HEALTHY LIVING.

Nämä neljä juttua tekivät eilisestä hyvän, terveellisen, raikkaan ja energisen. Aurinko ja raikas ulkoilma vaikuttavat mieleeni aina yhtä pirteällä tavalla. Ulkoilen mahdollisimman paljon, jotta voin hyvin. Terveellisten elämäntapojen ylläpitäminen vaatii säännöllistä liikuntaa ja ulkoilua, joka taas vaikuttaa ruokavalioon ja vireystilaan. Pimeyden keskellä unohdan välillä, kuinka paljon valo ja aurinko meihin vaikuttaa. 

Miksi mainitsen meikittömyyden on siksi että minulle se tuo äärimmäisen puhtaan ja nuoren olon. Toivoisin että ihmiset uskaltaisivat enemmän liikkua ulkona ilman meikkiä. Ihan vaan sen takia, että iho voi paremmin kun sen antaa hengittää vapaasti. Te jotka kärsitte iho-ongelmista, niin yksikin meikitön päivä viikossa on hyväksi näpyille ja muille ongelmille. Meikki ärsyttää ja vanhentaa ihoa. En omista/käytä meikkivoidetta ja uskon että se on yksi syy miksi ihoni on näin tasainen ja hyvinvoiva. 

Lähdimme eilen perheen kesken pyöräilemään. Asteita oli 14 ja tuntui ihan Suomen pääsiäiseltä. Eksyimme luontopolulle ja lintutornille. Mieheni ja Luca lähtivät tutkiskelemaan luontoa. Minä sen sijaan jäin istumaan aurinkoon. Hengitin syvään 10 kertaa, hymyilin ja olin vaan. 15 minuuttia täysin yksin, luonnon keskellä, veden äärellä ja ilman puhelinta. Teki hyvää!

Kiinnostaako teitä ruokapäiväkirja postaus? 

Nyt puuroa ja kahvia. Nukuin aika huonosti viime yön, kuuntelin hirmuista sadetta ja tuulta, joka löi ikkunoihin.

Koska olen mukavuudenhaluinen, niin sadepäivinä minua ei kyllä ulkona näe. :D

Tänään meinaan viihtyä oloasussa koko päivän.

Kommentit (14)

tessa

Ruokapäiväkirja kiinnostaisi! :) Millaiset ihonhoitorutiinit sulla muuten on? Olisi kiva lukea ja ehkä saada jotain vinkkejä. :)

Suuntaviiva
Liittynyt27.3.2014

Vietän atopian takia ja oikeastaan jo ennen tätä pahenemistakin silkan laiskuuden tähden isoimman osan ajasta ilman meikkiä. Joten mulla menee ehkä päinvastoin, sitten kun vaivaudun meikkaamaan (yleensä jos on näytettävä ihmiseltä, eikä halua säikyttää ihmisiä, sillä mun kasvot voi olla aika järkyttävän näköiset pahimmillaan) tunnen itseni jotenkin ryhdikkäämmäksi – siis mielentilana. Toivon että tämä enimmäkseen Suomeen siirtyminen nyt auttaa ihon kanssa ja voisin näyttää ilman meikkiäkin yhtä hehkeältä kuin sinä!

Suuntaviiva
Liittynyt27.3.2014

p.s. ihanat housut! Mistä ne on? t.verkkarirakastaja (joka ottaa inttileskeydestä ja verkkareita vihaavan murun kauempana olemisesta kaiken irti :D)

Kosmetologi

Meikkaaminen ei todellakaan tuki huokosia, jos käytät korkealaatuista kosmetiikkaa (eriasia jotkut esim h&m meikit tai vastaavat) . Meikkivoide suomen ilmastossa on todella hyvä jos vain peset joka ikinen ilta meikkt pois kasvoilta omalle ihotyypille tarkoitetulla puhd aineella. Suomessa on viimaa, pakkasta,tuulta jne. Meikkivoide on kuin ohut suojaava vaate kasvoille. Sinulla vain sattuu olemaan hyvät geenit ihollesi. Ei se johdu siitä että et käytä meikkivoidetta. Kaikki ei myöskään satu omistamaan tummia ripsiä ja kulmia ja valmiiksi päivettyneen näköistä ihoa. Sellaisen joka ne luonnostaan omistaa, on helppo arvostella toisten meikkaamisia... Jos sinulla olisi suomalaiset karvat jotka ovat vaaleat, ohuet, hennot niin ehkä tekee mieli sipaista ripsaria ja aurinkopuuteria kalpeilme kasvoille.

Jellona

Kyllä mäkin viihtyisin ilman meikkiä,jos olisi noin ihana iho kuin sulla :) oma ihoni ei ole ihan täydellinen enkä viihdy ilman meikkiä kuin öisin. Tulee niin ruma olo. Arkisin käytän vain mineraalimeikkipuuteria ja vähän poskipunaa,jotta näyttää edes ihmiseltä. Käytätkö yleensäkään muuta meikkiä kuin silmämeikkiä?

Jemina

Minäkään en omista meikkivoidetta ja ajattelen hyvin samoin, kun sinä:)) Toki hieman peitän tummia silmänalusia tai ehostan kulmia. Välillä on myös kiva laittaa huuliin punaa;), mutta siinä se suurilta osin.
Mun mielestä ihminen on myös kauniimpi ilman meikkiä ihan omana itsenään.
En myöskään usko meikin olevan millään tavalla ainakaan eduksi/avuksi ihonhoidolle, oli se sitten kuinka korkealaatuista:)

Kia

Tuskin meikkivoide ja sen kemikaalit ja keinotekoiset väriaineet suojaa ihoa. On ihmiset satojatuhansia vuosia pärjännyt ilmankin :)

kkkkkkk

ihmiset ovat myöskin tuhansia vuosia pärjänneet esim. ilman ergonomisia tuoleja, autoja, jääkaappia jne...
niinkuin joku aiemminkin jo mainitsi, niin meikkivoide voi olla kosteusvoiteen jälkeen naamalla kuin suojaava vaate kaiken viiman ja pakkasten keskellä.

..niin ja vastakysymyksenä haluaisin esittää että kun ihmiset ovat tuhansia vuosia pärjänneet ilman meikkiä tuulessa ja pakkasessa, niin minkälainen iho heillä silloin oli?

winter

Tuskin Didem kenenkään meikkaamista varsinaisesti arvosteli. Tottahan se on,että meikittömät päivät tekee hyvää iholle. Itse käytän mineraalimeikkejä enkä pidä meikittömiä päiviä kuin todella harvoin. Millä suojaat ihoasi viimalta ja pakkaselta?

Chloé

Olet niiiiiiiin kaunis!!! Ihanan raikas lookki, tuntuu et monet nuoret paklaavat naamaa ihan turhaan. Oisko sulla kulmakarvojen muotoilu vinkkejä?

ElliV

Ihan samaa mieltä tosta meikkaamattomuudesta! Ite oon vähän laiskistunut, kun teen pääosin aamuvuoroja aamu7 lähtien, niin siinä vaiheessa ei aamulla todellakaan kiinnosta meikkaa kun tietää, että työpäivä menee ''varastohommissa''.. Mutta oon hyötynyt tästä meikittömyydestä huimasti, ihonsävy on tasoittunut, finnejä tulee paljon vähemmän.. Myös siihen saattaa auttaa se, että oon siirtynyt luonnonkosmetiikkaan suurimmaks osaks, mutta kaiken summana on parempi iho :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram