Kirjoitukset avainsanalla travel

 

Olen aina kiusoitellut Saaraa siitä miten hän on luonnonlapsi – kuin jokin keiju, peikko ja merenneito samaan aikaan. Saara rakastaa simpukoita, ja voi kuulkaas näkisitte heidän kylpyhuoneensa (tai koko kodin) se on täynnä kaikenmaailman meritähtiä, simpukankuoria ja hiekanjyviä.

Enpä siis ollut ollenkaan yllättynyt, siitä että Saara ja Ryan olivat valinneet juuri Tintswalo Atlantic Lodges – boutique hotellin hääpaikakseen. Katsokaa nyt noita kylpyhuoneita ja simpukkayksityiskohtia.
Ihan oikeasti, heittämällä kaunein, kodikkain ja persoonallisin hotellihuone missä olen ehkä koskaan ollut!

 

Vietimme Tintwalossa (n.30min ajomatkan päässä Kapkaupungin keskustassa) koko viikonlopun ja paikka oli täysin varattu vain näille häille. Tintswalossa on yhteensä 12 huonetta + sviitti ja niissä yöpyi viikonloppuna hääpari, perhe, sekä morsiusneidot ja bestmanit kumppaneineen.

Tuntui kuin olisi ollut jossain suljetussa satumaassa ystävien kanssa!
Oli niin sanoin kuvailemattoman ihanaa seikkailla huoneesta toiseen, tanssia, nauraa ja lopulta mennä nukkumaan Sicily island –huoneeseemme kuunnellen merenkohinaa ikkunoiden takana. Huoneemme sijaitsi aivan rannassa ja välillä melkein tuntui kuin aalto olisi yltynyt sänkyymme saakka.

Oli myös hauska päästä kurkkailemaan vähän kaikkien huoneita ja huomata, miten jokainen niistä oli niin persoonallinen ja erivärinen. Vain simpukkateema pysyi samana <3 Ihan mieletön paikka. Niin hääparin näköinen kuin voi olla.

Oli pakko kurkkia hieman Bookingista ja selvittää, että yksi yö tässä simpukkaunelmassa maksaa reilu 500€ per yö. Eli ei todellakaan mitään halvinta huvia, mutta ainakin ainutlaatuista sellaista.
Onneksi hotellin ravintola on pöytävarauksella auki myös muillekin kuin hotellin asukkaille - pääsee tänne uudestaan vaikka sitten vaan lounastamaan. Ruoka oli nimittäin myös todella hyvää :)

(Tintswalo paloi muuten täysin tuhkaksi metsäpalossa muutama vuosi sitten. Onneksi se rakennettiin uudelleen).

 

Ja ei, tämä ei ole sponsoroitu postaus :D 

Kommentit (2)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

😍👌🏼 tuolla myös hyvä rafla ❣️ ainut miinuspuoli mitä löysin hotellista oli pieni uima-allas alue 🤔

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Vielä muutama Afrikkapostaus olisi valmiina luonnoksissa, mutta sitten siirrytään kunnolla tänne Thaimaan puolelle. 

Halusin kuitenkin tulla pikaisesti sanomaan, että kuuma Koh Samui on kohdellut meitä hyvin. Täällä on otettu todella rennosti. Viikonloppuna juhlittiin hieman poikaystäväni syntymäpäiviä, ja huomasin että puoli somea juhli myös siellä kotona viikonloppuna Nelly Xmas hotellissa. Vähän niin kuin hengessä mukana kippistelin minäkin täällä toisella puolella maapalloa tässä Nellyn jumpsuitissa. Kunnes tajusin, että se on aivan liian kuuma. Mitä olin oikein ajatellut. Täydellinen haalariasu ehkä pikkujoulukauteen siellä Suomessa, mutta täällä kostean kuumassa Koh Samuissa olisin kuin voisulaa tämän asun alla jo ensimmäisessä vartissa.

 

Ei siis haalariasuja Thaimaassa. Nyt  kietaisen itseni ohuimpaan mekkoon minkä löydän ja suuntaan illalliselle. Kellon viisarit sojottavat täällä jo yli seitsemää illalla ja mittari näyttää +30 astetta <3

 

Jumpsuit - NLY trend (-25% HERE*)
Psst.. Huomiseen klo10 asti Nelly.com:ssa kaikki Nly trend vaatteet -25% 
Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

”Mä olen vuori
Mä olen tuuli 
Mä olen suurin
Kaikista suurin
Mä olen jätti
Mä olen kotka
Mä olen leijona viidakossa”

 

Ruudolfin Leijonakuningaslaulu ryömi laulun lyriikoita lainatakseni jätti suuren vuoren kokoisena korvamatona pääni sisään eräs lauantaiyö Etelä-Afrikassa kun soitin tuota laulua kännykästäni Saaralle tähtitaivaan alla heidän kotinsa katolla. (Jep, siitä katosta tuli meidän uusi hengauspaikka).

Nyt se palasi pääni sisään kun katsoin näitä kuvia. Laulun lyriikoita jälleen lainatakseni – kenellä on noin jätti suuret vuoret takapihallansa?

 

Tämä kivi kun tosiaan löytyy lyhyen kävelymatkan päästä Saaran talolta ja on suosittu auringonlaskupaikka. Oluet kouraan ja kivelle istumaan tuijottamaan maailman kauneutta. Ei voi olla mitään parempaa.

Istuttiin itse asiassa tällä samaisella kivellä Saaran, Ryanin ja poikaystäväni kanssa sinä ensimmäisenä iltana kun poikaystäväni tuli Kapkaupunkiin. Pojat olivat niin innoissaan toistensa seurasta, että hieman kovakouraisesti ”mies-halatessaan” kaatuivat rytinällä jättimäiseen piikkipuskaan ja nousivat sieltä polvet verisinä kikatellen kuin pikkutytöt konsanaan.

 

Minulla on monta lempipaikkaa maailmassa, mutta Saaran katto ja tämä maisemakivi on ehdottomasti aivan kärkisijoilla <3

 

 

Playsuit - Zara
Shoes - h&m

 

Kommentit (4)

suri

Voi kun ihanan näköistä! Itse ekaa kertaa reissaamassa ensi kuussa Kapkaupunkiin. Siksi olisikin sulle pari käytännönkysymystä jos jaksat vaan vastata. Millainen on tippikulttuuri siellä? Ja kuinka paljon olisi hyvä jättää ravintolalaskusta? Mites hyväksytäänkö tavallisia pankkikortteja vai pitääkö olla käteistä messissä? Ja vielä vika: uskaltaako sillä uberillä huristella paikasta toiseen??

Kiitos kaunis, jos viitsit vastata. Ihanaa sunnuntaita sinne!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Hei tottakai jaksan vastailla :)

Tippikulttuuri menee niin, että jokaiseen ravintolalaskuun lisätään 10% tippiä (tämä on vähän niinkuin pakollinen tippi eikä sen lisäksi usein enempää tippailla :)) kahviloissa ym kojuissa ja pikkupaikoissaei ei ole tätä pakollista 10% mutta ei myöskään ole tapana ilman sitä erityisemmin tippailla. Tietty pikku kolikoita ym voi jättää, mutta sinua ei katsota pahalla jos maksat vain sen kahvisi hinnan.

Kaikki pankkikortit toimivat kaikkialla hyvin eikä käteistä oikeastaan tarvitse (itse nostan silti aina vähän käteistä paikallisista atm automaateista, niitä on paljon kaikkialla ja toimivat hyvin.

Über toimii kaupungissa kätevästi ja olen käyttänyt sitä paljon :) Aina ollut mukava kuski.
Silti pakko tosin sanoa että näistäkin olen kuullut muutamia kauhutarinoita 🙁 (joku kadonnut mentyään uberiin tai ryöstetty ym. En giedä ovatko ihan totta vai urbaani legendoja) kellekään tutulleni ei ole koskaan käynyt mitään, mutta viimeksi joku juuri mainitsi että tuolla olisi hyvä olla päällä sellainen joku äppi mikä ilmoittaa (ilmeisesti ystävälle tms?) kun lähdet ja kun olet saapunut turvallisesti perille. En valitettavasti tiedä tästä sen enempää. Vähän vaikea tuo uber, kun on niin kätevä, mutta samalla jotenkin silti pakko olla vähän varuillaan. Ehkä yöllä yksin en menisi pitkää matkaa uberillä 🙈

Toiv näistä oli apua. Ihan superkivaa Kapkaupunkireissua sinne. Nauti 💕

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Muistatteko tämän mekon? Tässä vaaleanpunaisessa röyhelömekkosessa on juotu cavaa Espanjan viinitilalla, tanssittu muutamia öitä kesäisen Helsingin terasseilla ja nyt viimeisimpänä lounastettu kalaravintolassa Etelä-Afrikassa.

Mekkolöytö mikä tuntuu olevan aina matkassa mukana ja mikä luultavasti pysyy vielä monta kesää kotona henkarilla on ihan parasta.
Ainut miinuspuolihan vain on että tämä on hieman ryppyyntyvää kangasta ja voin teille nyt jälleen häpeissäni kertoa – meillä ei vieläkään kotona ole silitysrautaa. Mikä voi olla niin vaikeaa sen hankinnassa? Tai no, itse asiassa olen jo päättänyt jonkin aikaa sitten ettei me edes olla tuon raudan kanssa niin hyviä kavereita ja olen etsiskellyt nyt jo tovin sellaista minihöyrystintä. Ihastuin sellaiseen New Yorkin hotellissa – niin paljon kätevämpi (ja turvallisempi tällaisen palovamma-alttiin tytön kourissa).

Onko teillä vinkata hyviä höyrystimiä? Olisi jo korkea aika, ettei olisi enää näitä ryppyjä tässä rakkausmekossa. 

 

 

Dress - Lindex
Sunglasses - Gucci
Shoes - Asos
Bag - Gucci
Photos: Saara

Kommentit (6)

Mrs T

Valitettavasti ei ole kokemusta höyrykapineista, mutta oli pakko tulla kehumaan hauskaa otsikkoa ja uutta banneria, aivan ihana :)

Itsehän välttelen silittämistä kuin ruttoa ja selittelen usein itselleni silittämättömyyttäni sillä, että mekko on joka tapauksessa hetken päästä rutussa :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Heeei ihanaa että tulit sanomaan 💕💕💕
Olet ensimmäinen uutta banneria kommentoiva ❤️ Kiitos! 🤗

Hahaha, olen ihan samanlainen. ”Se menee fyppyyn heti kun istun” on vakkari lause täällä 😂

Vierailija

Suosittelen ehdottomasti höyrytintä! Se on niiiin paljon kätevämpi. Itselläni on Philipsin Steam and Go ja olen ollut siihen tyytyväinen. Tosi helppo vaikka 10 min ennen lähtöä höyryttää ryppyinen vaate. Eikä tarvi tosiaan pelätä, että käräyttää sormet (tai vaatteen!) :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Mahtavaa 🙌🏼 Kiitos paljon vinkisrätä, kuulostaa juuri sellaiselta mitä tarvitsen 👌🏼

Ihanaa viikonloppua 🤗

Vierailija

Mulla on myös Philips Steam&go. On ihan toimiva, on kevyt ja lämpenee nopeesti toimintakäyttöön. Vesisäiliö näyttää ihan minimaaliselta mutta sillä höyrystää kyllä yhden mekon tai pari paitaa. Nopea myös täyttää uudestaan välissä. Jos on paljon silitettävää, niin käytän silitysrautaa, mutta yksittäisten vaatteiden nopea silitys onnistuu höyryttimellä kaikkein parhaiten.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Jes! Kiitos paljon kommentista 🙌🏼 Tämä pitää hankkia heti kun tulen reissusta, pieni vesisäiliö ei varmasti haittaa - olen enemmän sellainen yksi vaate nopeasti silitettävä -tyyppi 😅💕

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram