Olen jo muutaman kerran julkaissut kuvia Instagramissa, johon olen kirjoittanut, että jotain on kohta tulossa. Tänään on se päivä, kun pääsen viimein paljastamaan kaiken. Olen ollut hiljaa jo kolme kuukautta, ja on tehnyt mieli tuoda uutiset julki monta kertaa. Olen nimittäin siirtymässä Elle-lehden alle jo tänään! Elle-lehden bloggaajaksi siirtyminen on minulle suuri kunnia ja hieno jatkumo blogiuralleni. Olen tosiaan tiennyt siirtymisestä jo useamman kuukauden ja pantannut uutisen julkistamista viimeiseen asti. Siirtymiseen on vaadittu hieman erilaisia säätöjä, ja tästä syystä en ole päivittänyt blogiani muutamaan päivään, mutta kaikki on vihdoin valmista. Blogini ei tule sisällöllisesti muuttumaan Ellen sivuilla, vaan se pysyy minun näköisenä. Kaikki vanhat tekstit tullaan siirtämään uudelle alustalle. Alussa saattaa olla hieman teknisiä ongelmia, mutta niitä tullaan päivittämään jatkuvasti. Tästä pääsette uuteen blogiini: https://www.elle.fi/by-didem/

Kun aloitin Cosmon bloggaajana vuonna 2014, olin vielä ihan noviisi, enkä oikein tiennyt miten kameraa käytetään tai tekstejä kirjoitetaan. Cosmopolitan antoi mahtavan kodin, jossa kehittyä ja saada uusia yhteistyökumppaneita sekä verkostoitua. Olen todella kiitollinen näistä kolmesta vuodesta, jotka olen saanut Cosmon alla viettää. Ehkä isoin kasvu blogini kanssa tapahtui puolitoista vuotta sitten, kun aloin käyttää ammattivalokuvaajia. Oman järkkärin ja Lightroomin käyttö on tullut mukaan vasta puoli vuotta sitten, jolloin päätin todenteolla alkaa harjoitella kuvaamista ja kuvien muokkausta itse. On ollut älyttömän palkitsevaa nähdä oma kehitys näiden vuosien jälkeen. En nimittäin halua olla riippuvainen valokuvaajista, vaan haluan haastaa itseäni ja kehittyä jatkuvasti. Se jos joku on helpottanut tämän työn tekemistä ja siitä nauttimista. Tämä on ollut hieno matka ja toivon, että kehitys ja kasvu jatkuu myös Ellen puolella. Kiitos tuhannesti Cosmopolitanille näistä vuosista! Love you

 

Nyt luettavissa uusin postaus Ellen sivuilla. Nähdään uudella alustalla!

 

xx Didem

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram