Aamiainen on todella tärkeä ateria itselleni ja olenkin löytänyt täältä Fuengirolasta ihanan paikan nauttia smoothieista ja avokadoleivistä. Kaupungin ainoa luomukahvila sijaitsee hotellimme lähellä rantakadulla ja on nimeltään Organic Cafe. Paikasta on tullut minulle ihan lemppari ja olemme siellä jo vakioasiakkaita. Paikan päältä saa hyviä raaka-aineita sekä vegaanisia ja gluteenittomia vaihtoehtoja. Lemppariruoat ovat ehdottomasti detox mehu, avokadoleipä ja vegaaninen porkkanakakku. Lämpimässä ilmastossa ei tee yleensä mieli syödä niin raskaasti, joten on ihana nauttia välillä kevyemmin tuoretta luomuruokaa. On outoa, ettei orgaanisia kahviloita ole kaupungissa enempää. Ehkei trendi ole vielä tavoittanut tämän tyylisiä turistipaikkoja. Monissa muissa suosituissa kohteissa luomukaupat ja -ravintolat on tosi yleisiä. 

Koitan aina kotonakin valita luomuvaihtoehtoja kaupassa. Tuntuu, että, kun luomuruoan kysyntä on noussut huimasti, on myös hinnat jonkin verran laskenut. Esimerkiksi normaalin banaanin hinta ei enää poikkea niin paljon luomubaananin kilohinnasta. On tehty tutkimuksia siitä, että luomuruoka sisältää enemmän antioksidantteja ja vähemmän torjunta-ainejäämiä ja raskasmetalleja, kuin tavallinen ruoka.

Olisi ihana, jos meillä olisi Suomessakin Whole Foods tai joku sen tyylinen iso ketju, joka myisi pääsääntöisesti luomua ja terveyttä edistäviä elintarvikkeita. Voisin hyvin kuvitella ostavani päivittäiset ruokaostokseni mieluummin tällaisesta marketista. Vai mitä ootte mieltä?

Nyt suihkuun ja tivoliin :)

xx Didem

Kommentit (3)

Vierailija

Todellakin olen samaa mieltä! Onneksi terveelliset vaihtoehdot on alkaneet lisääntyä kaupoissa, vaikka täällä kaukana "maapallon reunalla" asutaankin.

Niin herkullisia ruokia kuvissa, ihana ympäristö ja edellisen postauksen pusero oli supersöpö!

Vierailija

Öööö Ruohonjuuri?!? Se on kotimainenkin toisin kuin Wholefoods. Käy testaamassa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat