Jos joskus haluan lähteä kauas kaikesta, tiedättehän, tehdä sellaisen hiljentymisretriitin ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni, valitsen taatusti Port Bartonin paikaksi.

Melkein tuntuu kuin aika olisi tässä pikkukylässä pysähtynyt. Sähköt toimivat tuurilla muutaman tunnin ilta-aikaan ja pankkiautomaatteja ei ole. Keskustan muodostavat vain muutamat vettä ja naposteltavaa myyvät pikkukioskit ja eksyttiinpä vahingossa myös jonkun kotonaan pitämään kirjakauppaan. 

Ravintoloitakaan ei ole, ainoastaan pienet hotellit ja hostellit värittävät katukuvaa. Palmupuita on sitäkin enemmän, ja hiekkaa.

Tekemisestä käy riippukeinuun hyvän kirjan kanssa uppoutuminen tai rannalla aaltojen laskeskelu. Siihen hiekkaan, rantarapujen ja kulkukoirien seuraksi saattaa vahingossa unohtua tuntikausiksi. Hotellin ravintolan menusta voi itselleen tilata kokonaisen mangon paloiteltuna, saatoinpa syödä yksi päivä vahingossa kaksi. Jos oikein hulluksi heittäytyy, voi taivaltaa tunnin kävelymatkan päähän vesiputoukselle. Vesiputous ei oikeastaan ollut kovinkaan kummoinen ja se oli ihmisistä täysi, mutta matka sinne oli oikein mukava. Vaelsin putoukselle hiekkatietä, peltojen pieltä ja viidakon keskellä solisevaa jokea pitkin ypöyksin. Puhelinkin jäi Nooran seuraksi hotellille. Silloin tällöin ohi ajoi mopollaan joku filippiiniläispoika, joka tarjosi kyytiä. Kieltäydyin ja nauraen kerroin pitäväni kävelystä. Katsoivat vähän oudosti ja ajoivat pois.

Port Barton on paikka jossa unohtaa katsoa kelloon tai ladata puhelinta. Tykkäsin. 

Kommentit (0)

Seuraa 

22-vuotias turkulainen totuttelee takaisin elämään Suomessa ulkomailla vietettyjen välivuosien jälkeen. Runoilua elämästä hymynkare huulilla! 

Instagram @emiliaidamaria

Contact emppu.pesonen@gmail.com

 

Blogiarkisto

2016

Instagram