Olen lukenut mm. siitä, miten arki ja rutiinit tappaa luovuuden ja että luovimmillaan ihminen olisi krapulapäivänään. Itse en dagen efterinä yleensä harrasta luovia taukoja kummempaa innovointia joten väitettä ei ainakaan täällä päässä allekirjoiteta, mutta arjen tappavuudesta olen saanut merkin jos toisenkin.

Kun nukkuu säännöllisiä yöunia, syö lähes kellolleen parin tunnin välein, ahertaa töissä ja päälle vielä harrastaa liikuntaa huomaan usein, ettei aivoissa liiku päivän päätteeksi juuri mitään. Ollessani reissussa kirjoituskynä sauhusi erilaisten ajatusten ja tajunnanvirran ohjailemana melkein joka päivä, mutta nyt runosuoni näyttää suorastaan ajautuneen kuolioon. Pinnistelemällä ponnistelen edes yhtä pientä harmaata aivosolua liikkeelle, usein tuloksetta. Turhaudun ja mietin ettei Suomessa näköjään vaan pysty saamaan aikaiseksi minkäänlaisia tekstejä. Harmittaa.

Olen kaksi päivää Helsingissä keskellä viikkoa. Tapaan tyyppejä joita en ole nähnyt pitkään aikaan, istun ratikassa, käyn uudessa kahvilassa ja kiertelen museossa. Yhtäkkiä muistiinpanoalustalla onkin kaksi uutta postausta lisää - ajatuksia, jotka varmasti olivat päässäni jo ennen Helsinkiin tuloa. Ne vaan piti ärsyttää ulos jollakin uudella. 

Miksiköhän sitä rutinoituu niin helposti sellaisiin kaavoihin, joista ei itsekään kovin välitä? Valitsee iltaohjelmaksi Kardashienin tuijottelun ilta toisensa jälkeen, vaikka oikeasti haaveilee mindfullnessvärityskirjan värittelystä, lukemisesta tai uuden Netflix-dokkarin tuijottelusta. Sohvanpohjalla chillailun ja Snapchatin tuijottelun sijaan haluaisin tehdä pitkiä pyörälenkkejä ja tutkia rauhassa kirjaston hyllyväliköitä. Liian usein huomaan vaan pyörittelevän päässäni ajatuksia mielekkäästä tekemisestä niihin kuitenkaan tarttumatta.

Tästä eteenpäin lupaan miettiä hiukan tarkemmin sitä, mitä minä oikeastaan tahtoisin tehdä ja miettimisen sijaan myös tarttua hiukan tomerammin tuumasta toiseen. Tällähetkellä, ja varsinkin pääsykoepänttäilyjen (krhm) ollessa ohi huomaan harmittelevani jatkuvasti rapistuvaa tietämystäni tätä maata ja maapalloa liikuttavista tapahtumista. Tilanteen korjaamiseksi on jo turvauduttu näihin perinteisiin välineisiin kuten sanomalehteen ja uutisiin, mutta seuraksi kaipaisin jotakin mielenkiintoista lukemista kirjan muodossa. Vinkkejä, anyone? 

Onko joku muu huomannut samaa, eli siis sitä että itseään oikeasti kiinnostavat hommat jäävät helposti taka-alalle? 

Kommentit (0)

Seuraa 

22-vuotias turkulainen totuttelee takaisin elämään Suomessa ulkomailla vietettyjen välivuosien jälkeen. Runoilua elämästä hymynkare huulilla! 

Instagram @emiliaidamaria

Contact emppu.pesonen@gmail.com

 

Blogiarkisto

2016

Instagram