia! :D Mun nuoruudesta on lähinnä sellaisia hirveitä hevostyttö-takkutukka tyylisiä kuvia! :D Jotenkin niin erinäköinen mutta kuitenkin niin samannäköinen.. Vasta viimeisessä kuvassa alkoi olla jotain vihjettä nykyisestä! Nää on vielä kuiteskin julkasukelposia! ;)

audrey

aaaaa noi lannevyöt ja tuo hopeinen mekko :D meillä on ollut niin samanlainen (loistava!!) tyylitaju nuorena...

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Paksut lannevyöt ja paljon kimaltelevaa. Korujakin vähän sinnetänne, hiuksiin kolme purkkia lakkaa ja rumat kengät. Johan oli valmis baanalle!

Karla

Hahahah, mahtava postaus:) osaat kirjottaa aina niin hauskalla omalla tyylilläs ja kiva nähä minkälainen olit nuorempana

snaana

oikeesti sun blogista on tullu mun ihan lemppari! ihan loistava huumorintaju ja kirjotustyyli ja tyyli muutenki :D käyn jokapäivä tsekkaa ootko päivitelly :D älä lopeta ikinä haha :D

Heidi

Hei!

Olen lukenut sun blogiasi jonkun aikaa ja täytyy sanoa, että pidän tyylstäsi kirjoittaa. Tää postaus on aivan huikee ja jokainen meistä parikymppisistä kyllä muistaa varmasti omat teinivuotensa ja että tuoltahan silloin oli coolia näyttää. Kiva kun kirjotat rempseästi etkä tee turhan täydellisen näköisiä päiviä muokkaamalla tekstejä siten että niissä annetaan vain parhaat palat omasta elämästä ja ajatuksista. Täydellisyys vaatii mielestäni pieniä virheitä ollakseen mielenkiintoisesti täydellinen. Mukavaa päivää ja viikon alkua sinulle ja kiitos loistavasta blogista!

T. H

kp

Ihan saman näkönenhä sä oot edelleen. Ainakaan ei oo tissien kohennus mitenkään parantanu ulkonäköäs ja paremmat ilmeet sulla noissa kuvissa on kun nykysissä missä pitää toi pää kääntää ja vetää kauhee tekohymy naamariin.

Entinen tyylis oli parempi!

Laura

Hahaha, aivan ihana postaus!
Onneks me kaikki about tuohon aikaan syntyneet, ollaan tehty noita samoja tyylimokia ja siihen aikaanhan ne oli jopa muotia! (luojan kiitos ei ole enää);)

Mutta ehdottomasti huippu postaus ja erittäin paljon pisteitä sun nykyiselle tyylille! Sun pitää tehdä n. 15 vuoden päästä uusi blogi postaus sitten, että miltäs sitä on näytetty parikymppisenä!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Niin oli! En vain kykene ymmärtämään, että miten ihmeessä :D Mutta, olet oikeassa, ihan varmasti seuraavan kahdenkymmenen vuoden päästä nyrpistäisin nykyisille valinnoilleni taas naamaa :D

Sophia

olipas kiva postaus, piristi mukavasti kipeän päivää:)! postaus sun ja laurin rakkaustarinasta piristäs enemmän;):D ootte niin ihana pari:) vietä kivaa kevättä ja kesää!:)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kiitos, kiva kuulla :) Voi, että se tarina on niin pitkään ollut työn alla. Jotenkin tosi vaikea kirjoittaa, mutta ehkä joskus.. :)

milla

musta oot kyllä just niin kaunotar kun olla voi :)ja hullua miten sulla tuliki sit niin mieletön tukka kun se lopulta kasvoi :D heh

Linda

"Viisitoistavuotiaana kun en saanut lupaa Espanjan matkalle, karkasin yksin Kreikkaan. Se oli ihan mielenkiintoinen ja hauska reissu. Loppulomasta söin pelkkiä nuudeleita, koska rahat loppuivat kesken." - Hahah tolle ei voinut olla nauramatta. Hyvä postaus, oot myös taitava kirjottaan. Lumoot ihmiset kirjotustyylilläs lukeen jokaikisen sanan - ainakin näin käy mun kohdalla!

hensku

Kuulostat aivan mahtavalta ihmiseltä, olet hirvittävän kaunis (olet myös ollut sitä "teinistä" lähtien!!) olen lukenut blogiasi viime kesästä lähtien, olet usein päivieni piristys, kiitos siitä! :)

Lilyy

Ihana postaus ja kuvat oli super hauskoja ja kauniita! :) Yksi kysymys joka ei liity mitenkään tähän postaukseen, mutta oletko joskus laittanut tänne reseptiä siitä "shmoothiesta" mikä on vihreää ja onkohan siinä jotain minttua tms... hienosti selitetty :-D Mutta toivottavasti ymmärsit? :) Ja jos olet niin mistä sen löytää?? :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Tiedän mitä tarkoitat :D Hmm.. Siihen taisi muistaakseni tulla murskattuja mintunlehtiä muutama ja mangokuutioita sellainen kourallinen reilu (pakaste) Puolikas purkki turkkilaista jogurttia ja toinen puolikas maustamatonta jogurttia, yksi banaani, sekä ihan vähän sokeria :)

blabla

Mielenkiintoisin juttu mielestäni tuossa oli se, kun kerroit että karkasit Kreikkaan _yksin_?? :D sitä ei kuitenkaan tietääkseni kovin moni "teini" ole tehnyt.

eveliina

uskomatonta, että sulla on ollut vaalea kikkuratukka :D kuinka monta sisarusta sulla oikeen on? :)

ellen

Täällä myös yks jonka tukka ei kasvanu pienenä. sukulaiset oli jo monesti lapsuusaikana kysellyt et missä neidin tukka viipyy... Nykyään sit extrapaksulla tukalla mennään :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

haa! Eli tässä on selkästi jokin juttu. Ei ihme, että ne jossain päin maailmaa ajaa aina tyttölapset kaljuksi, että niille kasvaisi isompana paksu tukka.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Lähdin suutuspäissäni kyllä :D Reissuni ei ollut edes kahden viikon pituinen, mutta mielestäni pärjäsin muuten ihan hyvin ensimmäisellä matkallani yksin.

suvi

Näytät nätiltä kuvien alusta ihan loppuun :> En ymmärrä miten oot pitäny ittees joskus vähemmän hyvännäkösenä, kun kuvat kertoo selkeesti muuta! :>

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Nämä olivatkin ne ainoat julkaisu kelpoiset ja uskokaa pois kun sanon, että näytin joka kuvassa aina ihan erilaiselta. Hyvä kun itse tunnistin itseäni :D Eikä siellä kovin montaa nättiä ihan oikeasti ollut.

Vierailija

HAaaaaahahhaa :D Siis toi TYYLI. Oon niin käyny ton saman läpi. :D Tätä postaus olin odottanu ja kiva että teit tän :) Kaunis olet ja olit!!

Sun faijas näyttää tossa kuvassa siltä jenkkinäyttelijältä, Andy Garcialta. Siis tosta kuvakulmasta just.

oona

Ihana postaus :) Itse oon syntyny samana vuonna ja käyttänyt monia samoja vaatteita mitä sun kuvissa näkyy. Silloin sitä oli olevinaan niin tyylikäs, mut nykyään en kestä ees kattoa kuvia siltä ajalta :)

Emma

Ah miten ihanan rehellistä. Voin samaistua kertomaasi. Vieläkin nuo vuodet tosin repivät jossain taka-alalla. Live and learn...

riialii

Oot ollut kaunis! Nuo vanhat tyylit on suloisia :D sulla on tainut aina olla hyvä iho? Siis ei finnejä? Mulla ei oo ollut jactoivon ettei niitä tuu enãä, oon 21 v;D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Minulla tosiaan oli todella hyvä iho siihen 20- vuotiaaseen asti. Sitten puskan takaa tuli aikuisiän lievä akne minkä parissa kamppailin muutaman vuoden kunnes sain sen antibiooteilla pois. En tiedä miksi se tuli, mutta jos kävisi huonosti, niin suosittelen että suoraan vaan antibiootit (yritin ruokavaliosta, kalliisiin voiteisiin, eikä mikään muu auttanut).

Miau

Sori et olen eri mieltä, kun muut. Mun mielestä on itsekeskeistä ja lapsellista postata "oi oi, olen ollut niin ruma" -postausta, kun valitsee joukkoon selvästi vain kauniita ja kehuja kerääviä kuvia. Tiedän, että meiltä jokaiselta löytyy oikeasti rumia kuvia kaapista. Onko sulla pokkaa laittaa niitä tänne? Vai onko niin, ettei itsetunto kestä "rumuutta" ja naurunalaiseksi laittamista? Sä olet joka tapauksessa ihan mielettömän kaunis, oikeasti epäonnistuneet ja rumat kuvat vaan antais susta inhimillisen ja itsevarman kuvan. :/

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ei se mitään, aina saa olla eri mieltä. Alunperin olin tosiaan laittanut postaukseen enemmän niitä hirveitä kuvia, mutta päätin poistaa ne, koska jokaisessa oli tupakka, tai kaljapullo - yleensä molemmat kädessä enkä halunnut ehkä kuitenkaan sellaisia kuvia tänne. Näillä nyt mennään.

Nimetön

Karkasit kreikkaan ? :D saanko kysyä että minkälaiset välit sinulla oli/on sinun vanhempiisi ? ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram