Anne ja Saara ovat kolmekymppisiä naisia. Viehättäviä, fiksuja ja sosiaalisia. Kumpikaan heistä ei ole koskaan seurustellut vakavasti. Miksi?

Anne, 32, haaveilee poikaystävästä tiistai-iltana ja lomalla.

”Minulla on muutamia ajatuksia, miksi en ole koskaan seurustellut vakavasti. Jostain syystä seurustelu ei ole koskaan tuntunut tärkeältä tai tarpeelliselta. Olen ajatellut näin teinistä saakka. Lyhyitä, muutaman kuukauden hengailuja minulla on ollut aina, mutta ei mitään pidempää. En ole koskaan sanonut rakastan sinua.

Jo nuorempana minusta tuntui hassulta, jos jouduin selittelemään menojani tai sitä, kenen kanssa olin jutellut bileissä. Seurustelevia ystäviäni tällainen ei koskaan näyttänyt häiritsevän. Minua ahdisti. Nautin vapaudestani. Omasta ajastani ja spontaaneista päätöksistäni. Äitini on kertonut, että olen lapsesta saakka viihtynyt erinomaisesti myös yksin.

Kun olin 25, minulla oli kriisi, että en ole koskaan seurustellut. Jouduin selvittämään ajatuksiani siitä, miksi minulla ei ole poikaystävää tai miksi en niin kovasti halunnut sellaista. Paniikkini johtui siitä, että kaikki ympärilläni seurustelivat. Ensimmäiset menivät naimisiin ja saivat lapsia. Mietin, pitäisikö minunkin aloittaa suhde vain, koska olin siinä iässä.

En tehnyt niin. Onneksi. Ei kenenkään pitäisi seurustella siksi, että olisi joku. Se ei olisi oikein itseä eikä toista kohtaan. Enhän minäkään haluaisi, että joku olisi kanssani paremman puutteessa. Odotan suurta tunnetta. Sitä, että ihastun niin, että jalkani lähtevät alta. Jos tuntuu, että homma ei kehity tähän suuntaan, en jatka juttua muutamia treffejä pidemmälle.

Tilanteeni ei johdu siitä, että en tapaisi miehiä. Päinvastoin. Olen sosiaalinen, minulla on laaja ystäväpiiri ja käyn ulkona. Tapaan uusia ihmisiä lähes viikoittain. Suurin haasteeni kumppanin löytämisessä on, että en kiinnostu tarpeeksi. Joku ihastuu viikoittain, toinen kerran vuodessa. Minä harvoin. Viimeksi, kun kiinnostuin todella, mies oli varattu. Periaatteeni on, että varattuihin miehiin ei kosketa.

En koe, että valitsisin tietoisesti miehiä, joiden tiedän olevan hankalia tai mahdottomia saada. Niin vain käy. Rakastumista ei voi pakottaa. En voi päättää, että nyt rakastun. On eri asia todeta, että haluaa panostaa uraansa. Rakkaus tulee, jos on tullakseen. Siksi en ole Tinderissä tai nettideittaile. Joku voisi sanoa, että en yritä tarpeeksi. En näe asiaa noin. En halua deittailla netissä, vaan tavata ihmisiä kasvokkain ja oikeassa elämässä. Haluan nähdä, miltä toinen näyttää. Miltä hän vaikuttaa? Minkälaisia eleitä hänellä on?

Joskus ystäväni kysyvät, olenko liian pelokas rakastumaan tai onko minulla jokin trauma. En voi tietenkään olla sataprosenttisen varma, mutta uskon, että ei. Ihmiset ovat erilaisia. Näkeehän sen siitäkin, minkälaisia suhteita on. Se, mikä sopii yhdelle, on toiselle kauhistus. Minä en vain ole vielä kohdannut sitä oikeaa.

Toki seurustelua olisi jossain vaiheessa hauska kokeilla. Jos näin ei käy, elän eteenpäin. En juuri haaveile perheestä tai lapsista. Ehkä tämäkin vaikuttaa siihen, miksi viihdyn yksin. Toki voi olla, että kolmen vuoden päästä olen eri mieltä. Mutta olen aina ollut hyvä elämään hetkessä.

Totta kai kaipaan välillä poikaystävää. Olisi ihanaa, jos voisi tavallisena tiistai-iltana katsoa televisiota vierekkäin tai lähteä elokuviin. Leffaan voi mennä ystävänkin kanssa, mutta se on eri asia. Kun haaveilen seurustelusta, haaveilen siitä, että vierelläni olisi se merkityksellinen ihminen. Joku, jolle kertoa päivän kuulumiset. Myös matkustellessa kumppanin kaipuu iskee. Rakastan reissaamista. Jos minulla olisi poikaystävä, haluaisin suunnitella hänen kanssaan parin kuukauden matkaa maailman ympäri. Tai monen viikon road trippiä, jonne lähtisimme ilman suunnitelmia. Tällaisia matkoja on hankalampi toteuttaa ystävän kanssa.

Joskus joku sanoo, että olet varmaan yksinäinen, koska asut yksin etkä seurustele. Vaikka olen yksin, en ole yksinäinen. Epätoivoakaan en itsessäni tunnista. Tuntuu hassulta sanoa, mutta uskon, että ottajia olisi. En vain ole tarpeeksi kiinnostunut, jotta olisin valmis luopumaan nykytilanteestani.

Olen elänyt omannäköistä, täyttä elämää. Olen opiskellut korkeakoulututkinnon ja luonut uraa toivomallani alalla. Olen tutustunut itseeni. Olen toteuttanut haaveitani ja pärjännyt. Se on ollut tärkeää. Minulla on omistusasunto pääkaupungissa alueella, jossa tapahtuu aina. Minulla on ystäväni ja vanhempani. Heille ja itselleni riitän näinkin. Pilke silmäkulmassani sanon, että vanhempani ovat jo luovuttaneet. He eivät enää kysy, olenko löytänyt jonkun. Se on hienoa, sillä oletan, että he toivoisivat lapsenlapsia.

Ehkä seurustelemattomuudessa on kyse myös murroksesta. Perinteinen avioliitto ja parisuhde eivät ole enää kaikille maaleja, joita kohti pyrkiä. On yhä enemmän erilaisia suhteita ja tapoja elää. Jos seurustelisin, voisin hyvin asua kumppanini kanssa erillään. Miksi mennä tietyn kaavan mukaan? Luulen, että tulen aina olemaan nainen, joka tarvitsee vapauttaan ja tilaansa, vaikka rinnalla olisi unelmien mies.”

Saara, 31, ei halua tyytyä ihan kivaan. Perheen perustaminen kuitenkin kiinnostaisi.

”Kun olin 17, deittailin vuoden verran parikymppistä poikaa. Kai tätä voisi kutsua seurusteluksi, vaikka emme koskaan sopineetkaan, että olemme yhdessä. Viihdyin pojan kanssa. Hän oli kiva ja komea. En kuitenkaan ollut rakastunut. Hän oli enemmän kaveri. Tapailimme, koska ajattelin, että seurustelua kuuluu kokeilla. Monella ystävällänikin oli joku.

Vuoden päästä poika sanoi, että homma ei toimi. Että hänestä ei tunnu siltä, miltä pitäisi. En ollut surullinen, koska ajattelin samoin. Olin jopa helpottunut. Ajattelin, että hyvä. Nyt olen seurustellut, enää ei tarvitse. Tämän jälkeen minulla oli muutamia yhden yön juttuja ja lyhyitä tapailuja.

Parikymppisenä rakastuin niin, että järkeni meinasi lähteä. Mies oli 20 vuotta vanhempi ja naimisissa. Suhteemme oli tietenkin salainen. Siksi en ajattele, että olisimme seurustelleet. Emme koskaan tehneet asioita, joiden koen liittyvän seurusteluun. Emme menneet esimerkiksi käsi kädessä juhliin. Kaikesta huolimatta tapailimme yli kaksi vuotta. Siksi tiedän, miltä rakastuminen ja rakastaminen tuntuvat. Kun päätimme, että emme voi enää jatkaa, tunsin kuolevani. Koin menettäväni sielunkumppanini ja parhaan ystäväni. Erosta toipuminen vei vuosia. Tarvitsin uusia ystäviä ja ajanjakson ulkomailla, jotta sain itseni kootuksi. Vasta nyt, kahdeksan vuoden jälkeen, voin sanoa, että olen selvinnyt. Enää miehen ajatteleminen ja satunnainen näkeminen eivät satu. Kaikesta huolimatta olen kokemastani kiitollinen. Ilman tätä en olisi minä.

Tämän jälkeen tuli taas viritelmiä, mutta mistään ei kehittynyt vakavampaa. En tuntenut samalla tavalla kuin rakastamani miehen kanssa, joten en nähnyt tarpeelliseksi aloittaa suhdetta. Vuosi sitten minulla oli taas noin vuoden kestävä tapailu erään miehen kanssa. Hän oli paperilla täydellinen. Korkeakoulutettu, komea, mukava, kiinnostunut ruoanlaitosta, urheilullinen ja mikä tärkeintä: hyvä minulle. En silti tuntenut niin, kuin olisi pitänyt. Lopetin juttumme. En halua ihan kivaa elämää, kun tiedän, että olemassa on enemmän. Olen mieluummin yksin kuin puolivillaisessa suhteessa.

Tämä on ehkä ristiriitaista, mutta silti suurin haaveeni on saada joku päivä lapsia ja mennä naimisiin. Haluaisin perheen. Jaksan olla myönteinen ja uskoa, että haaveeni toteutuu. Uskon kohtaloon. Sydämessäni on toivo, että iso rakkaus osuu minunkin kohdalleni. Se ei vain ole tapahtunut vielä. Jos ystäväni ihmettelevät, kuinka olen niin rauhallinen, naurahdan. Ei ole kiire. Olen 31. Ainoa, jota välillä murehdin on lasten saaminen. Se on fakta, että naiset eivät voi lykätä tätä päätöstä loputtomiin. Lohduttaudun, että siltikin minulla lienee noin kymmenen vuotta aikaa. Yksin en halua perustaa perhettä. Olen miettinyt tätä, koska muutama vanhempi ystäväni on hankkinut lapsen yksin, kun sopivaa miestä ei ole osunut kohdalle.

En harrasta nettideittailua. Se tuntuu hurjalta. En halua valita ihmisiä kuin kaupan hyllyltä. Tuntuu absurdilta ruksia kohtia, joissa kysytään tulotasosta tai pituudesta. Jos rakastun, sillä ei ole väliä, vaikka mies olisi kymmenen senttiä lyhyempi veneenrakentaja. Silti kuulen, että olen nirso. Jos nirsoksi tekee se, että en halua seurustella väkisin, olkoon niin. Nirso en ole kuitenkaan siinä mielessä, että suostuisin katsomaan vain miehiin, jotka ovat esimerkiksi maistereita.

Niin kauan, kun elän sinkkuna, aion nauttia. En tule koskaan olemaan se, joka istuu kotona odottamassa. Matkustelen, tapaan ystäviäni, harrastan, teen töitä. Olen kiitollinen, että olen saanut elää näin pitkään yksin. Minulla on ollut aikaa toteuttaa itseäni. Minun ei ole tarvinnut luopua mistään. Joskus mietin, miten eri tavalla elämäni olisi voinut mennä, jos olisin jäänyt nuorempana jonkun pojan matkaan. Olisinko äiti? Eläisinkö omakotitalossa?

En ole surullinen tai pahoillani. Ainoastaan välillä haikea. Esimerkiksi, kun ystäväni menevät naimisiin, minulla olisi ihanaa mennä juhliin kultani kanssa. Kun saan kutsun, ajattelen muutaman sekunnin, että olen vaivaksi hääparille. Että mihin se Saara nyt sijoitetaan istumaan. Onneksi tunne menee pois. Tiedän myös, että läheiseni eivät oikeasti ajattele näin.

Muutama viikko sitten olin juhlissa, jossa tapasin kaverini, jota en ollut nähnyt vuoteen. Kun hän näki minut hän huudahti hetken juteltuamme, että eikö sinulla vieläkään ole miestä. Hämmennyimme kumpikin. Hän siksi, että sanoi noin ja minä siksi, että aloin miettiä, että totta. Minulla ei vieläkään ole miestä. Onneksi pystyin tällöinkin palauttamaan mieleeni uskon. Ajatuksen siitä, että kyllä se oikea osuu kohdalleni vielä joku päivä.”

Teksti: Sanna Kekki
Kuva: Imaxtree

Kun kolumnistimme Janni Hussi  ihastuu, hän antaa itselleen luvan huumaantua ja nauttia tunteesta täysillä. 

Iltojen pimetessä alkaa jännästi kaivata lämpöä eri tavalla kuin valoisina kesäiltoina. Ja lämmöllä tarkoitan ihmiskontaktia, sitä lämmintä kainaloa, joka nappaa syleilyyn viltin alla kynttilöiden valossa.

Olen nyt ollut sinkkuna reilun vuoden. Olen nauttinut vapaudesta mennä ja tulla miten itseäni huvittaa. Siitä, ettei minun tarvitse ilmoittaa kenellekään tyttöjen illan viivästymisestä tai kysyä mielipidettä tulevalle Espanjan-matkalle. Nyt alan kuitenkin ensimmäistä kertaa huomata ajattelutapani muuttuvan. Ehkäpä se lämmin kainalo ei olisikaan yhtään hullumpi juttu.

Sen sijaan, että haluaisin vain jonkun, jonka kanssa viettää aikaa, kaipaan jotain syvempää. Olen käynyt vuoden aikana treffeillä, tutustunut uusiin ihmisiin, deittaillut ja jopa ihastunutkin. Vaikka ihastuminen on aivan ihana ja huumaava tunne, joka valtaa koko kehon ja mielen, olen myös huomannut, että ihastua voi monella tavalla. Esimerkiksi ihmisestä tai jostain hänen piirteestään voi viehättyä niin paljon, että sitä kuvittelee olevansa ihastunut. Onneksi todelliset tunteet tulevat hyvin nopeasti pintaan, kunhan muistaa kuunnella syvintä ääntään. Mikä sitten on sellaista ihastumista, että tyyppiin kannattaa tarttua kiinni ja luopua sinkkuuden tuomista vapauksista?

Olen kerran ihastunut ajatukseen olla yhdessä jonkun kanssa. Paperilla minä ja eräs deittini olimme täydellinen match, joten halusin suhteen onnistuvan. Siihen ei kuitenkaan riittänyt pelkkä halu tai tahto, sillä hommasta puuttui se jokin: intohimo. Meillä oli hauskaa yhdessä, hän kohteli minua hyvin ja kunnioittavasti, mutta tapailu ei oikein koskaan lähtenyt lentoon. Alkuihastuksen jälkeen huomasin, että olin ihastunut ajatukseen meistä, en itse ihmiseen. Tapailu päättyi, mutta sain uuden ystävän.

Minulle on usein käynyt niin, että tapailu on päättynyt ystävyyteen. Tiedän kuitenkin myös heitä, jotka ihastuvat hyvin maltillisesti ja ihastuminen menee käänteisessä järjestyksessä. Esimerkiksi parhaan ystäväni parisuhde (nykyinen avioliitto) sai alkunsa kaveripohjalta. Itse en edes voisi kuvitella ihastuvani poikapuoliseen kaveriini. Olen aina ollut vähän poikatyttö ja ”yksi kundeista”. Niinpä minun on vaikea katsella ystäviäni sillä silmällä.

Aiemmissa suhteissani (joita on ollut kaksi) olen ihastunut ihmiseen, niin että tanner on tärissyt. Pelkästään toisen ajatteleminen on saanut sydämeni hakkaamaan. Onko sellaista tunnetta mahdollista kokea vielä uudelleen? Haluan ainakin uskoa niin. Ja niin kauan kun joku ei saa minussa sellaista tunnetta aikaan, en pysty heittäytymään suhteeseen täysillä. 

Kuva: Juha Salminen

Orgiat ovat monen fantasia, mutta harva on sellaisiin osallistunut. Millaista on mennä ensimmäistä kertaa bileisiin, joissa harrastetaan avoimesti seksiä tuntemattomien ihmisten kanssa?

Hämärästi valaistussa olohuoneessa istuu vähäpukeisia miehiä ja naisia. Heillä on treenatut vartalot, merkkiboksereita ja pitsisiä alusasuja. Ihmiset juttelevat keskenään kohteliaasti, vaihtavat ujoja hymyjä ja silmäilevät uusia tulokkaita kiinnostuneesti. Yksi sellainen on Annika, 35, joka on seksibileissä ensimmäistä kertaa.

– Olen seksuaalisesti avoin, mutta en ollut ikinä fantasioinut osallistuvani orgioihin. Halusin kokeilla jotain uutta ja löytää kauan kadoksissa olleen seksuaalisuuteni uudelleen.

Seksibileet nousivat ajankohtaiseksi, kun kolme vuotta sinkkuna ollut Annika tutustui Tinderissä Iiroon, joka paljasti järjestävänsä yksityisiä seksibileitä ystävänsä kanssa kerran kuussa. Hän kertoi, että ne ovat kuin mitkä tahansa kotibileet, paitsi ilman päihteitä ja seksiä saa harrastaa, jos siltä tuntuu.

– En ollut aluksi vakuuttunut, mutta puhuttuani puhelimessa Iiron kanssa tiesin, että tämä on pakko kokea. Kaipasin elämääni enemmän seksiä, mutta en halunnut etsiä sänkyseuraa deittisovelluksista tai baareista. Päätökseeni vaikutti myös se, että Iirolla oli ystävänsä kanssa tarkka seula sille, ketä he kutsuivat bileisiinsä, Annika kertoo.

Ennen seksibileitä järjestettiin baarimiitti, jossa vieraat saivat tutustua toisiinsa. Tapaaminen toimi myös esikarsintana sille, kenet järjestäjät kelpuuttivat juhliinsa. Iiro oli kutsunut tapaamiseen ihmisiä Tinderistä, mutta myös Alastonsuomi.com-sivuston kautta.

Annikalle ihmisten kohtaaminen etukäteen oli helpotus.

– Minulla oli ennakkoluuloja siitä, millaista porukkaa seksibileissä käy, mutta ne osoittautuivat täysin vääriksi. Muut olivat aivan tavallisia, kivannäköisiä ja fiksuja ihmisiä. Tulin heidän kanssaan juttuun heti.

Pukukoodina alastomuus

Orgioita eli ryhmäseksijuhlia on järjestetty antiikin ajoista asti. Niiden tarkoitus oli saada hengellinen yhteys jumaliin, mutta nykyään seksijuhlia järjestetään maallisempien syiden takia. Erityisesti Keski-Euroopassa monen sadan ihmisen parinvaihto- ja seksibileet ovat suosittuja. Suomessa seksibileiden suosio on kasvamassa, ja suomalaisten asenteet seksiä ja seksuaalisuutta kohtaan ovat vapaamielisempiä kuin koskaan aiemmin.

Väestöliiton vuonna 2015 teettämästä FINSEX-tutkimuksesta selviää, että 18–44-vuotiaista tutkimukseen osallistuneista vain 33 prosenttia piti ryhmäseksiä ja parinvaihtoa sairaana tai perverssinä. Luku on huomattavasti pienempi kuin kymmenen vuotta sitten: tuolloin 42 prosenttia vastanneista suhtautui negatiivisesti ryhmäseksiin.

Iiron ja hänen ystävänsä seksibileet järjestettiin isossa omakotitalossa, syrjässä kaupungin hälinästä. Paikalla oli noin kolmekymmentä juhlijaa. Neljänkymmenen euron sisäänpääsymaksulla katettiin järjestelykustannukset, kuten talon vuokraus ja ruokatarjoilu.

– Bileisiin osallistuminen jännitti suunnattomasti. Mietin, mihin olen taas itseni työntänyt. Jännitykseni kuitenkin katosi, kun vieraiden positiivinen ilmapiiri ympäröi minut, Annika kertoo.

Seksibileiden pukukoodiin kuului vähäpukeinen vaatetus, joten Annika erottui ensikertalaiseksi: hän oli pukeutunut toppiin ja minihameeseen.

– Kotona pidin asuani seksikkäänä, mutta minulla olikin aivan liikaa vaatetta päälläni. Monet vieraista olivat täysin alasti.

Ennen kun bileet alkoivat, Iiro kierrätti ensikertalaisia talossa. Alakerrasta löytyi sauna, poreammeella varustettu kylpyhuone sekä kaksi isompaa ja neljä pienempää huonetta. Isommissa huoneissa oli valkoisia nahkasohvia, muutama parisänky sekä katosta roikkuva nahkainen seksikeinu. Pienemmät huoneet oli varattu yksityisempiin hetkiin.

– Seinällä roikkui piiskoja ja ruoskia, joita vieraat saivat vapaasti käyttää. Se oli kuin 50 Shades of Grey -elokuvasta!

Tänä yönä ei nukuta

Alkupuheessan Iiro muistutti vieraita yhteisistä pelisäännöistä: ketään ei saa koskea ilman lupaa, seksistä saa aina kieltäytyä ja kuvien ottaminen on ehdottomasti kielletty. Alkoholitarjoilua ei ollut, koska järjestäjät eivät halunneet, että vieraat olisivat humalassa.

– Minulla oli koko ajan turvallinen olo. Iiro piti vieraista hyvää huolta ja tuli usein illan aikana kysymään, onhan kaikki hyvin.

Bileissä Annika seurasi läheltä ryhmäseksiä ja kahden ihmisen välisiä akteja. Kun huoneessa oli ovi auki, se tarkoitti, että seuraan sai liittyä. Seksikeinu oli ahkerassa käytössä, samoin raippa.

– Seksin seuraaminen tuntui aluksi oudolta, mutta kiehtovalta. Yllätyin, miten nopeasti oli täysin luonnollista, että ympärilläni harrastettiin seksiä ja ihmiset hengailivat alasti.

Bileet kestivät seitsemän tuntia, ja sinä aikana Annikaa lähestyi useampi mies. Hän ei kuitenkaan päätynyt harrastamaan seksiä kenenkään kanssa.

– Se kävi kyllä mielessä, mutta en ollut valmis siihen. Hyppäys tuntui liian isolta, enkä halunnut pakottaa itseäni mihinkään.

Juhlissa Annika tutustui naisiin, jotka olivat käyneet seksibileissä vuosia. He kertoivat käyvänsä juhlissa enemmin hyvän seuran kuin seksin takia. Mahdollisuus harrastaa seksiä usean ihmisen kanssa saman illan aikana antaa vapauden toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan.

– Monille bileet ovat paikka toteuttaa fantasioitaan turvallisessa ympäristössä. Seksibileissä ei tarvitse pelätä, että saisi oudon pervon leiman otsaansa.

Vaikka Annika ei harrastanutkaan bileissä seksiä, kokemus oli silmiä avaava. Hän ei sulje pois mahdollisuutta, että osallistuisi bileisiin toistekin.

– Olen kokenut jotain, mihin vain harva pääsee osalliseksi. Seuraavalla kerralla tiedän paremmin, mitä odottaa, enkä enää jännitä niin paljoa. Uskon myös, että harrastan bileissä seksiä heti, kun mielenkiintoinen mies tulee vastaan.

Annikan ja Iiron nimet on muutettu.

Erityistason seksuaaliterapeutti Jonna Räisänen:

”Seksuaalisuus muuttuu koko elämän ajan ja aika ajoin on hyvä päivittää omia tarpeita, toiveita ja haluja. Jos ajatus seksibileistä kiinnostaa, sellaisiin kannattaa ehdottomasti osallistua. Etukäteen kannattaa ottaa selville, että bileiden järjestäjä on luotettava. Sääntöjen täytyy olla selvät kaikille vieraille. Tärkeää on myös muistaa, että aina voi sanoa ei – mutta aina voi sanoa myös kyllä. Uusia asioita on hyvä kokeilla rohkeasti, mutta on tärkeää olla tietoinen omista rajoistaan. Jos seksibileisiin menee oman kumppaninsa kanssa, asiasta kannattaa keskustella etukäteen ja käydä läpi molempien halut ja toiveet. Ensimmäisellä kerralla ei tarvitse välttämättä tehdä mitään – voi vaikka mennä vain nauttimaan tunnelmasta. Seksibileisiin kannattaa suhtautua avoimin mielin, sillä ne voivat parhaassa tapauksessa piristää seksielämää hyvinkin paljon.”

Kuva: iStock

Katso myös: