Makoillessani uima-altaan reunalla Filippiineillä jo siitä haaveilin. Siitä, että kalenteri olisi täynnä tehtävää. Siis siitä, ettei vuorokauden jokaiselle tunnille tarvitsisi itse keksiä agendaa, vaan joku muu sen tekisi työvuorojen ja tapaamisten muodossa. 

Pelkkä oleilu ei ainakaan itselleni sovi, mutta päättömänä edes takas touhuaminen ei sekään tunnu hyvältä. Niinkuin alkuvuodesta jo ehdin haaveilla, on kalenteri ollut viimeaikoina kiitettävän täynnä. Huomaan usein vastaavani kavereiden viesteihin "sori, on ollut niin kiire...". Kiire tehdä mitä? Käydä töissä? Nähdä kavereita? Shoppailla? 

Juttelin kaverini kanssa puhelimessa tuossa taannoin. Hän opiskelee Teatterikorkeakoulussa ja arkensa on siksi hiukan erilainen kuin monella muulla, nyt kuitenkin kesän tullessa hänkin tekee töitä ravintolassa. Kaverini jutteli siitä, miten hänen kannoiltaan karistama kiire on kirinnyt nyt takaisin niskaan huohottamaan. Töissä on vaan kiire kiire kiire ja tuntuu siltä, että se ulottaa näppinsä myös arjen muihin puihiin. Tavallaan nielaisee sisäänsä kaiken.

Meinasin kirjoittaa tähän kysymyslauseen, "onko kiire tämän yhteiskunnan hyve" mutta eihän kyseinen virke kysymysmerkkiä kaverikseen taida kaivata. Kiirettä ihannoidaan - se, jolla on kiire, saa paljon aikaan ja tehdyksi. Varmasti se on osaltaan niinkin, mutta ei taaskaan se kuuluisa koko totuus. Kiire myös syö elämää, sillä viesteihin ei ehdi vastata, uusinta lehteä ei vilkaistakaan ja spontaanille kahvihetkelle ei löydy tilaa kun kalenteri on niin täyteen rustattu. 

Itsekin olen pitänyt kiirettä hyvänä juttuna, mutta se saa luvan muuttua. Kun tarkemmin asiaa tarkastelen, taidan myös itse itselleni aiheuttaa kiirettä ajattelemalla sitä. Eihän tässä ole mikään hätä! Nytkin juon sohvalla kolmatta kuppia kahvia ja aamu-tv pyörii taustalla. Aikaa on pakko löytää ja ottaa niin itselleen kuin muillekkin. Arki tuntuu muuten jotenkin liian suorittamiselta. Ei ole kiva herätä viiden vuoden päästä siihen että päivät soljuivat ohitse vaan sinne tänne sinkoillen. 

Yksi kiireen jalkoihin jäävä on ehdottomasti tämä blogi. Argh! Pyörii mielessä lähes päivittäin, mutten avaa sivua koska en muka ehdi. Taistelen sen välillä, olisiko parempi postata edes jotain säännöllisesti vai vaan kiltisti odotella aikaa ja inspiraatiota? 

Kommentit (0)

Seuraa 

22-vuotias turkulainen totuttelee takaisin elämään Suomessa ulkomailla vietettyjen välivuosien jälkeen. Runoilua elämästä hymynkare huulilla! 

Instagram @emiliaidamaria

Contact emppu.pesonen@gmail.com

 

Blogiarkisto

2016

Instagram