Kirjoitukset avainsanalla ajatuksia

Niin ne päivät vaan tulee ja menee. Muistan hyvin tuon heinäkuisen "kesä "päivän, kun yritin kovasti olla palelematta mekossa. Parin tunnin yrityksen jälkeen luovutin ja juoksin iho kananlihalla kotiin, vedin housut jalkaan ja neuleen päälle. Astuin uudestaan kotiovesta ulos, tällä kertaa aidosti hymyssä suin. Olen mukavuuden haluinen sekä vilukissa. Siksi pidänkin näistä raikkaista syysäistä mistä ollaan saatu nauttia Helsingissä. Kerrospukeutuminen, lämmin kaulahuivi ja raikas tuuli, joka menee läpi koko kehon. 

Tänään jotkut on vedellyt t-paidoilla. Mieletön sunnuntai! Miten teidän viikonloppu on mennyt? Kuulin tutultani uudesta brunssipaikasta nimeltä Hello Darling. Onko teille jo tuttu? Kuvista päätellen aika herkullisen näköinen paikka iso roballa. Taidan mennä joku arkipäivä ensi viikolla sinne aamupalalle. 

Mun suu voi jo paljon paremmin. Särkylääkkeita vedän edelleen ja suu on kipeä, mutta turvotus on vihdoin laskenut. Kaksi viisaudenhammasta lähti iisisti, mutta 2 jouduttiin sit operoimaan ja samalla sain tikit. Buu!  4 tunnin nukutus oli jännä kokemus. Toivon että suu pysyy nyt terveenä. 

Harmittaa, että just viime viikolla oli vaikka mitä blogitilaisuuksia ja pari työjuttua, possen liveshow, jotka jouduin skippaamaan tennispallon kokoisen poskeni takia. Toisaalta on ollut ihanaa vaan levätä peiton alla ihan tokkuraisena. 

Eilen olinkin sit jo tyttöjen rapujuhlissa (sienikeiton lisäksi sain myös syötyä pari rapua). Olen ihminen, joka rakastaa ruokaa ja makuja. Se, että en ole voinut pureskella moneen päivään on tuottanut hieman vaikeuksia. Alkaa noi jogurtit ja litkut tulee korvista ulos. En ole elämäni aikana aiemmin koskaan syönyt näin paljon eri jogurtteja. :D haha! 

Rapujuhlista mentiin Jenni Vartiaisen päätöskeikalle. Hän jäi nyt pidemmälle keikkatauolle. Upea Jenni!

Kohta pitäis hakea Luca kotiin mun vanhemmilta ja valmistautua uuten viikkoon. Ehkä ajan rannanan ja Carusellin kautta, josta voisin nappaa kahvin mukaan ajomatkalleni. 

Nauttikaa ja ulkoilkaa tänään paljon.

 

                                                         Dress/ZARA, Shoes/Converse, Shades/RayBan

Kommentit (11)

Elli

IHANA mekko! Ja ihanan pirteät kuvat, varsinkin tuo mikä on otettu ylhäältä päin on tosi söpö! :) olen lukenut sun blogia pitkään, mutta tämä taitaa olla eka kommentti! Saan paljon inspiraatiota sun tyylistä, you go girl! :)

Didem
Liittynyt17.11.2015

Mahtavaa kun kirjoitit Elli <3

Kiitos ja ihana kuulla että oot viihtynyt täällä jo pidempään. Kehut tuntuu hyvälle! Ja jos te lukijat saatte inspiraatiota pukeutumiseen ja muutenkin elämään, niin teen jotain oikein. ;)

XX Kaikkea hyvää sulle tähän syksyyn ja tuu joskus toistekkin kirjoittelee jotain.

Amanda

Aai vitsi, ihanannäkönen sotkunuttura. Sulla tollanen huoletonkin, ilman peiliä tehtävä kampaus on vaan niin chic. Mä en myöskään voi käsittää, miten sä saat kaikki rennoimmatkin asut näyttämään niin mietityltä ja tyylikkäältä, oispa mullakin tollanen esteettinen silmä. Sä onnekas, käytä lahjaasi! <3

Didem
Liittynyt17.11.2015

On kyllä! Femmakirppis Riihimäellä on mun vaatteita, kenkiä myynnissä. Äidillä ollut pöytä siellä jo vuosia ja meillä käy ihan vakkariasiakkaita. Jos ajat Riksun ohi niin käy kurkkaa. Yleensä vien viikottain jotain tavaraa myyntiin.

xx

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kävely on ihanaa. Varsinkin kävely yksin. Haen usein kahvini korkkarin robertsista ja jatkan matkaani lämmin latte kädessä. Yksin kävellessä voin pysähtyä just silloin kun haluan, pistäytyä ehkä extempore jossain kauniissa liikkeessä, jäädä puistonpenkille miettimään murheita tai hyviä juttuja. Pysähtyä ja olla vaan. Mietiskellä. Siinä olen hyvä.

Tänään tämä aihe tuli mieleen, koska olen viettänyt päivän ihanilla Helsingin kaduilla. 

                        Verkkarit/HM, laukku/LV, Takki/Only, kengät/Adidas, Aurinkolasit/RayBan

Kuvat/MINNA SOMERO

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

RAKKAIN ARKIRUTIINI on herätä hyvien yöunien jälkeen pirteenä ja onnellisena. Sipaista suihkunraikkaaseen ihooni lempituoksuani, juoda kahvia ja samalla laittautua päivää varten. Myös se kun lähtee ulos ajoissa raikkaaseen aamuun ja hakee vielä latten jostain :D 

VAPAA-AJALLANI kotona, kuljen aina oloasussa. Pidän huolen siitä että tuoksun kuitenkin hyvälle, vaikka olisinkin loppuillan vain kotona sohvalla. 

OLEN ÄRSYYNTYNYT jos jokin asia ei menekkään kuin olin suunnitellut. Koska olen vahvasti tunneihminen, niin järki ei aina kulje ensireaktioissani mukana. Yleensä kuitenkin rauhoitun nopeasti ja osaan analysoida tapahtunutta järkevästi. En kuitenkaan aina!! Shit! Ja sit ollaankin känkkäränkkänä jonkin aikaa.

HOIDAN IHMISSUHTEITANI ajoittain erittäin huonosti. Minua harmittaa se, mutta onneksi lähimmät ystäväni tietää ja tuntee minut. Perhe ja ystävät ovst mielessäni päivittäin, vaikka en heihin olisikaan yhteydessä niin usein kuin päässäni ajattelen että pitäisi olla. Nyt helpottaa, kun olen Suomessa.  <3

TYÖVIIKKONI on vaihteleva. Nyt on pari viikkoa ollut melko kiireistä. Esimerkkinä tämä päivä: Aamulla HM home aamupalatapahtumaan hetkeksi. Sieltä yhteen palaveriin, jonka jälkeen tapasin MINNAN ja mentiin lounastaa Teatterin terassille. Seuraamme liittyi mieheni, Stefu ja Saara..ja lounas venyikin siinä sitten. Samalla hoidin yhden puhelinpalaverin :) Erittäin tehokasta toimintaa! Stockan kakkuosaston kautta Lucan päiväkotiin ja sieltä kotiin valmistelee tarjoilut siskojani varten. Ilta meni iisisti kotona.

RENTOUDUN usein. Rentoutuminen on tärkeää.

LAPSEN KANSSA olen hassu ja höpsöttelijä. 

HOIDAN KAUNEUTTANI laadukkaalla unella, onnellisuudella, terveellisellä ravinnolla ja itsevarmuudella.

URHEILEN satunnaisesti. Kävelyä harrastan paljon. 

NUKUN parhaiten omassa sängyssä mieheni vieressä.

LUEN tällä hetkellä Pauliina Rauhalan Taivaslaulu kirjaa.

HALUAISIN USEAMMIN kertoa lähimmäisilleni kuinka paljon heitä rakastan. Miehelleni ja Lucalle sanon sen joka päivä, mutta muille ystäville ja perheelle haluaisin heidän pysyvän ajan tasalla siitä kuinka tärkeitä he ovat minulle.

MIES ON perheen pää.

ODOTAN tulevaa kesää ja Lucan kevätjuhlia.

TYKKÄÄN mietiskellä ja uppoutua omiin ajatuksiini. Mietin paljon, välillä liikaakin. Päässä tapahtuu enemmän, kun mitä mun ulosanti on :D Pään sisällä olen erittäin syvällinen pohdiskelija. 

Sellaisia ajatuksia! En muista mistä lehdestä löysin suurimman osan noista "sanoista" , jotka sitten täydensin itse, mutta eikö niin ett tällaiset postaukset on teille lukijoille kiinnostavia?

xx

Kommentit (7)

työn raskaan raataja...

Pakko kommentoida.. sun työpäivä kyllä kuulostaa TOSI kiireiseltä.. Oma eilinen TYÖPÄIVÄNI näytti tältä: työvuoro alkoi klo 11.00 ja päättyi 24.00. Sen aikana kerkisin peräti syödä kerran, mikrossa kertaalleen lämmitetyn ja jo jäähtyneen ruoan.. Kahvitkin join seisten odottaen seuraavaa hälyytystä.. Ajokilometrejä työvuoroni aikana tuli lähemmäs 1000km..
Nyt lepoa kl 18.00 saakka, ja sitten päivystämään maanantai aamuun saakka.. jos hyvä säkä käy pääsen maanantai aamuna kl 9.00 nauttimaan LAADUKKAASTA unesta!!
No kaiketi ammatinvalinta kysymys, mutta tuleepahan tehtyä jotain hyödyllistä..

Sairaanhoitaja

Minun kiireinen päiväni: herään kl 5, aloitan työt kl 7, valmistelen lääkkeet ym, kl 7.30 raportti, kl 8-10 insuliinien ym antamista potilaille, 10-11 kierretään potilaat lääkärin kanssa, 11 levottoman potilaan rauhoittelut, 12 puolen tunnin lounas kolmella keskeytyksellä, 12.30-16 potilaiden tapaamista, hoitokokous, kirjallisia töitä. Pakko jäädä ylitöihin tunniksi kun yhdellä mummolla on hengitysvaikeuksia. Kl 19 kotona koulutöitä että saa spesiaaliopinnot suoritettua. Oon kyl kade sun kiireisestä päivästä :D Mutta se tosiaan on ammatista kiinni! Naurattaa vaan välillä bloggaajien työpäivät kun vertaa ns tavallisempiin ammatteihin ;)

Senja K

Mies on perheen pää.

Minkä takia susta siis lähtökohtaisesti mies on perheen pää? Omien kokemuksiesi perusteella?

Itse on niin vaikea ymmärtää tällaista ajatusta ja vaikea uskoa että naisen ei "kuuluisi" olla yhtä lailla perheen pää kuin miehenkin. Naisessa ja miehessä ei ole mitään sellaista eroa jonka perusteella toisen sukupuolen tulisi lähtökohtaisesti olla tai olisi luontevampaa olla perheen pää.

Perheiden tapa jakaa elatuksen hoito on siis perheiden ja pariskuntien oma asia mutta naisessa ei ole mitään sellaista minkä takia hänen _kuuluisi_ tai olisi luontevampaa tms. Jäädä kotirouvaksi. Ei yhtään sen enempää kuin miehessäkään.

Jenni fani

Mistä tunnet Jenni Dahlmanin ja onko hän läheinenkin ystäväsi? Millainen persoona hän on "siviilissä"? :)

sarianna

Hei. Mitä tapahtuu vaatteillesi joita et enää käytä? Myytkö niitä esimerkiksi kirpparilla? Asut nykyisin ilmeisesti Helsingissä?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eilen illalla luin Minna Someron positiivisuushaaste postauksen. Minulle tuli erittäin hyvä mieli siitä ja päätin itsekkin osallistua haasteeseen. Tänä aamuna otin kynän ja mustan kovakantisen vihkoni esille ja kirjasin ylös asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Listaan osan ajatuksistani nyt tänne ja voin sanoa että kirjoittamisen jälkeen pomppasin ylös tuolita, kävin täyttämässä kahvikuppini, halasin miestäni ja Lucaa, mietin ystäviänii ja perhettäni, kuinka tärkeitä he minulle ovat.

Koskaan ei voi antaa toiselle liikaa rakkautta, huolenpitoa ja huomiota. Myös aito ystävällisyys palkitaan. Kun käyn tunteella, en aina muista olla ystävällinen ja toista kunnioittava (oli kyseessä kuka tahansa) mutta jälkeenpäin minulle tulee niin paha mieli, että pyydän anteeksi, vaikka kyseessä oliskin vihamies. 

Vuosien varrella olen joutunut toteamaan sen, että kaikkiin asioihin en voi vaikuttaa. Toista ei voi muuttaa tai pakottaa olemaan jonkunlainen. Vuosien varrella olen myös oppinut sen, että taaksepäin ei kannata katsoa liikaa. Kun katse on eteenpäin, myös nauttiminen jokapäiväisestä elämästä on helpompaa. Asioiden pitää antaa mennä omalla painollaan. Ne onnellisimmat ja tasapainoisimmat ihmiset ovat niitä, jotka muistavat elää ja poimia tilanteista ne parhaimmat palat. Helposti sitä keskittyy siihen epäonnistumiseen tai negatiiviseen asiaan. Se ei ainakaan kasvata ja kehitä ihmistä.

Tässä asioita, jotka tuo minulle hymyn ja hyvän olon. :) Tartu sinäkin haasteeseen.

Kiitos Minna Somero! 

Unen laatu vaikuttaa päivääni ja mieleeni -> eli hyvät yöunet. Kahvin tuoksu ja sen nauttiminen aamulla. Läheisyys mieheni ja Lucan kanssa, eli paljon halimista, naurua ja höpsöttelyä. Nautin siisteydestä ja järjestysksestä. Järjestelen paljon. Ajelu, varsinkin aamulla kun lähtee kotoa ihan freessinä, hyväntuoksuisena, pirteenä ja ajelee aurinkolasit silmillä kuunnellen musiikkia ja katsellen aamuista kaupunkihälinää. Hyvä ruoka. Onnistumiset. Aktiivisuus ja toimiminen. Unelmat. Vaatekaupoissa pyöriminen on minulle terapiaa ja tekee minut myös onnelliseksi. Vaatteet ja kauniit asukokonaisuudet muilla tai itselläni tuovat hymyn kasvoilleni. Mansikat ja kermavaahto. Saan erittäin paljon iloa siitä, että pienillä teoilla ja sanoilla, voin luoda lähipiirissäni oleville hyvän olon. Kiireettömät hetket. Matkustelu. Kauniisti katettu pöytä. Shampanja. Ystävät ja tunne että on joillekkin tärkeä. Kohteliaisuuksien antaminen ja niiden saamien, yleensä ne kulkevat käsi kädessä. Suihkunraikkaana kylpytakissa hetken aikaa istuminen. Nauru.

Kuvat ovat otettua Äitienpäivänä. Viimeistelin hieman maskuliinisen housupukuni koroilla, huulipunalla ja hatulla. Miltä asu näyttää teidän silmissänne? Jakku ja "shortsit" ovat Zaraa. Hattu Lindex. Korot Steve Madden. 

xx

 

Kommentit (2)

Ronja

Heippa!
Olen jo jonkin aikaa lukenut blogiasi, mutten kuitenkaan ikinä kommentoinut mitään. Nyt täytyy avata suu ja kiittää sinua aivan mahtavasta blogista. Selailin tuossa muidenkin postaustesi kommentteja ja suoraan sanottuna ärsyttää, miten ihmiset päästelee aina jotain negatiiviseen sävyyn suustaan. Onneksi kuitenkin sinulla on myös lukioita, jotka kannustavat täysillä, niin myös minä!
Tänne on aina kiva tulla lukemaan uusin postaus, koska ei ikinä tiedä millainen teksti on edessä! Eroat massasta niin kirjoitustyylillä kuin _upeilla_ asuillasikin, voi kumpa itsekkin saavuttaisin joskus tuollaisen tyylin!
Olisi mukava kuulla sinun blogin alkutaipaleista, vaikka ihan sille omistetun postauksen muodossa! :-)
Kiitos siis blogistasi, ja mukavaa kesän odotusta <3

Sorry! :D

Tokavikassa kuvasa kuvassa näyttää ihan siltä kuin kaivaisit pyllyä! :D Sorry, pakko sanoa! :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram