Kesä oli loppu ja minua masensi tulla takas Suomeen ja yo-kirjoitusten pariin. Asuin vielä kotona vanhempieni luona ja päivät kävivät pitkiksi Riihimäellä kun luin yo kokeisiin ja haikailin kesän perään.  Alkoi uusi harrastus: fanaattinen lenkkeily! Aloin käymään lenkillä päivisin ja iltaisin, lopulta lenkkeilystä tuli getaway pänttäilystä. Kuuntelin kesän hittibiisejä ja juoksin. Samoin ruokavalio niukkeni, vaikka olinkin hoikka jo ennestään. Muutama omena päivässä, Makuunin karkkien lisäksi.

Ei tätä kotona huomattu, sitä pystyy peittämään hyvin ja ihminen keksii mitä ovelimpia tekosyitä kun on pakko. Kun tuo touhu alkoi käydä tylsäksi aloin yksi päivä sitten ahmimaan ruokaa. Ai että se jännitys ja sairas tyydytys, jonka vatsan tyhjentäminen toi. Pystyin syömään mitä vain, enkä lihonut. Mainitsen teille vielä sen että minulla ei tosiaan koskaan ole ollut ulkonäkö komplekseja ja olen ollut tyytyväinen itseeni. Olin vain tylsistynyt ja tästä uudesta harrastuksestani sain niin paljon energiaa päiviini. 
 
Jos porukka oli kotona, oksensin välillä isoon kulhoon hiljaa vaatehuoneessani, ettei kukaan epäilisi mitään.  Sit vain vein kulhon vessaan ja pöntöstä alas kaikki paska. Vatsa sen kun litistyi ja jo valmiiksi laihat jalat meni entistä laihemmaksi. 
 
Bulimiaa harrastin enimmäkseen kotona, koska ongelmani ei ollut syöminen ja sen mömmön pitäminen vatsassa, vaan se mielihyvä ja ahmimisen tuoma fiilis. Myöskin nuori ikä ja tietynlainen lapsellisuus ja kokemattomuus johtivat touhuun. Toinen tapa oli mennä suihkuun aina ahmimisen jälkeen ja oksentaa vessaan samalla (kukaan ei kuullut sitä). Tyhjennys tapahtui nopeasti, sitä tottuu nopeasti, eikä mitään erikoisia kikkoja tarvitse. Suu vaan auki ja pieni ponnistus. HYI! 
 
Puolisen vuotta ehdin tätä harrastaa, kunnes yhtenä iltana äitini pamahti kylpyhuoneeseen kun olin oksentamassa. Shamppoo pullot lensi ja äidin surulliset/vetiset silmät musersi minut. Se oli yksi suurimmista häpeä hetkistäni. Olin kaunis tyttö, jolla piti olla asiat kunnossa. Miksi ihmeessä tuhosin kroppaani tällaisella? Sitä mietin vielä tänäkin päivänä. Ihminen on heikko. Aluksi ahmiminen oli vain jännää, mutta hyvin nopeasti siitä muodostuu tapa, josta on todella vaikea päästää irti. Kun menee siihen pisteeseen saakka että päivän suunnitteleminen riippuu omista ruoka/oksennus ajoista, on jo sellaisessa kierteessä, että siitä poispääseminen vaatii paljon sitkeyttä ja tahdonvoimaa. Minun wake up call oli ÄITI. Salaisuuteni paljastui ja siitä lähti se hohto pois.
 
 Aluksi oli hankala olla syömättä samoja määriä mitä aikaisemmin, koska olin tottunut siihen että jossain vaiheessa päivää voin aina ahmia ja tyhjentää. Luopuminen rakkaasta harrastuksesta tuotti hankaluuksia. En osannut enää syödä. Minulla meni ihan sekaisin mikä on riittävää. Kylläisyyden tunne oli täysin kadoksissa ja ruoansultaus ei toiminut. Sen huomasin kun lähdin sinä talvena Karibialle matkalle, eikä vatsani tyhjentynyt 12 päivän ruoista. No silloinen poikaystäväni kävi apteekista hakemassa laksatiivii ja sillä sain tyhjennettyä vatsani. Kesti kuukausia ennen kuin ruoansulatus alkoi pelaamaan taas. Oksensin satunnaisesti vielä normaalista ruokasatsista hyvin harvoin sen kevään aikana, mutta ahmiminen jäi. En tiedä miten onnistuin siinä, mutta tein vain päätöksen että en halua tällaista. Haluan takaisin normaaliin elämään, josta ruoasta voi nauttia. Myöskin se häpeä oli niin suurta, itseinhoa ei ollut. Aikaisemmin kun minulla ei ollut aikatauluja ruokailuun, vaan söin miten sattuu. Aamupala koostui usein dallaspullasta ja kahvista. Tein siis täysremontin ruokavaliossani ja aloin syömään säännöllisen ja terveellisen aamupalan: ruisleipää ja kahvia. Makeanhimo väheni huomattavasti. 
 
Tänä päivänä olen terve, niin terve kun nainen voi olla (kun puhutaan ruoasta). Tietenkin sitä hyvinvointinsa takia seuraa mitä suuhun laittaa, mutta ruoansulatukseni ja aineenvaihdunta ei voisi olla tehokkaampi. Syön kaikkea ja nautin ruoasta. Syön hitaasti!! Tunnistan myös heti ihmisen jolla on syömishäiriö (bulimia). Olen istunut lukuisia kertoja illallisella kun nainen ruokailun jälkeen poistuu vessaan. Tiedän tasan tarkkaan käyttäytymismuodot, minkänäköisenä vessasta tullaan (vaikka olisikin yrittänyt peittää vetiset silmät), näen jo syömistyylistä ja määrästä onko toinen menossa oksentamaan ruoan jälkeen vai ei. Valitettavasti tätä esiintyy liian paljon meidän ympärillä. 
 
Tässä oli teille suora kertomus omasta tarinastani. Saa laittaa lisäkysymyksiä ja toivottavasti tämä pistää miettimään. Se on ajanhukkaa tehdä tommosta typerää..ja toivon että te jotka kärsitte syömishäiriöstä, saatte jostain niin kovan iskun, että se pistää miettimään. En tiedä auttaako puhuminen, mutta ainakin itsensä häpeäminen auttoi minua. Haluanko istua illallisella ja miettiä koska pääsen vessaan oksentamaan toisen tekemän ruoan ulos?! Vai haluanko nauttia maltillisesti ruoasta ja seurasta joka ympärilläni on ja lähteä sopivan kylläisenä pois pöydästä. 
 
Voimia kaikille <3 Kysymyksiä tai omia kertomuksia voitte laittaa tänne tai sähköpostiini. Mielelläni autan ja olen tukena, jos on tarvetta. Olen hyvä antaa suoraa palautetta ;)




Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram