Ystäväni kertoi lukevansa kirjaa tunnelukoista. Hänen suosituksestaan kiinnostuin itsekin kyseisestä kirjasta niin, että hankin sen omakseni. Minua kiehtovat erilaiset psykologiset ilmiöt, jo koulussa psykologia oli mieliaiheitani. Ihmismielen toiminta ja kehittyminen, oppiminen, tunteet, henkinen kasvu... 

Kimmo Takasen kirjassa Tunne lukkosi - Vapaudu tunteiden vallasta (WSOY 2011) kuvaillaan kaikki ihmismielen 18 tunnelukkoa, kartoitetaan omat tunnelukot ja niiden alkuperät testien avulla sekä perehdytään skeematerapiaan pohjautuviin harjoituksiin, joiden avulla itseään voi auttaa vapautumaan tunnelukoista. Kuinka mielenkiintoista. Tunnelukkosi -testin pääsee tekemään myös netissä . Kokeilkaa ihmeessä, jos aihe kiinnostaa!

Tunnelukot eivät ole aina helppo asia käsitellä ja tunnistaa. Valtaosa tunnelukoista syntyy jo varhaisessa lapsuudessa esimerkiksi vanhempien toiminnan myötä. Osa tunnelukoista voi periytyä jopa sukupolvelta toiselle. Tunnelukko sanana kuulostaa uhkaavalta ja pahalta, mutta totuus on, että kaikki ihmiset kohtaavat jonkinasteisia tunnelukkoja elämässään. Osalla lukot ovat erityisen vahvoja ja niiden avaamiseen voi kulua aikaa. Tarkoitus ei ole kuitenkaan muuttua ihmisenä, vaan ymmärtää ja kasvaa. 

Takasen (2011, 17) mukaan 18 tunnelukkoa ovat:

  • Alistuminen (minun on pakko alistua)
  • Emotionaalinen estyneisyys (tunteet on hallittava)
  • Epäonnistuminen (olen epäonnistuja)
  • Hylkääminen (minut hylätään kuitenkin)
  • Hyväksynnän haku (toiset määrittävät arvoni)
  • Kaltoin kohtelu (kuka tahansa voi haavoittaa)
  • Kietoutuneisuus (kaikki täytyy jakaa kanssasi)
  • Oikeutus (minulla on oikeus!)
  • Pessimistisyys (kaikki menee kuitenkin pieleen)
  • Rankaisevuus (virheistä pitää rangaista)
  • Riippuvuus (en pärjää yksin)
  • Riittämätön itsekontrolli (teen mitä haluan, milloin haluan!)
  • Suojattomuus (maailma on vaarallinen paikka)
  • Tunnevaje (kukaan ei oikeasti välitä minusta)
  • Uhrautuminen (tehtäväni on palvella toisten tarpeita)
  • Ulkopuolisuus (en kuulu mihinkään)
  • Vaativuus (olen riittämätön)
  • Vajavuus (olen kelvoton)

Tunnelukkoja voi olla samalla henkilöllä useita. Yleensä yksi niistä on ydintunnelukko. Osa vaikuttaa elämään merkittävästi, osa vain ääritapauksissa. Tunnelukot syntyvät ihmisen kokemusten pohjalta ja lapsuudessa myös mallioppimisen kautta. Ylisuojeleva vanhempi voi aikaansaada pelokkaan lapsen ja Rankaisevan vanhemman lapsesta voi tulla alistuva. Pessimistinen vanhempi saattaa omalla toiminnallaan opettaa lapsenkin pessimistisyyteen.

Itselleni mielenkiintoisin osuus oli tunnelukkojen vaikutus parisuhteeseen. Tunnelukko voi sabotoida hyvää suhdetta (esim. hylkäämispelkoinen ajaa mustasukkaisuudellaan kumppaninsa pois) tai se voi vaikuttaa parisuhteen valintaan. Alistumisen tunnelukon omaavaa vetävät puoleensa alistavat kumppaniehdokkaat. 

Koko tämä tunnelukkoprosessi ja sen vaikutukset omaan elämään ovat niin mielenkiintoista pohdittavaa tällaiselle keittiöpsykologille, ettei mieskään ole säästynyt tältä. Olen pakottanut miehen tekemään testejä, diagnosoinut tunnelukkoja ja selvitellyt syitä niiden syntymiseen. Olen lukenut miehelle keskellä yötä otteita kirjasta, kun olen kokenut jonkin oivalluksen. Parisuhde, perhe-elämä ja lapsuus on ruodittu pohjamutia myöten. Ymmärtämisen prosessi on käynnissä.

Kommentit (0)

Seuraa