Joskus mietityttää, elänkö hetkessä tarpeeksi. Onko mun katse aina tähdättynä tulevaan, onko ruoho aina vihreempää huomenna tai ens kuussa, onko kaikki taas paljon paremmin seuraavalla paikkakunnalla tai seuraavassa maassa? 

Kyseinen asia on jotain, jossa koitan jatkuvasti kehittyä, ja joka kerta kun ajatuksenvirta liihottelee liian kauaksi nykyhetkestä ja tän päivän Emilian hyppysistä, pysähdyn ja koitan tietoisesti tuoda ajatukset takaisin nykyhetkeen. Kaikesta tulevaisuuden suunnittelusta ja taivaanrannan maalailusta on kuitenkin mahdotonta ja ihan turhaakin päästää irti, sillä tiettyyn pisteeseen asti se on välttämätöntä - ja niin, itsellä ainakin parhaat ideat lähtee just päämäärättömästä haaveilusta. Ajatuksillekkin on annettava oma tilansa liikkua ja muotoutua. Huomaan kuitenkin, että kun olen liikaa jossain muualla kuin tässä, ahdistun. 

Edellispäivänä vietettiin koko päivä mieli seuraavassa kahdessa viikossa: istuttiin nenä kiinni netissä ja klikkailtiin ostoskoriin lentoja ja hotelleja, surffailtiin Airbnbssä, luettiin kohdetietoja ja tarkasteltiin nettipankin tilisaldoja. Muutaman tunnin päästä otsalohkoon särki ja silmissä pisteli, numerot vaan vilisivät silmissä. 

Eipä aikaakaan kun luonto tarjosi hetken, jota just sillä hetkellä eniten tarvitsi, mutta jota ei itse olisi osannut edes kaivata. Katsottiin parvekkeen ikkunasta ulos - maailman upein auringonlasku. Istahdettiin ulos muovituoleille ja vaan oltiin ja ihmeteltiin iltaruskoa. Sanoin siinä hetkessä Nooralle ääneen, että niin kauan kun pystyy tällä tavalla olemaan näin fiiliksissä auringonlaskusta, ei kai ole mitään hätää hetkeen pysähtymisen suhteen.

Ihania hetkiä ja iloisia ajatuksia uuteen viikkoon. ❤️

Kommentit (0)

Seuraa 

22-vuotias turkulainen totuttelee takaisin elämään Suomessa ulkomailla vietettyjen välivuosien jälkeen. Runoilua elämästä hymynkare huulilla! 

Instagram @emiliaidamaria

Contact emppu.pesonen@gmail.com

 

Blogiarkisto

2016

Instagram