Yksi paljain jaloin, toinen sandaaleissa, kolmas mokkanilkkureissa ja neljäs lenkkareissa.
Kuva mikä on piirtynyt mieleeni eräältä Kapkaupungin lomapäivältä. Olimme kauppareissulla ja kenkävalintamme kai kertoo kaiken. Kapkaupungissa voi pukeutua vähän millä fiiliksellä tahansa.

Universaalisti Cape Town. Kaupunki, missä yhdistyy boheemi värikäs rantaelämä ja suurkaupungin vilkkaus. Tepastele sitten korkkareissa tai paljain jaloin. Rullaa skeittilaudalla eteenpäin, aja autolla vuoriteitä, tai sukella surffilaudalla aaltoihin.
Iltaisin taivas värjäytyy lähes poikkeuksetta punaiseksi auringonlaskusta, samalla kun sininen meri jatkuu horisonttiin asti kimaltelevana ja vuoret seisovat jylhänä taustalla.

Miten saisin tuotua palan tätä Helsinkiin ja miksi?
Yhteistyössä Mavalan kanssa sain haasteen valita First Class kynsilakkakokoelmasta minulle mieluisimman värin. Lakat on nimetty eri kaupunkien mukaan ja valitsemansa lakan ympärille rakennetaan kaupunkinimeä henkivä tyylipostaus.

Millä tuurilla kuudesta vaihtoehdosta juuri lempikaupunkini Cape Town oli mukana ja miten kiva on tehdä kampanja juuri Mavalan kanssa. Ensimmäinen koskaan ostamani kynsilakka kun oli Mavalan vaaleanpunainen lakka. Se oli vuosia suosikkini ja sen myötä olen pysynyt uskollisena Mavalalaisena, varsinkin mitä tulee kynsien hoitotuotteisiin. Hoitoöljyt ja kynsinauhavoiteet ovat vakiovarustusta kylpyhuoneessa. Suosikkituotteena kynsilakanpoistoainetta sisältävä huopakynä, millä voi kätevästi siistiä kynnet jos lakka on mennyt yli kynsien, ja useinhan se menee. Kuten meni myös tämän kirkkaanpunaisen Cape Town lakan kanssa, mutta lopputuloksesta tuli siisti pienellä huopakynätaialla.

Kapkaupungin ylväitä vuorimaisemia on hieman vaikea lavastaa kauniin lättänän suomineidon maisemakuvaan, mutta meri taustalla, aurinko taivaalla, skeitti jakojen alla ja kimonon helman kietoutuessa paljaiden säärien ympärille tuntui kuitenkin hetken ihan Afrikalta.

 

KILPAILU

 

Kurkkaa myös muut kynsilakkakaupungit ja tyylit näistä blogeista ja äänestä suosikkityyliäsi!
Mukana meitä on:
Nelliinan vaatehuone + Cortina & Tahiti
Tyyliä metästämässä + Fiji
Minä + Cape Town

Eli siis neljä eri kaupunki ja tyyliä. Yksi minulta, yksi tyyliä metsästämässä blogistilta ja kaksi Nelliinalta.

Osallistua voi kaikissa kolmessa blogissa kommentoimalla postausta ja kertomalla suosikkisi, ja jättämällä yhteistiedot. Voittajatyylin äänestäneiden kesken arvotaan pääpalkintona Tukholman risteily 2 hengelle Silja Linen Commodore-luokassa tai Junior Suitessa la-to lähdöillä (pl. syyslomat ja juhlapyhät).  Lahjakortti on voimassa 15.8.-31.12.2016. Lisänä 100 € arvolahjakortti Tallink Siljan palveluihin. Arvo yhteensä 900 €

 

Tämän lisäksi kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Mavalan tuotepalkintoja 20 kpl.

Kilpailuun voi osallistua 24.7 asti

 

Yhteistyössä Mavala*

Photos: Janita Autio / Edit by me
Kimono Odd Molly // Playsuit Odd Molly // Shoes Zalando Iconics // Sunglasses RayBan // Bag Cubus

Kommentit (209)

MMS

Mää katoin jo eka kuvista tota sun haalaria, että ihana ja mietin että mistähän se on, joten sun tyyli vie voiton. :) Mää oon nyt kesälomalla innostunu lakoista ja kokoajan on lakka kynsissä, varpaissa ja sormissa tosin eri väriä molemmissa. :D

Ebsis

Onpa pirteän värinen lakka ja kesäinen asukokonaisuus. Mielelläni osallistun arvontoihin.

laratiu

cape town vaikuttaa uudelta vakkaripunalta! Mavalan lakat ovat luottolakkoja ja kaapissa on aina muutama vakkarisävy. Kiva saada taas uutuksia :)

Fanny

Kyllä toi Cape Town on ihanin! Pirteän punertavaa kesään ruskettuneen ihon kaveriksi, toimii vain aina ja niin hyvin!

Suvi-Tuuli

Suosikkini on kyllä cape town, koska se on tommonen energisoivan ja pirtsakan värinen. :)

Allu

Oma lemppari on ehdottomasti sinun tyylisi, punainen kynsilakka on ollut aina ehdoton lemppari ja sopii asuun kuin asuun, fiiliksestä puhumattakaan! Cape town myös omalla to-do-listalla ja joskus sinne päästäessä kynsistä löytyy varmasti punainen lakka :) Ja jos pitäisi äkkiseltään nimetä paras hinta-laatu suhteeltaan oleva lakka, olisi se Mavala. Plussaa laajasta valikoimasta ja maailman parhaasta päällyslakasta!

Elina I

Tuo cape town on ihana sävy 😊 pakko hommata itsellekin ja osallistua kilpailuun, jos vaikka arpaonni suosisi 😊

elinakatarina

Ihania kuvia taas!
Tykkään muutenkin sun tyylistä älyttömästi, joten sun kuvat ja fiilis vie voiton :)
Itse en ole nynnynä vielä ikinä punaista lakkaa käyttänyt, mutta ehkä tänä kesänä uskallan kokeilla! :)

st'rawberry

Hienoja kuvia olet ottanut. En ole käynyt Kapkaupungissa mutta sen tyylisen fiiliksen näistä saa! Äänestän sinua :)

Pipsa

Nyt on stailaus kohdallaan! Aivan ihana sävy päivettyneelle iholle! Kalkkilaivan kapteenina voi vain ihastella kateellisena.

Sini

Suosikki ehdottomasti sinä ja Cape Town! Ihana väri lakassa, ihanat värit kuvissa. Toimii kertakaikkisen hyvin, molemmat :)

Mari Sundström

Cape Town -sävy on ehdottomasti lempparein, sillä mikään en voita yhdistelmää ruskettunut iho ja punaiset kynnet. Varsinkin kirkas punainen sopii täydellisesti päivettyneen ihon kanssa ja tämä sävy on siksi aivan täydellinen! Ihanat kuvat :)

Osallistun arvontaan tietenkin!

Suvi Sininen

Tosi kaunista, hienosti yhdistelty vaatekokonaisuus ja sopii sulle. Hieno, räikeä kynsilakka, tykkään punaisesta kynsilakasta :) Tuli fiilis kuin olisi itse kävelemässä ihanan kesäisenä päivänä järven tai meren rannalla

Netta

Postaus on ihana ja punainen kynsilakka kestosuosikki, joten eiköhän tämä se suosikkini ole..:)

Laura

Minusta sinun tyylisi oli voittaja. Kapkaupunki tyyli on ihan sun juttu, samalla rento mutta ajan hermolla aina trendikkäillä yhdistelmillä.  Harvalla toimii samanalainen tyyli yhtä hyvin kuin sinulla. Punaiset klassiset kynnet sopii kaiken kanssa ja kruunaa naisellisen kosketuksen asuun kuin asuun!

Seilou

Suomalaisissa olosuhteissa tyylisi tuo mieleen festarit. Enkä nyt meinaa mitään mudan seassa möngerrystä, vaan joku ihana kaupunkifestari, rento fiilis, mutkatonta streetfoodia, hyvät ystävät ja raikas tuulahdus meren suunnalta. Mahtavaa! Upeat kynnet myös, tuon värin huolellinen levitys vaatii varmaan kaikkein tarkimmat silmät ja ne sinulta näkyy löytyvän.

mmagic

Aah tämä Cape Town punainen on kyllä aika mahtava juuri tuollainen klassinen kirkas punainen, mutta silti niin piristävä. Ja asusi sopisi myös hyvin festareille (mikäli säät suosisivat :p)

Jatta

Tää Kapkaupungin tyyli on kyllä ehdoton suosikki! Toi shortsihaalari on vaan niin söpö. :)

OJ

Tää cape town tällä hetkellä suosikki, koska tahiti ei ole vielä ilmestynyt, joten näistä kolmesta suosikki. :)

Tipu

Teillä oli kaikilla tosi kivat ja niin erilaiset lookit, mutta varsinkin tällasessa kesäfiiliksessa sun tyyli uppos parhaiten.

Kepaliini

Ihanaihanaihana! Cape townille menee minun ääni, aivan ihana punainen! Täytyypä käydä hankkimassa.

MariaHuu

Rento kesätyyli, tykkään! Mukana kilpailussa, Mavalan kynsilakat ovat ihan suosikkejani!

Vierailija

Sinun tyylisi on näistä neljästä paras. Kaunis ja henkii Afrikan tunnelmaa. Onneksi olkoon!

Ansguli

Voi hitsi kun vasta nyt löysin kivan blogisi.. Punainen kynsilakka on ain avarma valinta ja tuo jakku aivan ihq =)

Memmuli

Punainen on paras. Myös vaaleanpunainen toimi ja asu oli kymppi. Olen aina suosinut Malavan pieniä lakkoja. Paljon ihania sävyjä Paris, Las Vegas ja Ankara sekä Duchess Rose käytössä tällä hetkellä. Pieni lakkapullo ei ehdi kuivua, koska en työni takia voi jatkuvasti lakata kynsiäni. Laatukin on loistava.

neitiR

Cape town, saat sen postausten ja näiden kuvien perusteella niin hyvin markkinoitua että pakkohan siellä on joskus päästä käymään! :D Rento, huoleton, yksityskohtainen, lämmin. Kaikki välittyy näistä kuvista ja varmasti myös kohteesta:)

nq

Kyllä sun cape town kipusi selkeästi voittajaksi! Hei ensimäisen kuvan nähtyäni huokaisin ihastuksesta, miten ihana asu <3

mukanaollaan

Vaikka kaikki asut ja sävyt olivat ihania, on tämä mun ehdoton suosikki! Ihanan rento ja fresh!:)

Patu

Tässä asussa on kyllä ehdottomasti kaikkein paras fiilis :D Eli Cape townille ääni myös täältä!

Anna

Cape town! Ihana väri ja sun tyyli. Punainen kynsissä toimii aina ja varsinkin kesällä ruskettunutta ihoa vasten!

Helip

Ihana tyyli! Tää on kyllä niin mun lemppari ja toi lakan väri on just perfect! Tuntuu, et liian harvoin yhdistää nilkkureita kesäasuun, mut pitää kyl paikkaa se, ku näyttää toimivan niin hyvin.

Karoliinasofia

Rakastan ajatusmatkailua ( ja oikeaa matkailua tietenkin myös) ja kuviesi kautta eksyin paljain jaloin cape towniin rullailemaan! Äänestän siis sinua ja cape townia <3

Vardis

Omaa tyyliäni lähimpänä on Nelliinan farkku-look. Mutta tuo Cape Town on ihanan kesäinen väri. Tulispa vaan lämpimämpiä kelejä...

Roosulinen

Tyyleistä lempparein on kyllä ehdottomasti sun, sopii hyvin Cape Townin henkeen (tosin käsitykseni ko. kaupungista nojaa toistaiseksi vain blogistasi ihailemiini kuviin). Kynsilakkasävyistä itselleni suosikit olivat kuitenkin hento Fiji sekä raikas Tahiti. Ihanasti hiukset sulla näissä, saisipa itselle tuollaista volyymiä päähän!

Chenille

Kyllä cape town saa minunkin ääneni, sopii kuin nappi silmään kesällä vaikka tällä hetkellä ulkona lymyilevä 15 asteen ilma ei houkuttele...=)

Siv

Tykkäsin eniten tästä Cape Town lookista! Ihanan värinen lakka myös, toinen lemppari lakoista oli fiji :)

Mardy

Fiji vie voiton hattaramaisella sävyllään.  Fiji koristaa kynsiäni parhaillaan, geelimäisen päällyslakan kera. Mukana siis arvonnassa :)

Martti

TYYLIÄ METSÄSTÄMÄSSÄ -blogin tyyli on suosikkini näistä neljästä

Osallistun molempaan arvontaan!

Irkku O.

Kyllä, haluan osallistua arvontaan äänestämällä tätä kokonaisuutta. Ihanan rönsyilevä ja hulmuava asu, runsaat korut ja särmää tuovat punaiset kynnet. VAU!

Vierailija

Pidin kovasti tyylistäsi - kesäistä & sensuellia. Ja pisteenä iin päällä raikas Cape Town -kynsilakka!

emuliina

Kyllä mun ääni menee ehdottomasti sulle, aivan ihana asu, johon lakka sopii täydellisesti! :)

Santeli

Aivan ihanan boheemi ja sopis hyvin esimerkiks festareille! Ja olet kyllä todella kaunis! :)

Kantriina

Ihana viitta ja asusteet sinulla. Suosikkini on kuitenkin Costeau-henkinen asukokonaisuus joka löytyy Nelliinalta. Cortina.
Mukana siis molemmissa kilpailuissa 😊.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram