Kirjoitukset avainsanalla loreal

Jacket // Gina Tricot

Jeans //  Minimum

Shoes // Zara

Bag // Dolce & Gabbana

Eyewear // Ray Ban

Hei vaan ja ihanaa alkanutta viikkoa. Meillä oli tänään ensimmäinen arkiaamu kesän jälkeen ja samat vanhat aamurutiinit pääsi käyttöön. Luca lähti ujosti, mutta oikein mielellään dagigkseen. Olen ollut alusta saakka erittäin tyytyväinen meidän päiväkotiin. Vastaanotto heillä on on aina niin lämmin. 

Vietimme ystäväni Ninan polttareita koko viikonlopun Hangossa. Polttarit alkoi champagne tastingilla, jonka jälkeen matka jatkui Hankoon. Ninan kaasot olivat järkänneet kaiken aivan vimpan päälle. Voiko polltareita kutsua kauniiksi? Koska sitä ne olivat. Meillä oli sairaan hauskaa ja hyvä meininki alusta loppuun saakka. Perjantaina dresscode oli musta ja lauantaina kaikki pukeutuivat valkoiseen. Valkoiset mekot, erilaiset materiaalit, meri, maljannosto, rapujuhlat Bellevuessa ja tunnelma oli niin hienoa. Rakastan Hankoa ja nyt aloin todenteolla katselee potentiaalista kesäkotia meille sinne. Mulla on niin paljon ystäviä, joilla on Hangossa toinen koti, joten olemme mieheni kanssa miettineet meillekkin sellaista. Ennemmin haluan Hangosta talon, kuin oman saaren. Mieheni on pitkään halunnut oman saaren, mutta hyvää sellaista ei ole vielä tullut vastaan ja fakta on se, että en tiedä kuinka paljon oikeasti olisimme saaressa. En edes osaa ajaa venettä, enkä koskaan uskaltaisi olla yksin saaressa. Paljon ennemmin joku ihana kämppä Hangosta, jossa on ihania ravintoloita ja hälinää kesällä. Näen itseni jo ajelemassa Hangossa fillarilla kotiin kukkapuska korissa. :D Saari vai Hankoo? U tell me. 

Asiasta toiseen..olen rakastunut Artekin kultaiseen lattiavalaisimeen. Olen koko aamun selaillut sisustukseen liittyviä nettisivuja. Valmistuispa meidän oikea koti jo pian. Odotan enemmän kuin mitään muuta sitä tunnetta, että tässä se nyt on. Oma koti. Joka on ja pysyy. Ehkä käyn kiertelee Artekin läpi tänään. Ei tarvitse ostaa mitään, vaan rauhassa kiertely riittää..toistaiseksi. 

L'orealin järjestämässä tilaisuudessa viime perjantaina nautittiin sekä hyvästä aamupalasta, meikkitaitelija Suvi Tiilikaisen meikkitutorialista ja tietenkin kaikista uusista tuotteista, jotka meille esiteltiin. Tänä syksynä kauppojen hyllyille saapuu mm. kuvissa näkyvät Pure Clay - savipohjaiset kasvonaamiot. Ne ovat kuin karkkia. 

Tapaan systerini lounaan merkeissä ihan just, joten palataan myöhemmin. 

xx Didem

Kommentit (18)

Marianne

Upeita kuvia ja nuo kasvonaamiot näyttävät todella ihanilta. Pakko päästä testaamaan kun ne kauppojen hyllyille saapuvat :)

Iki-ihana Hanko! Meillä on siellä mökki ja olen viettänyt kaikki kesäni siellä - parhaimmat lapsuusmuistot ilman muuta. Voi että lukiessa postaustasi tuli mieli lähteä mökille.

Ihanaa alkanutta viikkoa Didem!

xx

http://mariannelle.com

Didem
Liittynyt17.11.2015

Kasvonaamiot tulevat elokuun aikana kauppoihin ja hintaa niillä on alle 10 e (9,90). Ei pahan hintaisia lainkaan.

❤️❤️

Didem
Liittynyt17.11.2015

Semmosen ihanan pehmeän all white setin. Kuvaan sen tänään. Ehkä jopa vilahtaa snäpissä. 😘😘

Didem
Liittynyt17.11.2015

Aivan ihana. En ollutkaan huomannut tätä aiemmin. Samassa pihassa asuu mun pari frendiä. :)

essiii

Onko teillä vielä se Sveitsin koti? Mistä kaikkialta haaveilet omistavasi kodin (Suomi ja ulkomaat)? :)

Didem
Liittynyt17.11.2015

On meillä Sveitsin koti. Vuokrataan sitä nyt.
Mistä kaikkialta haluisin kämpän? Helsingin ja Hankoon lisäksi haluaisin ehkä Espanja, joku ihana huoneisto santa monicasta (ranta) ..onhan näitä paikkoja vaikka mitä. 😀

Didem
Liittynyt17.11.2015

Kiitos. Se on Lancomen. Sävyä en muista ulkoa. ❤️ Tarkistan sävyn kotona.

Vierailija

Koulut on alkamassa ja olisi aika hankkia uusia koulutarvikkeita. Mistä saisin tyylikkään penaalin? Tai mikä laukku toimis koululaukkuna. Hinnalla ei ole niin väliä, mutta jos sulla on jotain hyviä ajatuksia. :-)

Didem
Liittynyt17.11.2015

Apua..siitä on aikaa kun viimeksi olen penaalia ollut ostamassa. Jos hinnalla ei ole väliä ja tykkää luikkarista, niin heidän penaali ja kalenteri on kiva. Diggaatko marimekosta? Tykkään itse ainakin heidän pussukoista. Tai sit joki ihan yksinkertainen nahkapenaali.
Laukkuns toimii mikä tahansa isompi laukku, joka jaksaa kantaa kirjoja ja mahdollisesti läppäriä. Minkä ikäinen mahdat olla?
xx

Didem
Liittynyt17.11.2015

Siitä tulossa oma postaus..❤️ Huppari on H&M studiomallistosta, joka tulee kauppoihin syyskuussa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kävin tänään katsastaa L’Oréal Paris kevään meikkiuutudet. Tilaisuus järjestettiin ravintola SUNNissa lounas- aikaan, joten meikki hypistelyn lisäksi pääsin nauttimaan maukkaan ja pitkän lounaan kuplivan kera.  L’Oréal Paris -meikkitaitelija Suvi Tiilikainen piti meille meikkiesittelyn kevään uutuuksilla. Tuotteet tulevat kauppoihin nyt tammikuussa ja helmikuussa. 

  •  L’Oréal Paris Brow Artist Sculpt muotoileva kulmamaskara antaa kulmille graafista muotoa ja tarkkuutta. Muotoilevan harjan avulla saat kulmistasi juuri sellaiset kun haluat. Tuotteessa on uusi, nopeasti kuivuva koostumus.
  • False Lash Wings Sculpt - maskarassa on ainutlaatuinen kampamainen harja, joka värjää myös ripsien tyvien välissä olevat aukot antaen tyveen tarkan rajauksen. Maskarassa on kuiturikas, erittäin musta koostumus, joka päällystää ripset pidentäen niitä. 
  • Nude Magique Cushion - meikkivoiteen "taputtelu# eli "tap tap" mahdollistaa toiveidesi mukaisen määrän hehkua ja tarvitsemasi peittävyyden. Taputtelemalla meikkityynyn kevyesti meikkivoidetta saat luonnollisen lopputuloksen ja voimakkaammalla taputtelulla peittävämmän lopputuloksen. 

Nämä kaikki kolme tuotetta lähtee kokeiluun täällä kotona. Eniten odotan maskaran kokeilua ja sen vaikutusta. Myös kulmien muotoilu voi olla hauskaa. Minullahan on omasta takaa tummat ja aika vahvat kulmat, mutta muotoilen niitä tällä hetkellä hellästi kynällä. Huomenna aamulla kokeillaan näitä uutuuksia. 

Nyt hyvää yötä, god natt & sweet dreams. :)

                                                                                                  xx Didem

Kommentit (1)

Vierailija

Olisi kiva nähdä millaista jälkeä tuli! :-) Mulla on itsellä ollut käytössä Lumenen vastaava kulmageeli, olis kiva kokeilla muitakin merkkejä jos vaikuttaa hyviltä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram