Photos by Janita Autio , Makeup Sharon

Kun sain tietää, että itsekkin lähden Jussi-Gaalaan, niin minulla oli oikeastaan tunti aikaa löytää asu, koska olin lähdössä Ruotsiin perhelomalle, eikä ylimääräistä aikaa enää olisi. Toimittajana voi kai laittaa duunin piikkiin sen, jos ei ole pukeutunut niin juhlavasti, mutta itse halusin kunnioittaa tilaisuutta ja satsata asuun. 

Iso kiitos tämän asun löytämiselle, kuuluu blogilukijalleni, joka esitteli setin minulle Zarassa. Tyttö on töissä keskustan Zarassa ja uskalsi tulla kertomaan, että lukee blogiani ja että hänen on monesti se pitänyt kertoa (koska pyörin Zarassa niin usein), mutta ei ole vain saanut aikaiseksi sitä. Hyvä että nyt tulit juttelee! Harmi etten kysynyt nimeäsi, mutta enköhän mä vielä pääse kiittämään sinua ihan kasvotusten. :) Ilman sinua, en olisi koskaan kokeillut kyseistä housupukua.

Haastava värihän se on, vitivalkoinen, mutta niin kaunis. Varsinkin kesällä ruskettuneen ihon päällä. 

ps. Huhtikuun Cosmo on nyt kaupoissa ja meitsin naama muotiosiossa. Viimeksi oli oranssia ja tällä kertaa Cosmon ihana Emma Vuorinen on stailannut minut valkoiseen naruolkainmekkoon. Käyhän kurkkaamassa miltä näyttää. ;)

xx Didem

Kommentit (6)

Vierailija

WOWWOWWOWWOW Didem!

En saa tarpeeks näistä kuvista! Myös kuvat, missä olit sateenvarjon kanssa olivat häikäiseviä! WOW Didem WOW!

Olet niiiin ihana ja piristävä.

Valkoinen on väri, joka raikastaa jokaisen kasvoja. Olen huomannut, niin omassa pukeutumisessa kuin kavereiden. Heti ihanan freessi fiilis! :)

Elle

Arvasin että näytät upeelta tossa haalarissa!! Kuvat ovat upeita myös,terkkuja Janitalle ;)  Kiitos itsellesi ja nähdään taas Zarassa <3

-

vau oot upea!! Värillisissä kuvissa on ihan sika magee filtteri ja tuollaista olen kissojen ja koirien kanssa etsiskellyt jo ikuisuuden! osaatko sanoa, mistä sellaisen mahtais löytää vai onko se ylipäätää filtteri esim. lightroomiin? :) Olisin super kiitollinen !

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram