Tuumahdin viime viikolla kaverilleni, että näin 21-vuotiaana sitä kokee tuntevansa itsensä paremmin kuin koskaan ennen, mutta samalla sitä on vaan jotenkin ihan auttamattoman hukassa. Lukemattomia kertoja oon kuluneen vuoden aikana sanonut "oon onnellisempi kuin koskaan ennen", ja mun mielen täyttää niin monta kertaa päivässä jos jonkinmoiset suunnitelmat tulevaisuuden varalle, suunnitelmat jotka saa mun mahan kipristelemään jännityksestä ja hymyn huulille. Tuntuu, kuin oisin enemmän elossa kuin koskaan ennen, mut samalla mun tulevaisuuden toiveet ja haaveet ei koskaan ole olleet näin sekalaista sakkia. Viime viikolla olin kiertelemässä kaupungilla, hypistelin sisustustarvikkeita ja mietin miten sisustaisin tulevan kotini. Joo, Australian jälkeen on kyllä ehdottomasti mentävä opiskelemaan ja vähän edes asetuttava aloilleni. Taisinpa sanoa kaverillenikin että saa tää matkalaukkuelämä pikkuhiljaa riittää

 

Saman päivän iltana käperryin peiton alle katsomaan leffaa. Joku päätön komedia Nycistä. New York... Manhattanin valot ja Brooklyn Bridge. Mietin sitä yhtä bloggaajaa joka muutti 3 kuukaudeksi New Yorkiin ja jonka postauksia ja instagram-kuvia oon kahlannut läpi silmät kiiluen ja pää sauhuten. Mietin mun iphonen muistiinpanoihin kirjattua unelmalistaa. Vielä joskus minäkin, toivottavasti, edes hetken.

Seuraavana aamuna löydän itseni Momondon sivuilta tutkimassa, mitä maksaa lentolippu Sydneystä Uuteen-Seelantiin, Fizdille ja Philippiineille. Pysähdyn. Ahdistaa, mietin miten koskaan saan kaikki unelmat toteutettua ja paikat nähtyä. Pitäisi hankkia koulutus, ja mä haluan, mutta maailmassa on niin monta paikkaa nähtävänä ja asuttavana. En tiedä mistä tämmönen järkyttävä elämännälkä kumpuaa, mutta tuntuu, että kaikki olisi saatava heti, tässä ja nyt.

 Mun Uuden Vuoden lupaus onkin siis itselleni: keskity hetkeen. Mulla on huikea reissu tiedossa tammikuussa ja silti ajatukset jo karkailee siihen, mitä teen sen jälkeen tai mihin kaikkialle haluan Australiasta mennä käymään. Elämää ei voi elää niin, että pää on jatkuvasti jossakin toisaalla. Äkkiä käy niin, että hetket joista on haaveillut ja joita on odottanut etukäteen lipuukin ohi, kun ajatukset on taas jossain muualla, jossain toisessa maassa. Ja sitäpaitsi, mulle kilahtaa huhtikuussa mittariin vasta 22 vuotta, joten uskoisin, että tässä on vielä aika monta vuotta jäljellä juosta unelmien perässä.

Nytpä suljenkin siis tämän nettiselaimen ja heittelen viimeiset tavarat matkalaukun pohjalle. Mikään ei oo kutkuttavampaa kun lattialla avoinna makaava kapsäkki ja pöydällä odotteleva passi - huomenna suuntana Teneriffa ja viikonpäivät täynnä aurinkoa ja rentoutumista. Ja lupaan ottaa jo varaslähdön lupaukselleni ja pitää pääkopan tiukasti Tenskulla - vaikka unelmointia en kyllä kuitenkaan lupaa lopettaa.

Kommentit (0)

Seuraa 

22-vuotias turkulainen totuttelee takaisin elämään Suomessa ulkomailla vietettyjen välivuosien jälkeen. Runoilua elämästä hymynkare huulilla! 

Instagram @emiliaidamaria

Contact emppu.pesonen@gmail.com

 

Blogiarkisto

2016

Instagram