Photos by Janita Autio

Paita ja kengät // HM studio-mallisto

H&M studion syys/talvi 2016 -mallistossa nähdään voimakkaita värejä, folkloristisia paitoja, cowboy bootseja, lyhythihainen villakangastakki, Gaucho-hattuja, kuution muotoisia laukkuja pitkällä hihnalla ja paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Näin malliston ensimmäisen kerran keväällä, jolloin ihastuin kaikkiin voimakkaisiin väreihin ja materiaaleihin. Vaatteet ovat hyvin ryhdikkäitä, kuten varmasti huomaatte tästä punaisesta hupparista. Mallistosta huokuu sanat vahvuus, naiseus, glamour ja ruotsalainen kansanperinne. Housut ovat korkeavyötäröiset ja laskeutuvat lattialle leveinä. Mekoissa ollaan käytetty pitsin lisäksi samettia, joka tuo pehmeyttä ja ylellisyyttä pitkään laskostettuun mekkoon. Kauluspaidat ovat hyvin ryhdikkäitä, erittäin pitkillä pussihihoillaan. Mielenkiintoinen mallisto siis tulossa syyskuussa kauppoihin. 

Tämän aamupäivä on vierähtänyt nopeasti. Luca sai jäädä päiväkodista kotiin tänään nuhan takia. Hänellä oli eilen jo vähän flunssan oireita, joten ajattelin, että parempi pitää poika kotona. Aamuleikkien ohella, olen tehnyt töitä. Huomenna olisi tarkoitus kuvata yksi video ja ollaan kuvaajan kanssa mietitty sen kässäriä. Meillä on aika vapaat kädet videon suhteen, joten saa nähdä minkälainen siitä tulee. Syksy ja uudet proggikset. Jess! 

Mieheni katsoo sohvalla telkkaria ja Lucaa leikkii paloautolla. Molemmat flunssassa. Ajattelin ehdottaa heille, jos lähdettäis lakanaostoksille. Tarvitaan uusi kevyempi peitto ja valkoisia lakanoita kotiin. Olenhan maininnut, että käytän vain valkoisia lakanoita?! Sen jälkeen kun olin viettänyt paljon aikaa erilaisissa hotelleissa ympäri maailmaa, niin kirjavat lakanat kotona vaihtuivat valkoisiin. Hotellihuoneiden lakanat ovat just sellaista ylellisyyttä, jota kaipaan omaan kotiini. 

Pojat innostuivat lähtemään, joten puen vaatteet päälle ja eikun menoksi. Laitan snappiin lakanaostoksia, jos sellaisia löytyy. 

Mukavaa päivää!

xx Didem

Kommentit (16)

Vierailija

Wau oot kyllä oikea kaunotar <3 Olisi mielenkiintoista kuulla lisää stailaus projektistasi? Miten edennyt?

Vierailija

Onpa upeita kuvia! Kuka ne on ottanut? Hei mitä mieltä olet Didem sellaisesta, että mies joka elää parisuhteessa ja jolla on lapsia, pettää kumppaniaan? Onko se sinusta hyväksyttävää? 

Vierailija

Minäkin haluaisin tietää tämän. Mitä mieltä olet jos miehesi pettäisi, pystyisitkö antamaan anteeksi? Onko sinua koskaan petetty?

Vierailija

Siis wau oon sanaton! Niin järisyttävän kaunis olet!!! 😍😍 ihan huikeita kuvia!

Cheese

Toi eka kuva instanssa oli jotain mitä oon kaivannu ja mikä (mulla) on ollu hukassa. Oot mieletön.

Vierailija

Oot kyllä niin törkeän kaunis, että huhhuh!! Oot saanut myös mut innostuu olemaan ilman meikkiä rohkeammin! Olen aina miettinyt kenen tyylit suomalaisista bloggaajista ovat eniten sinun maakusi tai eniten sinun tyylisiä?

Vierailija

Mitä mieltä olet vauva.fi- keskusteluista? Onko KAIKKI siellä valhetta vai osuuko jotkut asiat oikeaan?

Vierailija

Hei Didem miten suojaat vaaleampia laukkujasi? Tai esim. punaista Chanelia? Ostin itse juuri punaisen nahkalaukun ja olen miettinyt, että miten suojaisin sen. Huomaan nyt jo, että olkahihna, joka on varsinkin nyt kesällä ollut paljon paljasta ihoa vasten on muuttunut hieman tummemmaksi. Oletko huomannut omassa punaisessa Chanelissasi vastaavaa? Onko muita huoltovinkkejä laadukkaammille laukuille? :)

Vierailija

Kiitos paljon vastauksestasi! :) Vielä kysyisin, että miten siis puhdistat nahan? Onko suositella jotain tiettyjä suojasuihkeita, jotka olisit kokenut hyväksi? Tässä voisi olla varmasti jopa ihan postausaihetta. Veikkaan, että moni tykkäisi :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram