Kuvat Kriselda 

Kaupallinen yhteistyö: Crocs

Tekoturkis // hm

Poolopaita //  Won Hundred

Reppu ja korvikset // Chanel

Kengät // Crocs

 

Crocseista tulee varmasti monelle mieleen muoviset ja reikäiset sekä jalkaa hellivät kengät. Ehkä tutummat mökkijalkineina tai nopeasti sujautettuna jalkaan esimerkiksi lähikauppaan. Crocseja löytyy kuitenkin nykyään vaikka minkänäköistä mallia, ja olen monesti yllättynyt positiivisesti niiden ulkonäöstä. 

Oli siistiä laittaa Crocsit jalkaan ja lähteä Crocs-tiimiläisten kanssa kohti Gloria Fashion showta eilen. Eikä jalassani olleet mitkään tavalliset Crocsit vaan monesti palkitun huippusuunnittelija Christopher Kanen luomukset. Hän mm. voitti vuoden suunnittelija -tittelin vuonna 2013 ja on lisäksi vastaanottanut neljä British Fashion Awards -palkintoa. 

Viime syksynä Christopher Kayne x Crocs -yhteistyömallisto nähtiin Lontoon muotiviikolla catwalkilla ja se herätti paljon kiinnostusta ympäri maailman. Mallistoon kuuluu neljä eriväristä mallia, joissa on marmorikuosi, erilaisia kiviä koristeina sekä hapsut. Kengät ovat todella näyttävät ja oli mielenkiintoista laittaa ne jalkaan. Minulla oli super itsevarma olo eilisessä asussani ja oli kiva myös erottautua, koska fakta on se, että asuni sai huomiota. Yhdistin Crocsien kanssa tekonahka leggingsit ja poolopaidan sekä leopardisen turkin. Kommentteja sateli illan mittaan ja joissain ihmisissä Crocsit herätti yllättävänkin paljon tunteita. Huhujen mukaan joku iso nimi on eilen Pariisin muotiviikoilla nähty Givencyn näytöksessä Crocseissa. Tämä pelkkä huhu, mutta jos pitää paikkaansa, niin mahtavaa! Ikea kassit ja Crocsit rokkaa. Sain myös kommenttia asustani, että näytän ihan JVG:n Galikselta sekä Anna Dello Russolta :D Voi hyvinkin olla, että inspiraationi on tullut jommalta kummalta...Anyways, oli kiva räväyttää. 

Nautin tällaisista haasteista, joissa saan yhdistellä haastavimmistakin asusteista kokonaisuuksia. Ja vaikka Crocsit vaihtuivatkin jatkoilla lämpimiin nilkkureihin, aion varmasti käyttää näitä erikoisia luomuksia jatkossakin! 

Iso kiitos kaikille kivasta illasta!

Nyt saunomaan :)

xx Didem

 

Kommentit (8)

Vierailija

Crocsit on ehkä mukavimmat, helpoimmin puhtaana pidettävät (hygieeniset!) ja kätevimmät kengät maailmassa. Ikävää kun niitä niin paljon ylenkatsotaan, joten kiitos tästä postauksesta! Tuli iloinen mieli tälle Crocsien ystävälle, kun kerrankin joku puhuu Crocsien puolesta :)

Vierailija

Wau mitä kuvia. Mielenkiintoisen oloinen toi Kriseldakin, jotain samaa ku sussa:)

Katjusa

Aivan mahtava ja hauska asu! Ja sinä näytät hyvältä siinä. Lisää tällaisia erilaisia omia tyylejä, joita ei ole kopioitu muualta. Sinulla on muista erottuva tyyli ja hyvä tyylisilmä! Tekstisi ovat joskus vähän hassuja kylläkin. Minä toivon enemmän kuvia siis jatkoon😜

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram