Mitäköhän tapahtui? Muistan vielä hyvin selvästi ajat kun aloitin tällä oudolla alalla enkä tuntenut ketään. Jännitin ensimmäisiä pressitilaisuuksia ja seisoskelin siellä nurkissa ihan paniikissa. Yritin näyttää coolilta ja käydä small talkia tyyliin kukkapuskan kanssa, mutta en usko että huijasin oikein ketään.

Ehkä Helsinki on vain todella pieni tai sitten tämä ala ulottuu laajalle? Oudointahan tässä nimittäin on se, että suurin osa ystävistäni ketä näen miltei päivittäin työn merkeissä, on ihmisiä keihin olen tutustunut paljon aiemmin ihan eri paikoissa. Ne voivat olla vanhoja kavereita, kavereiden puolisoita, tutun tuttuja tai ihan lähipiiriä. Havahduin yksi päivä ajattelemaan, että miten ihmeessä minulla on käynyt tällainen tuuri, että ollaan suurimman osa ystävistä kanssa ajauduttu suht samalle alalle ja voidaan satunnaisesti nähdä milloin missäkin tilaisuuksissa, kuvauksissa ja työmatkoilla.

Totta kai on paljon myös uusia ihania tyyppejä keihin on ollut etuoikeus tutustua myös ihan vain työn kautta, ja kenen kanssa voi sitten puolestaan viettää aikaa töidenkin ulkopuolella. Tavallaan olen kuitenkin myös kiitollinen noista hieman ”yksinäisistä” ajoista. En olisi muuten koskaan oppinut sitä roolia miten toimia tilaisuuksissa missä edes se kukkapuska ei juttele kanssasi mukavia.
 

Nykyään tuntuu että minut voisi heittää vaikka kaktusseminaariin ja tuntisin oloni siellä ihan kotisaksi. Sosiaaliset taidot on hämmentävä juttu, mikä ainakin minun itseni piti kokemuksien kautta vain oppia.
Miten teillä? Astutaanko uusiin tilanteisiin ainan täysin luontevasti, vai pitääkö potkia hetki itseään persuksille ennen kun osataan rentoutua?

 

// What happened? I still remember very clearly the times when I started to work in this strange business and I didn’t know anybody. I was so nervous in the first press events that I was just standing there in the corner panicking. Ofcource I tried to look cool and small talk with a flower bush or something, but I don’t think that I cheated anyone.

Today I am privileged that I get to work with my friends who are somehow driven to same area of work with me. At the same time get a chance to meet  new wonderful people. Not that shy girl at all anymore :)

 

Photos: Janita Autio & Kira Kosonen
Location: Diesel press at Holiday

Kommentit (16)

LauraH

Omalla kohdallani yrittäjyys on opettanut sosiaalisuutta. Kun oma toimeentulo on kiinni suun auki saamisesta ja monenlaisten ihmisten kanssa toimimisesta, ei yksinkertaisesti voi jäädä nurkkaan hyperventiloimaan. Siis jos haluaa maksaa vuokran ja esim. syödä. Aluksi ajattelin, että sosiaalisen tyypin rooli ei ole mua, mutta taitohan sekin vain oli. Vaikka olen yhä introvertti perusluonteeltani, kaikki (ei vain työhön liittyvät) ennen kamalilta tuntuneet tilanteet on huomattavasti helpompia. Kuten vaikka treffit. Kannattaa siis iskeä itsensä joskus epämukaviin tilanteisiin ja kokea vaivaannuttavia hetkiä. Yllättävän nopeasti siihen tottuu. Monet rajoittavat käytöstään ihan uskomattoman paljon pelätessään juuri vaivaantumista tai nolouden tunnetta. Oman kokemukseni mukaan sillä tavalla eläessä jää ihan hirveän paljosta hauskasta paitsi!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Juurikin näin. Todella hyvä kommentti, voin allekirjoittaa ihan joka sanan ja olen paininut amojen fiiliksien kanssa. Jossain vaiheessa se vain iski vasten näitä mykkiä kasvoja, että tällä alalla ei tuppisuuna ihan yhtä hyvin vaan pärjää. Koin aina itse myös ettei se sosiaalinen rooli ole yhtään oma juttuni, mutta nykyään jopa nautin siitä ja huomaan olevani esim. palavereissa eniten äänessä ja ideoimassa juttuja mitä ennen en olisi uskaltanut ääneen ollenkaan sanoa. 

Ja tuo viimeinen lauseesi - NIIN TOTTA :)

Vierailija

Voi kun olisin itsekin samassa tilanteessa, että kaktusseminaariin meneminen ei aiheuttaisi sen suurempia kuumotuksia. Mutta kun kuumottaa ja kovasti! Harmittaa, että tällä iällä (25) uudet sosiaaliset tilanteet tuntuvat edelleen kovin vaivaannuttavilta, jopa pelottavilta. Aina kaipaa vierelleen edes sitä yhtä tuttavaa, johon tukeutua... Ja tämä, jos mikä, on saanut minut välttelemään aina kuin mahdollista kaktusseminaarin kaltaisia tilanteita. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni tässä asiassa ja astua oman mukavuusvyöhykkeen ulkopuolelle tasaisin väliajoin, jotta uusista sosiaalisista kohtaamisista ei tulisi niin suurta mörköä. Näitä kohtaamisia kun elämässä tulee vastaan pilvin ja pimein.

Vaikka muuten koen olevani hyvinkin sosiaalinen tutussa porukassa, uusien sosiaalisten tilanteiden pelko jopa rajoittaa omia arjen valintoja, mikä on harmillista. Ja mietinkin usein, että mistä ihmeestä tämä ihmispelko johtuu.

Kiitos, kun aiheesta kirjoitit. Varmasti hyvin tuttu niin monelle! Ja sun tarina rohkaisi😊

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ymmärrän fiilikset täysin :) Sehän siinä juuri on, ettei auta muu kuin tasaisin väliajoin asettaa itsensä sinne mukavuusalueen ulkopuolelle ja tilanteisiin missä ei ole kavereita joihin turvautua. Lopulta se helpottaa kuitenkin nopeasti ja on isoin palvelu itselleen mitä voi tehdä tulevaisuuden kannalta :)

Kyllä se siitä <3

Krista

Ikä on tuonut varmuutta lisää. Varmuus näkyy rauhallisuutena jne. Vrt kakskymppinen ja kolmekymppinen! :)

Heidi

Toihan on aivan mahtava tilanne että pystyy näkemään ystäviä päivittäin! Helsinki on kyllä sinänsä niin pieni kaupunki että en ihmettele että kaikki tuntee toinen toisensa lopulta, yleensä välissä on korkeintaan yksi tai kaksi ihmistä. Mutta kuinka ihanaa on myös se että lopulta on todella verkostoitunut, luulen että jossain suuremmassa metropolissa on paljon vaikeampi tutustua niin moneen eri alan ihmiseen. Suomessa on myös se hyvä puoli että jos on kattavat verkostot siellä, niin varmasti tuntee ainakin tutun tutun kautta jonkun jossain isommassa kylässä. :D 

Hei tykkäsin muuten näiden kuvien tunnelmasta paljon! Industrial viidakko meiningille peukku! 

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Verkostoituminen on kyllä Helsingissä helppoa ja hyvä niin :) Apua jos olisi metropolillinen ihmisiä keiden kanssa rupatella sitä small talkia. Minull aon vielä niin huono nimimuisti, että nämä pienetkin piirit jo tuottavat ongelmia :D

katoamaton

Ihanaa kuinka avoimesti uskallat myöntää omat hassut jännityksesi ja osaat nauraa itsellesi. Oikeastaan tosta sosiaalisten tilanteiden jännityksestä olisi myös kiva kuulla lisää - eihän kukaan nyt voisi kuvitella, että kaltaisesi pressitilaisuuksiin tottunut tai kameroiden edessä viihtyvä, sujuvasti itseään ilmaiseva kaunotar voisi koskaan jännittää, edes menneisyydessä. Olen itse sosiaalisesti hyvin rajoittunut, ja vaikka olenkin päässyt jo isoin harppauksin eteenpäin, voin silti muistaa sen teinivuosien kauhun pelkästä ostoskeskusreissusta, esitelmästä tai juhlatilaisuudesta jossa piti osata small talkia. Voisin siis myös kuvitella, että voisit aiheeseen liittyvällä postauksella rohkaista moniakin sosiaalisesti jännittyneitä nuoria - tai miksei vanhempiakin - rentoutumaan, hyväksymään itsensä ja mokansa sekä pääsemään yli jännityksestä, jotta omien siipien levittäminen onnistuu kohti uusia seikkailuja. Jakamalla omia kokemuksiasi, voisit kannustaa tuossa muutoksessa näyttämällä että näihin tilaisuuksiin voi oppia sulautumaan ja oppia uimaan joukossa kuin kala vedessä. Enkä nyt tarkoita, että sinun täytyisi järjestää joku rohkaisu-kurssi ujoille vaan lähinnä sitä, että olisit oiva ihminen jakamaan kokemuksesi, mikä voisi auttaa merkittävästi myös muita. Pientä postaustoivetta siis... :) Ps. Olet upea!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Eikä! Voi kyllä minä jännitä ja välillä ihan kaikkea! Olin ennen niiiin ujo, että hyvä kun uskalsin omille sukulaisilleni puhua :D Ihan oikeasti sukujuhlat olivat kauheita!

Ja kiitos todella paljon ajatuksia herättävästä kommentista, ei ehkä tosiaan rohkaisukurssia, mutta aiheesta voisin mielelläni kirjoittaa lisää - kiitos vain sinulle rohkaisusta <3

Iina

Ihan samoja fiiliksiä! Yksinäisyys nimenomaan on pakottanut sosiaalisuuteen ja siitä olen myös kiitollinen. Omalla kohdalla saatan alussa olla hyvin hiljainen, mutta olen huomannut että kun vaan uskaltaa avata suun reippaasti niin itsestäkin on kuoriutunut varsin sosiaalinen tyyppi!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Eikä se hiljaisuus olekaan pahasta :) Itse pidän juurikin ihmisistä ketkä eivät ole heti alkuunpälättämässä ja huomion keskipisteenä. Sellainen hiljainen sosiaalisuuskin on oma taitolajinsa :D

Emilia Alexandra

Mahtavaa, että on voinu tuoda kaks tärkeetä asiaa ns. "yhteen". :) Mä oon kans löytänyt nykysestä työpaikastani (joka ei oo kyllä niin ihmeellinen - liikuntakeskus) itelleni ihania ystäviä! Työ on paljo mielekkäämpää, kun on ihania ihmisiä ympärillä! Kivoja kuvia muuten<3

Charlotta

Ihana lukea vähän vertaistukea aiheesta. Muakin kiinnostais lukea tästä lisää.
Itsekin oon ujo ja jännitän kaikkia maailman kissanristiäisiä niistä sukujuhlista puhumattakaan. Se on vaan pakko potkia ittensä liikkeelle - kyllä se kiitos siellä lopussa seisoo. :) Mutta ainakaan itselle se ei ole vielä helppoa.

Jotenkin kannustava teksti ja sait mut jälleen naurahtamaankin, mitä sun kirjoitustyyli tekee mulle (siis hauskalla tavalla). Kiitos! :)

-Charlottaeve / Charlottaeve.com

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kiva kuulla ja kiitos itsellesi :) Pitääkin alkaa näpytellä ajatuksia tänne lisää tästä aiheesta :) Ihanaa vappua <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011