Kirjoitukset avainsanalla puma

Photos by Janita Autio

Asu ja kengät // PUMA (saatu)

Entisenä taitoluistelijana ja telinevoimistelijana, tiedän kuinka tärkeää on muistaa venytellä. Vartalon helliminen ja huoltaminen treenin jälkeen unohtuu monelta tai sit se tehdään vaan hätäisesti kiireessä. 

Jos yksin venyttely tuntuu liian vaikealta, niin kannattaa käydä ryhmätunneilla. Keskittyminen ja rentoutuminen onnistuu ehkä paremmin ryhmässä. Tärkeää on, että päästää ajatukset hetkeksi pois työasioista ja stressistä. Läppäriin tuijottaminen ja kännykällä näprääminen aiheuttaa itselläni ainakin hartioissa ja niskassa jumitusta. Koneella istuessani unohdan välillä hyvän ryhdin. Hartioita kannattaa siis venytellä ja pyöritellä. Ero on huomattava viikonkin konebreikin jälkeen. Espanjassa en viettänyt tuntikausia koneen tai puhelimen äärellä ja sen huomaan rentoutuneissa hartioissani. 

Vaikka venyttely tuntuisikin tylsältä niin muutama minuutti päivittäin vaikka telkkaria katsoessa ei ole pitkä aika. Vuosi vuodelta kroppa jäykistyy yhä enemmän. Aikoinaan olin kumipallo, joka venyi mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Tänä päivänä voin vain muistella niitä aikoja, vaikka rutiineihini kuuluukin venyttely. Olen viikon saanut liikkua, syödä, juoda, hikoilla ja venytellä Espanjan huikeissa merimaisemissa ja olo tuntuu hyvinvoivalta ja kevyeltä. Liikkuminen ja itsestään huolehtiminen sujuu jotenkin luontevammin lämmössä ja auringon alla, kuin kotona Helsingissä. 

Hemottelen kehoani harrastamalla syvävenyttelyä joko aamuisin tai iltaisin. Youtubesta niitä löytyy. Käyn myös tasaisin väliajoin hieronnassa.

Joogaamista harrastin aiemmin säännöllisesti, mutta nyt se on jäänyt vähäisemmäksi. Tekisi hyvää aloittaa joogaaminen uudestaan. Aloitin Helsingissä kevyen lenkkeilyn nyt kun ilmat ovat lämmenneet. Olen vasta viime aikoina havahtunut myös siihen, kuinka tärkeä rooli oikeanlaisilla kengillä onkaan. Olin sitten juoksemassa tai kävelyllä, niin mukavat ja treeniin sopivat jalkineet ovat kaiken A ja O. Näin en kuitenkaan aina ole ajatellut ja jalkani ovat saaneet vuosien varrella hittii vääristä kenkävalinnoista. 

Kylie Jennerin suunnittelemat Pumat ovat ylivoimaiset yhdet mukavimmista treenikengistä. Tossut vedetään jalkaan ja niillä voisi pomppia vaikka kuuhun, koska ovat niin kevyet ja pehmeät jalassa. Jos joku innostui lenkkareista sekä ulkonäöllisesti, että minun hehkutuksestani, niin Helsingin Stockmann myy niitä ainakin. Huomaatte varmasti mitä tarkoitan kenkien mukavuudella, kun kokeilette niitä omaan jalkaanne.

Uusin villitykseni on siis PUMA. 

xx Didem

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Treenivaatteet Puma (gifted)

SATS ELIXIAlla on nyt Online Training -palvelu käytössä ja minä  pääsin tällä viikolla elämäni ensimmäiselle Online Training -tunnille. Ideahan on se, että Online Training toimii juuri siellä missä sinäkin olet. Palvelusta voi lukea lisää satselixia.fi sivuilla. 

Meillä oli Barre tunti tässä muodossa ja aluksi hieman epäröin tunnin toimivuutta, ainakin omalta osaltani, koska tykkään ryhmäliikunta tunneista juuri sen live opettajan vuoksi. Aika nopeasti epäilykseni kuitenkin hävisi, koska screeniltä oli helppo seurata liikkeitä ja pysyä mukana. Olen kuitenkin ehkä tehokkaampi treenaaja, kun minulla on oikea ohjaaja, joka sparraa. Onko teillä kokemusta Online trainingista?

Elixia Citykäytävän uudet tilat ovat muuten tosi hienot. Sali on selkee, yhdessä kerroksessa ja jotenkin tosi houkutteleva. Pakko kehua, kun harvoin ehkä saan saleista mitään erityisiä kicksejä niiden ulkoisesta muodosta. Tämä sali oli tosiaan makuuni. Näkymät ovat Rautatieasemalle ja myös kauppakeskukseen. 

Nyt on taas perjantai. Aloitin pakkaamisen jo eilen. Olen ajoissa, mutta minulla on nyt hyvä fiilis, kun pikku Rimowa seisoo jo valmiina. Odotan niin paljon lomaa Espanjassa. Tänään olisi tarkoitus vielä osallistua iltapukujuhliin Långvikissa, mutta tosiaan ajan sieltä takaisin vielä tänään, joten mun osalta juhliminen jää lyhyeksi. Ystävälläni on siis Karonkka juhlat siellä. 

Jos joku kiinnostui treenivaatteistani, niin ne ovat Puman ss16 -mallistoa. Ne ovat mukavat päällä ja oloni on itsevarma ja sellainen rohkea. Paitahan oli reikäinen, mutta housut tulee niin korkealle, että vaikka ihoani näkyikin, niin se ei haitannut. Päinvastoin. Kengät super kevyet. Pumahan on tunnettu kestävyydestään, mutta tänä päivänä treenivaatteiden pitää myös näyttää hyvältä ja siinä Womans Training-mallisto on onnistunut. Muodissa on nyt isot logot, Rihannnan inspiroimana. 

xx Didem

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram