Siitä on jo vuosi kun kannoin vähäiset kalusteeni ja vinopinon muuttolaatikoita tulevan kaksioni tummille lattioille. Olin jättänyt jättisohvat ja ruokapöydät edelliseen asuntoon. Ei ne kuitenkaan mahtuisi sinne. Ajattelin, että on kiva aloittaa alusta. Ajattelin, että vanhan kodin vierashuoneen kalusteet ajaisivat ihan hyvin väliaikaisesti olohuoneen kalusteiden virkaa. Ajattelin, että väliaikainen tarkoittaa muutamaa viikkoa.
Väliaikainen olikin kokonainen vuosi. Siinä ne on edelleen. Vuodesohva sohvana ja piironki telkkarinalustana. Kaikki jämähti paikoilleen ja sisustusinspiraatiokansiot pölyttyivät virtuaalikansioissaan.

Tykkäsin kodistani heti ensimmäisenä päivänä paljon, mutta tuntuu, että totuttelen siihen vieläkin ja huomaan miten mietin edelleen:

Miten oudolta asunto tuoksuu kun tulen sisään.
Mistä kohtaa lankkulattia narisee eniten.
Miten seinänaapuri laulaa suihkussa epäselviä sanoja.
Laulaako naapuri hindiksi lauluja?
Kuinka ikkunasta tulviva valo herättää aamulla aikaisin.
Kenellä yläkerran naapureista on koira? Se haukkuu pitkin päivää kai yksinäisyyttään.
Onko outo rapusta kuuluva outo koputusääni sittenkin hissin kolina?

 

Keskityin kai liikaa oppimaan tuntemaan asuntoa, vaikka olisi pitänyt vain nopeasti luoda sitä omaa kotia. Onko outoa miettiä, että mitä viihtyisimmässäkin asunnossa olo ei olekaan aina niin kotoisa?

Pikkujuttuja. Olisi pitänyt aloittaa sisustamaan kotia heti edes pienillä jutuilla. tuoda pikkuhiljaa sinne sitä omaa tunnelmaa.
Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Tämä kevät olkoon sitten sisustuskausi. Lisää tauluja, uusi sohvatyynyjä, verhoja, pikkupöytiä.

Naureskelin juuri kun kuvailin näitä kuvia, että minulla on vieläkin ensimmäinen lähes kahdeksan vuotta vanha digiboksini, toimistopoikien vanha televisio, isäni ikivanha Beatles juliste, Ikean tylsin sohvapöytä ja hautakynttilöitä koristelyhdyssä.

 

 

// It’s been a year since I moved to this apartment. I thought, that it would be nice to have a new start, so I took only my guest room furniture with me from my last apartment. My new place was smaller so my big sofa wouldn’t even fit there. I thought that I would manage with guest room furniture temporarily for a few weeks.
Well, few weeks turn out to be a year, and I have not done hardly anything here in entire year. I like my apartment a lot, but have to admit it feels a bit cold. Should have started decorating even with little things?
When I shot these photos I laughed that I still have my first digibox, old tv from office, my father's Beatles poster, boring Ikea coffee table and memorial candles in deco latern.
Maybe this spring is finally time for interior!

 

Kommentit (6)

Eya

Ja kaikesta tuosta huolimatta sun koti näyttää niin kauniilta, raikkaalta ja kotoisalta :)

Sohvi

Sun koti näyttää kauniilta mutta ymmärrän kyllä fiiliksen. Itse ostin juuri uuden asunnon, sain valita kaikki materiaalit itselle mieluisaksi ja vaikuttaa suunnitteluun. Pari kuukautta nyt asustellut täällä ja silti ei vain tunnu kodilta. Enkä tiedä tuleeko ikinä tuntumaan? Toivottavasti saat sisustuksella mieleiseksi paikaksi sun asunnon. Mä taidan alkaa etsiä jotain projektikohdetta jossa voisi olla erilainen tunnelma kun ihan uudessa.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Oho, voi hitsi :/ Varmasti se ottaa vain aikansa :) Toivotaan niin <3 Muista järjestää siellä paljon illanistujaisia kavereiden kanssa ja tuoda asuntoon sellaista positiivista energiaa ja hauskoja muistoja. Se auttoi vähän ainakin minulla :)

M

Tiedän tunteen! Itse muutin vuodenvaihteessa uuteen asuntoon, Vaikka asunto olikin näytössä oikein ihana ja tunnelmaltaan kotoisan vanhanaikainen, ei se ole sisustamisesta huolimattakaan alkanut tuntua kodilta. Edessä onkin sitten uusi muutto :D 

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Oi harmi :( vaikkakin kiva kuulla etten ole ainoa! Tuossa yllä vastasinkin juuri, että kannattaa kokeilla luoda paljon hauskoja muistoja uudessa asunnossa ja tuoda sinne ihmisiä, niin ehkä se auttaisi hieman :) Itse kun muutin tähän asuntoon elämäntilanteessa missä olin vähän hämmentynyt ja ajoittain aika surullinen, niin uskon sen myös vaikuttaneen talon tunnelmaan! Pitääkin alkaa järjestämään taas kavereille kaikki kivoja kokkausiltoja ym :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram