AirBnB kämpämme vieressä on ennustaja. Suloinen mummeli, joka juo teetä ison tuulettimen edessä. Ikkunalla on kristallipalloja ja kyltti, missä kerrotaan ennustuksen maksavan kymmenen dollaria.  

En tiedä uskonko ennustuksiin, mutta olen utelias kuulemaan, mitä heillä on sanottavana. Useinhan ennustajat kertovat vain ympäripyöreästi elämästäsi, keskittyen niihin positiivisiin asioihin. Pitkää elämää, vaurautta ja rakkautta. Taitava ennustaja saa sinulle ainakin hetkeksi hyvän, ja varman olon elämästäsi kertomatta oikeastaan sinulle edes mitään uutta.

 

Eilen pienestä päähänpistosta rohkenimme ojentaa kätemme tälle mummelille. Omastani luettiin kivoja asioita. Samoja mitä olen kuullut muiltakin ennustajilta, mutta tällä oli myös hihassaan hauskoja yksityiskohtia. Millainen olen ystäviäni kohtaan, millainen poikaystävä minulla on ja mitä asioita menneisyydestäni minun ei kannata murehtia. Kaikki menivät ihan nappiin, mutta olisivat voineet tietty olla vain hyviä arvauksia.
Joka tapauksessa 10 dollarin edestä hyvää mieltä. Kaipa sitä olisi voinut lanttinsa huonomminkin tuhlata. 

Nyt olemme juuri suuntaamassa aamiaiselle. Viimeinen päivämme täällä ennen yölentoa kotiin. Vähän haikea fiilis, olen nauttinut Nykistä tällä matkalla ihan eri tavalla ja tuntuu, että olen saanut siitä niin paljon enemmän irti kuin aiemmilla kerroilla :) 

 

 

Dress - Zara
Backbag - Chloé
Shoes - Gardenia Copenhagen
Sunglasses - Celiné

Photos: Kira Kosonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram