Pariisissa oltiin loppukesän maisemissa kun Helsingistä saapunut lentokone laskeutui iltapäivällä Charles De Gaullen kansainväliselle lentokentälle tuomassa kotiin palavia liikemiehiä, kuvankauniita ranskataria sekä joukko suomalaisia turisteja. Matkustajien joukossa istuin särkyneen sydämeni kanssa kohti kaupunkiin, jossa kadunkulmien takaa oli mahdollisuus tulla jälleen rakastetuksi. Rakkauden kaupungin sykkeessä, missä kuka tahansa voi rakastua ensisilmäyksellä tai voi kuherrella salarakkaansa kanssa pienhoteleissa syrjäisillä kaupungin laitamilla vailla pelkoa kiinnijäämisestä. Kaupungissa on lupa olla ja rakastaa. Saapuessani neljän tähden hotellin edustalle, odotin suuresti pääsyä maailman kuuluisan Eifel tornille sijaitsevaan ravintolaan nauttimaan illallista, jossa oli aikoinaan kuvattu kohtaus eräästä James Bond elokuvasta jossa päänäyttelijänä on edesmennyt sir Roger Moore. Sillä hetkellä tunsin olevani oikeassa kaupungissa, oikeaan aikaan. Tässä suurkaupungissa voin liikkua vapaasti sillä olemuksella kuin siltä tuntuu ruusu toisessa kädessäni. Vain täällä kykenen tuntevani olevan vapaa tunteesta, joka sisältää katkeruutta, kiintymystä, epätoivoa ja ennen kaikkea pettymys rakkauteen. En olisi ikipäivänä uskonut että päädyn yksin kaupunkiin, jossa kuhisee täynnä rakastuneita pariskuntia, joilla saattoi olla yhteinen tulevaisuus toisin kuin minulla. Suhde jossa olin, muistutti pikimmiten enemmän tai vähemmän kauniista ja rohkeista jossa kaikki on ollut sängyssä kaikkien kanssa ja kuolleilla yhdeksän kissan elämää. Olin hölmö ja rakastunut.

Olen täti, joka rakastaa siskon lapsia kuin olisivat omiani. Vanhin poika, joka sai kutsun armeijaan, hänen kanssa vietin aikaa baareissa olemalla suurimman osan ajasta maksumiehenä. Silloisena yönä hän huppelissa avasi suunsa puhtaaksi rakkaalle tädilleen, jolle oli tapana kertoa avoimena

”Hei! hän haluaa sua.”

”Häh?” En halunnut uskoa korviani.

”Niin, se haluaa sua etkö sä ymmärrä mitä sanon?”

”En mä sitä pane!”

”No älä pane, ole sitten sen kanssa!”

”Mitä sä oikein höpiset?”

”No mitä luulet? Ihan kun et tietäisi! Ootko kenties luullut että tullut pelkästään kahville? Hän halusi sun takias tulla.”

 

Hän, Minun mr BIG joka oli kiinnostunut parhaan kaverin tädistä. Onnistuin sotkeutumaan suhdesoppaan, joka ei päättynyt onnellisesti. Kun tarina on alkamassa, se loppuikin jo ennen aikojaan. Hän erehtyi kerran laskuhumalassa haukkumaan minua sellaiseksi hirviöksi, joka oli ennenäkemätön teko. Sen pituinen se, tai niin minä luulin. Olin vahvasti nousuhumalan vaikutuksen alaisena ja siitä oravanpyörästä minun on vaikea päästä pois.

 

Pont de l'almassa muistomonumentin läheisyydessä olevassa ravintolassa, jossa olin nauttimassa lounasta ja katselin rauhakseen kun ranskalaiset nauttivat lasiviini kädessään puhuen tunteikkaasti keskenään ymmärtämättä heidän kieltään. Ranskalaiset osaavat avoimena näyttää tunteitaan eleillä ja sanoilla, jota ihailen suuresti. Lopulta vierailen muistomonumentilla, joka oli aikoinaan pystytetty sodassa menehtyneiden muistolle. Myöhemmin kyseinen monumentti ristitettiin maailman sydänten prinsessalle, Dianalle. Häntä kuljettanut henkilö-auto ajautui tunnelin pylvääseen, jonka seurauksena johti myöhemmin prinsessan kuolemaan ja tieto mediassa saattoi maailman laajuisen surun valtaan. Monumentin ympärille on tuotu ruusuja ja katselin kirjoituksia joka oli kirjoitettu prinsessalle. Mikäli onnettomuutta ei olisi koskaan tapahtunut, missä me vaikutettaisi tällä hetkellä? Olisiko Diana saavuttanut vihdoinkin onnellisen elämän? Olisiko Diana vihdoinkin löytänyt rakkauden? On paljon kysymyksiä joihin ei saada ikinä vastausta. Suru valtasi mieleni ja olin erittäin pahoillani siitä miten sinä yönä oli turhaan menetetty ihmishenkiä ja kansakunta oli menettänyt kallis arvoisen sydänten prinsessan. Diana, joka oli heikoimpien puolella ja hän antoi heidän äänensä kuuluviin ympäri maailman, AIDS, maamiinan uhreille jne. Diana jätti kallis arvoisen perinnön koko kansakunnalle ja varsinkin hänen pojilleen, Williamille ja Harrylle. Jätin viestin kivireunustalle, jossa kiitän Dianaa siitä miten oli osallisena elämässäni. Kävellessäni haikein mielin katson tunnelia jossa onnettomuus tapahtui. Niin traagista kuin olikin.

Tutustuin hotellin vastaanottovirkailijaan jonka kanssa oli tapana vaihtaa kuulumisia ja muutenkin meistä tuli ystävykset. Kerran olin hänen kanssa kaupungilla liikenteessä jolloinka hänellä ei ollut sinä päivä työvuoroa. Hetken ehdinkin ajatella että löytäisinkö mahdollisesti uuden elämän kaupungista, jonne matkustin aivan muista syistä. Minä en ajatellut saavani uutta elämää. Vakavissani uskoin ettei olotilani tämä tästä parane. Tapasin hänet kerran kaupungilla kun vastaanottovirkailija ei ollut työvuorossa. Hän oli ystävällinen ja halusi auttaa minua etsimään autovuokraamoliikkeen ja samalla toimimaan henkilökohtaisena tulkkina. Paikan päällä selvisi ettei ollut mahdollisuutta saada kyseistä autoa joten päädyimme lähtemään ravintolaan, jossa minulla oli tapana käydä päivittäin nauttimassa illallisen. Luulin että olimme pelkkä ystävykset kunnes mies piti kädestäni kiinni ja kuljettiin kadulla kuten ketkä tahansa rakastavaiset. Minulle tuli kiusallinen olo sillä minulla ei ollut tarkoituksena etsiä uutta parisuhdetta, olin kiinni edellisessä ja en ollut valmis päästämään irti. Mies lopulta tunnusti minulle ihastuneensa ja kysyi että olisinko valmis jakamaan ilot ja surut hänen kanssa. En millään olisi halunnut loukata häntä sanomalla suoraan ei, mutta huomasin jälkeenpäin että olisi pitänyt vaan rohkeasti sanoa suoraan kiitos, mutta ei kiitos. Tilanne meni yllättävän vaikeaksi ja olin epätoivoinen. Hän lähti kun olin keksinyt jonkun onnettoman tekosyyn jotta pääsisin hänestä eroon, jolloin huomasin olevani idiootti. Huokaisin helpotuksesta hänen lähdettyään, mutta en ollut tyytyväinen itseeni. Ajattelin yhä vain mr BIG ja ajattelin että lipsuiko minulta juuri mahdollisuus rakastua mieheen, joka juuri tunnusti rakkautensa minulle?. Mikä siinä on kun kerran tarraudut johonkin väärään ihmiseen syvästi, niin ettet näe kokonaiskuvaa ja ymmärrä rakastaa itseään enemmän? Sitä varten on ystävät jotka voivat nähdä sen kokonaiskuvan ulkopuolisin silmin ja laukoa päin näköä totuuden vaikka sattuukin. Ystävä lohduttavat, he jakavat kanssasi elämän ilot ja surut. Itse ajauduin kauas läheisistä ja ystävistäni, kauas kaikesta mahdollisesta elämästä. Tajusin hetken päästä että minulla on tilaisuus aloittaa uusi kappaleluku elämässäni jos vaan tahdoin muuttaa suunnan elämässäni. Minun ympärille kertyi jo mukavasti uusia tuttavuuksia, löysin miehen ja tarjoten kotinsa kanssani. Aloin pohtimaan kahvi kupposen äärellä tosissani tätä mahdollisuutta. Valitettavasti en osannut päättää ja lopulta päädyin palaamaan takaisin kotimaahan, josta alunperin karkasin.

Palatessani takaisin kotikulmilleni huomasin ettei juurikaan mikään muuttunut. Olin entiseni minä ja samat ihmiset elämässäni, sama kaupunki, samat ongelmat. Mikään ei juurikaan ole muuttunut. Sain tietooni että mr Big on parisuhteessa, joten eikö se kerro kaiken siitä miten hän lopulta minusta välitti. Minun pitäisi jo tässä vaiheessa luopua ajatuksesta olla mr Big kanssa, mutta en. Minä vaan jaksan uskoa ihmeisiin. Sydämeni särkyi ja vaivuin lopulta synkkyyteen. Eräänä lokakuisena yönä ajoin yksin henkilöautolla kaupungin sykkeessä, jossa ei ollut juurikaan ollut minkäänlaista liikennettä, olin yksin autuassa. Valmistauduin jättämään kaiken taakseni, jopa mr Big. Vihreiden liikennevaloiten palatessa, kiihdytin autoa ja otin turvavyöni irti ja valmistaudun ajamaan täydessä vauhdissa kalevakadun sillan betonipilariin kunnes kaikki pimeni.

Seuraava muistikuva oli että näin tähtiä kirkkaana taivalta ja ympäriltäni kuului hälinää. Autosta oli otettu katto irti ja pelastusmiehet pyörivät ympärilläni. Olin ajanut vakavan auto-onnettomuuden. Minulta kysyttiin että onko kipua missään kehossa ja lopulta hetken päästä vaivuin tajuttomuuteen.

 

Mitä minä olen oppinut tästä? Rakasta ennenkaikkea itseäsi enemmän kuin ketään muuta! Ja äläkä milloinkaan vaivu sellaiseen epätoivoon, joka järkyttää läheisiäsi ja ystäviäsi. Puhu suus puhtaaksi, älä kätke tunteitasi sisääsi, anna kaiken tulla ulos. Meillä on vain yksi elämä ja sitä ei saa heittää hukkaan. Miehiä tulee ja menee, mutta ystävät ovat ikuisia hiomattomia timantteja!

”Don't forget to falling in love with yourself first”

Sex and the city, Carrie Bradshaw.

 

Want to see this blog also in English? Go to: 

cecildaire.wix.com/blog

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

”Once upon a time the 14-year-old Finnish girl who had a crush on the Prince of England. She decide sent a loveletter to the Prince and she waited to have a letter from her beloved Prince. After sort time, she got a letter from the palace and she notice that the prince's mother had responded the girl's letter. Thus began the story when the girl became the princess's daughter-in candidate" .

 

Hei vaan ja tervetuloa.

Olen Laura Susanne, hauska tutustua ja vielä kerran tervetuloa henkilökohtaisen blogi sivuille! Olen kotoisin Leppäkoskelta ja ole elämäni tärkein #girlboss! 

Hope you enjoy of my blog.

http://cecildaire.wix.com/blog

 

 

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram