Onko teillä koskaan tyhjiä purkkeja kylpyhuoneessa? Tiedätte, että ne ovat tyhjiä, mutta pidätte niitä esillä ikään kuin muistutuksena itsellenne hankkia tilalle uusi täysinäisenä.
Tässä työssä pääsee testaamaan paljon erilaisia kosmetiikkatuotteita ja täysin tyhjä purkki kertoo minulle aina yhdestä asiasta. Se kertoo hyvästä tuotteesta.

Siitä on nyt vuosi kun aloitin tekemään yhteistyötä Acon kanssa ja purnukat ovat tyhjentyneet vuorotellen kylpyhuoneessa. Pohja näkyy rasvapurkeista ja täysin tyhjäksi pumpattu suosikkini meikinpoistovaahtoni muistuttaa olemassaolostaan lavuaarin reunalla.

Vuosi sitten kerroin oikeanlaisen kosteutuksen tehneen ihmeitä iholle. Rasvainen, mutta pintakuiva ja oikukas iho rauhoittui löytäessäni oikeat  hellävaraiset kosteuttavat tuotteet. Rasvainen ihoni ei tarvinnutkaan voimakkaita kuivattavia tuotteita. Acon normaalin ihon +25 anti age -apteekkisarja toimi minulla siihen ja toimii edelleen. Oikeiden tuotteiden lisäksi pidän tiukasti kiinni siitä, että puhdistus, lisäteho (esim. kuorinta) ja kosteutus kulkevat rutiinissa. Kolme perusaskelta, mutta nyt tuohon kolmikkoon on hiipinyt osaksi ihonhoitoa neljäs suosikkituote. Acon 6 in 1 CC-cream.

Osalle CC-voiteet menevät ehkä jo meikin puolelle mutta CC-voide on muutakin kuin värillinen päivävoide. Se tasoittaa ihon epätasaista sävyä, vähentää pigmenttimuutosten syntymistä. Kosteuttaa, vahvistaa ja suojaa. Lisäksi se viimeistelee ihon näyttämään tasaisen hehkuvalta. Ihan suosikkituote reissuissa ja kiireisinä aamuina jos ei ehdi meikata.

Siinä missä tyhjä purkki kertoo hyvästä tuotteesta, kertoo myös epäpuhtaudet leuassa hyvinkin nopeasti jos olen lipsunut tästä rutiinista.
Olen juuri sitä ihmistyppiä kenellä näkyy myös vuodenaika, stressi, ruokavalio, puhdistamattomat meikkisiveltimet ja väärät tuotteet iholla. Onhan se ajoittain haastavaa, mutta kun löysi sen tasapainon, alkoi ihoni oireilukin heti helpottua. Varsinkin nyt talven kuivan kauden jälkeen, tuntuu, että iho on todella hyvässä kunnossa.

Ajattelin, että olisi kiva Acon kanssa perehdyttää teitä enemmän näihin ihonhoitorutiineihin ja suosikkituotteisiini? Ihonhoitopostauksia on toivottu paljon, joten niitä olisi nyt taas vihdoin tulossa :)

 

*Yhteistyössä Aco

 

// How is my skin now?
Do you have empty bottles in your bathroom? You know that they are empty, but keep them there, as if to remind yourself to buy a new one.

As a blogger I can test a wide range of cosmetic products and completely empty bottles always tells me one thing. It tells that it’s a great product.

It’s been a year since I started to work with Aco and I have seen the bottom several times in all my favorite ACO bottles.
I also told a year ago how my greasy skin surprisingly needed gentle moisturizing products. I thought before that pimples would leave only with strong products, but it just made my skin worse.

I am those ones whose skin reacts on stress, diet, bacterial etc. Sometimes is hard to balance with all this, but it really helps me if I just stay with right products and my skin care routine.

Aco normal skin 25 anti-age -pharmacy series works for me. Cleaning, peeling and moisturizing. Those three basic steps, also have now a new extra step. Aco 6 in1 CC cream.
Some people think that cc-cream is just colored day cream, but It also evens out skin tone, reduce the formation of pigmentation. Moisturize, strengthen and protect.

Kommentit (10)

ellie

Mä tykkään kans kovasti tosta acon pudistusvaahdosta. Ei oo hinnalla pilattu ja toimii vähintäänkin yhtä hyivin ellei paremminkin kuin muut testaamani puhdistusvaahdot. Suosittelen sitä myös itse omassa työssäni kaikille normaali tai sekaihoisille asiakkaille.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Siis se on IHAN paras! :) Itse kanssa suosittelemassa ja tuputtamassa sitä aina kaikille :D Kiva kuulla myös että siellä ruudunkin toisella puolella tykätään :)

Titta

Heippa!

Kysymykseni ei nyt liity postaukseen, mutta ajattelin, että tästä varmaan löydät sen parhaiten.

Missä kampaamossa käyt ja onko sulla joku tietty kampaaja? Sun hiukset on ihanan väriset :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Hei ja kiitos, ihana kuulla :)

Hiuksista tosiaan kiittäminen on Bow:n Noora Himmasta. Olen käynyt hänellä jo vuosia ja aina yhtä tyytyväisenä lähden pois kampaamon penkistä :) (p.s Noora antaa parhaan päähieronnan pesupaikalla :D)

http://www.parturikampaamobow.com

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Oho tuota en tiennytkään! Ihan oikeaan osoitteeseen meni varmasti kyllä :) Tuosta Favirasta ei ole kokemusta, mutta Aco ei ole tuntunut vielä kertaakaan kuivattavan :)

Maarit

Moi!!! Mitä olet tykännyt tuosta acon kasvovedestä? Käytätkö sitä vai pelkästään puhdistusvaahtoa?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram