"Valintojen maailma
tuijotan tienviittoja
oikee vaatii luonnetta - väärä on se hauska" 

On lauantai-iltapäivä ja istun filippiiniläisellä autiorannalla, merestä huuhtoutuneen ajopuun päällä. Nään melkein kaksitoista kilometriä kumpaankin suuntaan, mutta rannalla ei ole ketään muita. Taivas on mustanaan sadepilviä ja jo hetken on satanut melkein kaatamalla, mutta se ei haittaa. Eipä olla aikoihin oltukaan sateessa. Noora tanssii lämpimässä rantavedessä kädet ylhäällä ja mun Spotify-listalta soi Sanni. 

Ennen mulle elämä oli lineaarista ja jonkun etukäteen mulle asettamia etappeja: päiväkoti, koulu, lukio, yliopisto, mies, työpaikka, lapset, eläke. En osannut katsoa niiden ulkopuolelle, ja ahdistuin, kun en osannutkaan tehdä seuraavaa askelta polulla. Teki mieli oikaista jorpakon kautta - olin hukassa. Sen sijaan, että olisin vain oikaissut, pakkasinkin matkalaukkuni ja syöksyin pääedellä polulta sivuraiteille. Elämäni paras päätös, ja elämäni paras puolitoistavuotinen.

Olen todella innoissani siitä, että kahden viikon päästä palaan Suomeen ja tällä kertaa ihan tosissani. Tahdon ehdottomasti kouluttautua lisää, saada uran, tavata uusia tyyppejä ja vaan yksinkertaisesti saada olla jotain muuta kuin se porukan jäsen, joka ei koskaan pääse synttäreille tai tupaantuliaisiin. Samalla kuitenkin mietityttää tosi paljon: olenko kapuamassa takaisin siihen polulle jonka etappeja lähdin pakoon? Teenkö mä nyt sen oikean, luonnetta vaativan valinnan kun paljon hauskempaa olisikin se väärä? 

Mutta ehei. Ei ole oikeaa tai väärää reittiä. Monta kertaa ollaan Nooran kanssa ajateltu, miten onnekkaita saadaan Suomessa olla elämän ollessa täynnä jos jonkinlaisia vaihtoehtoja ja valintoja. Suomeen palaaminen tai edes kouluun pääseminen ei onneksi tarkoita, että asettaisin loppuelämälleni suunnan. Jokaisena aamuna on onneksi mahdollista valita niistä tienviitoista sittenkin se toinen. 😊

"Se kuivuu
mikä kastuu
Mikä on pahinta mitä voi sattuu?" 

Kommentit (0)

Seuraa 

22-vuotias turkulainen totuttelee takaisin elämään Suomessa ulkomailla vietettyjen välivuosien jälkeen. Runoilua elämästä hymynkare huulilla! 

Instagram @emiliaidamaria

Contact emppu.pesonen@gmail.com

 

Blogiarkisto

2016

Instagram