Vähän isompi pala kakkua? Tämä on ehkä yksi suosikkireseptini minkä olen Cosmon lehteen tehnyt. Kuva, maku ja reseptin helppous. Kaikki tuntui onnistuvan tuona päivänä. Vaikka lehti vastikään ilmestyikin, ajattelin laittaa tämän jo nyt tänne - ehkä joku saa tästä idean esim. viikonlopuksi äitienpäiväpöytään! Oma suosikkini ehdottomasti tuo mangotäyte, mutta oikeastaan kakkuun voi laittaa mitä vain ja sen voi tehdä joko isoon kakkuvuokaan, tai pienempiin leivosmuotteihin. Parasta tässä kakussa on myös se, että sitä voi syödä vähän enemmän, ei tarvitse pelätä kerma/sokeriähkyä.

 

 

Mangoinkiväärikakku

Pohja:
n.200g Digestive-keksejä
2-3 rkl maapähkinävoita
2 rkl vettä

Täyte:

300g pakastemangoja
1 banaani
400g kreikkalaista jogurttia
1 rkl hunajaa
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä

8 liivatelehteä

Murenna keksit blenderiin, lisää joukkoon maapähkinävoi ja pieni tilkka vettä. Sekoita tasaiseksi massaksi.
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin. Painele pohjan ainekset tasaisesti vuokaan ja siirrä hetkeksi kylmään.
Sekoita blenderissä mango, jogurtti, hunaja ja inkivääri. Jos massa on liian paksua, lisää tarvittaessa desi (korjaus. tilkka) mantelimaitoa.

Laita kulhoon noin 5 dl kylmää vettä ja upota liivatteet veteen. Anna liivatelehtien pehmetä vedessä n. 5 minuuttia.
Kuumenna pienessä kattilassa noin 0,5 dl vettä ja tipauta pehmeät liivatelehdet kuumaan veteen. Sekoita tasaiseksi.

Sekoita sulanut liivate muiden täyteainesten joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa n. kolme tuntia. Mieluiten yön yli.

 

Vadelmalakritsileivos

Pohja:

n. 200g Digestive-keksejä
3 rkl sulatettua kookosöljyä

Täyte:

200g pakastevadelmia
1 rkl agavesiirappia
2 tlk (165 ml) kookoskermaa
2-3tl lakritsijuurijauhetta

8 liivatelehteä

 

Valmista pohja sekoittamalla ainekset massaksi. Asettele leivinpaperi korkeiden leivosmuottien alle ja paina massa tasaisesti muotteihin.

Sekoita blenderissä täytteen ainekset. Maista ja lisää tarvittaessa lisää lakritsia, tai siirappia. Lisää joukkoon sulanut liivate. Sekoita ja kaada täyte tasaisesti muotteihin. Aseta jääkaappiin kovettumaan vähintään kolmeksi tunniksi.

Kommentit (10)

Amanda

Ihanaa, nämä sun reseptit saapuivat hätiin juuri ajoissa! Tänään just mietittiin siskon kanssa, mitä herkkua keksittäis äidille tuomisiksi perinteiseen brunssipöytään, josta löytyy jo vaikka ja mitä. Tää oli täydellinen kevyt lisä, taitaa meilläkin lähteä toi mango kokeiluun! ;)

K

Nam!
Mä oon pari kertaa tämäntyyppistä kokeillutkin. MUTTA heti kun otan sen jääkaapista tarjolle kakku vaan väsyy ja valuu pitkin pöytiä.. Onko se vaan liia vähän liivatetta liivatetta? Vai minä? Vai painovoiman laki? Universumin viesti ettei minun kannata edes yrittää leipomista...

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Hahahha :D ei, ei toivottavasti ainakaan Universumin viesti ettei kannata leipoa :D Liivatteessa se varmasti on. Itsekin olen saanut löysän kakun aikaiseksi liian vähällä liivatteella ja taas liian monella liivatteella sellaisen superpallon, että pitkin seiniä olisi voinut heitellä eikä olisi hajonnut mihinkään :D

Iiäl

Näyttääpä herkullisilta! Minkä kokoista vuokaa käytit tuohon mangokakkuun? :) Ajattelin tänään tehdä hieman omanlaiseni version siitä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram