Parasta minussa? : Onpa muuten hankala kysymys. Mitä tuohon voi vastata, jos ei ole koskaan pitänyt itseään oikein  minään? Ehkä nyt onkin oikea aika korjata tilanne. Itselläni on aina ollut todella huono itseluottamus, enkä oikein osaa sanoa mistä moinen johtuu. Minua ei ole koskaan kiusattu, jos ei mukaan sitten lasketa pientä naljailua ala-asteella tai kuinka eräs tyttö tarhassa ollessamme sanoi kukkaponnarini olevan ruma. Joskus sanat saattavat todella paljon satuttaa.

Olen aina kadehtinut muita ja heidän ulkonäköään, kuinka toiset ovat niin kauniita ja minä olen täysin tavallinen.. En ole ehkä nähnyt koskaan itseäni oikeassa valossa. Kun aloitin 20-vuotiaana vakituisesti työt olen huomannut kuinka itseluottamukseni on alkanut kasvamaan. En ole enää se sama ujo tyttö, joka valitsi mieluiten takapulpetin aina koulussa, ettei opettaja vain näkisi ja kysyisi minulta mitään. Nyt asiat ovat kuitenkin muuttuneet. Ehkä se ikä tekee asiansa ja kasvattaa meitä niin sisältä kuin ulkoakin.

Nyt voisin näin 24-vuotiaana sanoa lähestulkoon rakastavani itseäni ja pitäväni itsestäni juuri sellaisena kuin olen. Tietysti huonoina päivinä aina löytää jotain valitettavaa itsessä, on ne sitten hiukset, iho, hampaat ym. olemme siltikin kaikki aivan mahtavia tyyppejä juuri sellaisina kuin olemme. Elämme vain kerran ja meidän tulisi nauttia siitä miksi meidät on luotu.

Nyt voisinkin näin ihan ensitöikseni sanoa RAKASTAVANI: sinisiä silmiäni, suomalaista vaaleuttani, kroppaani ja sitä kuinka voisin syödä vaikka miten paljon herkkuja, mutta siltikään en liho.

Tuntuipa hyvältä sanoa nuo kaikki kolme asiaa ääneen! :)






Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014