Kun lähtee matkaoppaaksi kaikki lyödään valmiina käteen: tässä sulle kämppä ja kämppäkaverit, tuossa paikallinen pankkikortti, työlupa ja sim puhelimeen, nää on sun työtehtävät ja -kaverit ja ainiin illalla sun pitää olla kahdeksalta yhden ravintolan avajaisissa. Ulkomaille muuttamista ei ois helpommaksi voitu tehdä. 

Yhtäkkiä sitä onkin ihan tyhjän päällä, ihan kirjaimellisesti maapallon toisella puolella, seuranaan vaan rinkka ja reissukaveri. Alkuinnostus vaihtuu pikkuhiljaa paniikiksi, mitä hitsiä me täällä tehdään? Sydney velloo harmaissa pilviharsoissa ja kastelee meitä sadekuuroilla vetäen mielen matalaksi. Ei tunneta ketään, meillä ei oo työpaikkaa, koti-ikävä vaivaa, olikohan tää tyhmä idea tai Australia ylipäätään meidän paikka? Oliko kaikilla muilla muka ruusuilla tanssimista alusta asti ja me tehdään nyt jotain väärin? Vaivannut ehkä tietynlainen backpacker-identiteettikriisi: sovinko mä tähän hommaan, pitäiskö tätä tehdä jollain tietyllä tavalla vai saanko vaan ihan oikeesti puhtaasti itse päättää, millainen reissaaja oon?

Juttuhan on niin, ettei niistä alkuviikkojen paniikkikohtauksista varmaan koskaan vaan muisteta puhua ääneen. Jonkun kysyessä kokemuksia ne kuorrutetaan kultahippuihin ja muistellaan vaan niitä kaikken parhaimpia päiviä. Enkä sano että siinä olisi mitään pahaa tai väärää, vaan että kannattaa näköjään muistaa se, kun itse ajaa karikkoihin reissussa. Se on ihan normaalia ja luultavasti jotain, mitä kaikille muillekkin on käynyt. 

Mutta jos jotain kannattaa muistaa niin se, että elämä kyllä tavalla tai toisella ojentaa eteen just sitä mitä kulloinkin tarvitsee ja yleensä just sillä hetkellä, kun vähiten odottaa. Tuskasteltuamme hieman epätoivoisissa fiiliksissä koko lauantaipäivän saimmekin yhtäkkiä kutsun illaksi kotibileisiin, ja muutaman viinilasillisen ja uuden tuttavuuden jälkeen elämä ja Australia hymyili taas hiukan enemmän. Eilen Nooran kaveri puolestaan kertoi kahvikupillisen yli kuinka oli itkenyt yksin Sydneyssä hostellin vessassa ensimmäisen viikon. 

Got it elämä, kyllä tää tästä. Muillakin on vaikeeta. Tänään Australiapäivän viettoon ja huomenna uudella energialla Cairnsiin. We can do thiiiiisss!!! :) 

Kommentit (2)

Hannanen

Ihanaa, että kerrot avoimesti myös niistä pienistä aallonpohjista joita ihan jokaisella reissulla on mutta joista ei tosiaan läheskään aina kerrota. Tärkeää on mun mielestä vaan se, että käsittelee niitä kielteisiäkin tunteita ja ajatuksia ja osaa sitten löytää tilanteesta myös jotain positiivista. Elämä on vuoristorataa maailman joka kolkassa, mutta asenne on se mikä ratkaisee lopulta aina. It's just a bad day, not a bad life. Tsemppiä kovasti!😊

emiliaidamaria
Liittynyt22.12.2015

Kiitos tsempistä, ja niimpä niin - positiivisilla ajatuksilla pääsee jo aika pitkälle. Halusin alusta asti kuitenkin pitää blogin rehellisenä ja usein vaikeista tuntemuksista pääseekin helpommin ylitse, kun niistä puhuu suoraan! Kiitos kommentista :)

emiliaidamaria

Seuraa 

22-vuotias turkulainen totuttelee takaisin elämään Suomessa ulkomailla vietettyjen välivuosien jälkeen. Runoilua elämästä hymynkare huulilla! 

Instagram @emiliaidamaria

Contact emppu.pesonen@gmail.com

 

Blogiarkisto

2016

Instagram