Tasan viikko sitten:

16.11.2014 - Päivä, jota en unohda koskaan.

Olin kärsinyt jo viikon verran kivuista, jotka kohdistuivat alavatsaan, lantiolle sekä alaselkään. En saanut enää nukutuksi öisin. Neuvolassa sanottiin, että vauva on jo kääntynyt pää alaspäin, joten ei mikään ihme jos sattuu. Ajattelin, että kaikki on hyvin, kun kerta neuvolassakaan ei sen koommin huolestuttu asiasta.

Päiviä kului ja aloin jo todenteolla tuskastua kipuihin. Mikään asento ei tuntunut enää hyvältä. Eräänä yönä kipuilu vain paheni pahenemistaan ja päätinkin heti aamusta soittaa päivystykseen, jossa todettiin että minun olisi hyvä tulla näytille.

Siinä sitten kätilö tutki minua ja totesi, että olen jo 2 cm auki, joten synnytys on jo lähtenyt käyntiin. Menin täysin sanattomaksi. Emme olleet varautuneet vielä vauvan tuloon, koska viikkoja oli vasta kasassa 35+5. Sain kipulääkettä lieventämään oloani ja supistukset alkoivat heikentyä.

Pääsin lähtemään kotiin odottamaan vauvan tuloa, koska kukaan ei voinut tietää syntyisikö vauva samaisena päivänä vai vasta useiden päivien päästä.

Kotiin päästyäni ja muutamien tuntien kuluttua oloni alkoi taas huononemaan ja kivut pahenivat entisestään. Soitin uudelleen päivystykseen, jossa sanottiin että minun olisi hyvä tulla uudestaan näytille.

Sitten se tapahtui - minut vietiin heti synnytyssaliin. Kätilö sanoi minun olevan jo 5 cm auki. Kivut voimistuivat ja sain epiduraalipuudutuksen helpottamaan oloani. Ei kestänyt kauaakaan kun aloin taas tuntea kipua. Siinä sitten kätilö tutki minua ja totesi vauvan pään näkyvän jo! Olin aivan pyörällä päästäni, että nytkö jo!? Ponnistusvaihe ei kestänyt kuin 5 minuuttia ja pienokainen oli jo maailmassa. Pienokaisemme syntyi tasan kuukauden etuajassa. Onneksi kaikki meni hyvin ja pieni poikamme voi hyvin. <3

Blogini: http://katariinahannasbeautycrush.blogspot.fi/

xoxo

Katariinahannah

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014