Nyt jo perjantai. Kuka muu on havahtunut päivien ja ajan nopeaan kulumiseen? Varsinkin tämä viikko on mennyt hujauksessa, kun arkipäivät ovat sisältäneet rutiinien lisäksi monipuolisesti myös kaikkea pientä ekstraa. Oma arkeni ei yleensä ole yksitoikkoista, joka on itselleni äärimmäisen tärkeä pointti. Työssä tylsistyy, kun työn mielekkyys katoaa. Sama pätee kaikkeen. Sen takia yritän omalla toiminnalla, luovuudella ja aktiivisuudella tehdä työstä, arjesta ja kaikesta tekemisestä mahdollisimman monipuolisen ja mielenkiintoisen. 

Olin keskiviikkona lounastamassa siskoni työpaikalla, eli eduskunnassa. Samalla sain pienen kierroksen uudistuneessa eduskunta rakennuksessa, joka osittain on siis uudistettu, mutta myös entisöity. Rakastan valkoista marmoria yli kaiken. 

Nykyään scouttaan automaattisesti uusia kuvauspaikkoja. Tällä hetkellä minua inspiroi kauniit ja valoisat kuvauslokaatiot. Teille bloggaajille kysymys: Kuinka paljon mietitte kuvauspaikkoja etukäteen? Tai että lokaatio sopii yhteen asun kanssa? Vaikka muokkaamisella pystyy vaikuttaa tunnelmaa haluttuun suuntaan, niin kuvauslokaatiolla ja valolla on suuri merkitys, jonka takia sitä kannattaa myös miettiä. Itse rakastan luonnonvalossa kuvaamista. Olen kirjoittanut puhelimen muistiinpanoihin ylös sanoja jotka tällä hetkellä myös inspiroivat kuvausmielessä: pilvinen ja harmaa taivas, heinäpellot, asfaltti, hektiset kadut, pieni tuuli, laskevan auringon valo.

Kuinka monella on viikonlopulle suunnitelmia? 

Kysyin Lucalta aamulla mitä hän haluaisi päiväkodin jälkeen näin perjantain kunniaksi tehdä. Hän vastasi, että haluaa mennä ajelee ratikalla ja sit leipoo omenapiirakkaa. Selvä! Näinhän me tehdään <3

Syksyistä viikonloppua kaikille! 

 

xx Didem

 

Kommentit (11)

Vierailija

Ei liity tähän postaukseen mitenkään mutta ihmettelin vain miksi käytät viimeisissä instagram kuvissasi keltainen nauha-symbolia? Keltainen nauha kuvaa tukea endometrioosia sairastaville samalla tavalla kun Roosa nauha rintasyöpää. En ainakaan itse ymmärtänyt kuviesi yhteyttä tähän?

Mia K.

Hyvä asukombo!! ✨ Tykkään.
Joko tuo takki on HM:ssä?!

Mullakin on kuvien suhteen (otan vain instaan ja sivujani varten!!) ns ristiriitaisia paikkoja, jolloin ne erot huomaa joko isosti esim. kadulla, joilla kaikilla on jalkineet, oon itse ilman!! Tai uimahallissa taas kaikki vaatteet päällä tms 😊😊
Tosin käytän myös: More is more tai less is less juttuja.
Tosin käytän intuitiotani tässä sekä ns sitä sisäistä valoa joka antaa sen viimeisen säteilyn ✨✨✨🙌

Mutta, kuvien maailma on ehtymätön!!

Kyllä sä osaat! 🌷

Didem
Liittynyt17.11.2015

Jouduin poistamaan kuvat jossa itse olin, koska eduskunnan apulaistiedotuspäällikön mielestä kuvani olivat kaupallisia ja sellaisia kuvia ei saa julkaista. Anyways..takki on tosiaan HMxBalmain, eli ei ole uusi.

Ihanaa viikonloppua Mia 💛😘

Vierailija

herregud mikä sääntö :o Luulisi että eduskunnassa saa kuvata yhtä lailla kuin muuallakin, etenkin kun kuvissa on taustana vain marmori eikä esimerkiksi se eduskuntasali. 

Didem
Liittynyt17.11.2015

Sanos muuta!! Tuo on julkista tilaa. Ja aika moni muu on noissa rapuissa kuvannutkin ja laittanut someen niitä, mutta tämän erään henkilön mielestä kuvani olivat jotenkin kaupallisia.

Vierailija

Luonnonvalossa on vaan se huono puoli ettei iho näytä siinä usein kovin hyvältä. Mut asiaa voi korjata tietenkin kuvaa muokkaamalla jälkeenpäin.

Vierailija

Olis kiva joskus kuulla sun näkemyksiä yhteiskunnallisista asioista/politiikasta. Toivonpa siis postausta aiheesta. Kokoomusta ilmeisesti äänestät mutta muuta ei ole itsellä tiedossa.

Vierailija

Ihan hyvä, että poistit kuvat.
On irvokasta, että eduskuntatalossa poseerat asukuvissa ja mainitset vain marmon ja sisustuksen.
Pyydäpä vaikka siskoasi kertomaan talon historia ja tarkoitus ja mieti hieman missä keikistelet...
Blogisi on kiva hömppäblogi, mutta pieni yleistietokertaus lienee paikallaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram