Sisarusten kesken käydään usein elämän rajuimmat riidat, mutta harva side on sisaruutta vahvempi. Ehkä juuri siksi se on joskus se kaikista hankalin ihmissuhde.

Kaksi pikkutyttöä istuu vierekkäin valokuvassa. Kummallakin on vähän sinne päin leikattu valkoinen otsatukka. Päällä äidin kutomat neuleet ja hameet samasta meripihkanvärisestä langasta. Tytöistä isompi on kerhon kuvauspäivänä kuumeessa, mutta tiristää silti kalpeille kasvoilleen hymyn. Pienempi on totisena suu rutussa, kädet siististi polvien päälle aseteltuna.

Olen viisivuotias, pikkusiskoni puolitoista vuotta nuorempi. Näytämme samalta, mutta olemme aivan erilaisia. Olen laittanut valokuvan jokin aika sitten esille kehyksiin. Varmaan siksi, että muistaisin useammin, että minulla on sisko, ja että voisin yrittää itsekin olla parempi sellainen.

Sisaruutta vahvempaa sidettä tuskin onkaan, mutta se jää usein aikuisiällä muiden ihmissuhteiden varjoon. Kun lapsuudenkoti ei enää tarjoa jaettua arkipäivän ympäristöä, yhdistävien tekijöiden löytämiseksi on nähtävä vaivaa. Sisarukset, jotka vielä vaikkapa vuosikymmen sitten jakoivat kerrossängyn, ovatkin nyt omillaan omissa elinpiireissään – toisinaan jopa eri mantereilla.

Ajan mukana muuttuneet olosuhteet tekevät kohtaamisesta erilaista kuin ennen ja pakottavat sisarukset tutustumaan toisiinsa uudelleen.

– Jos sisaruussuhde on ollut lapsuudessa hyvä, eli jos siinä on ollut tasavertaista kunnioitusta puolin ja toisin, se kantaa pitkälle aikuisuuteen. Jos siihen taas on kuulunut paljon ristiriitoja ja kateutta, vaatii työtä, että suhteen voi rakentaa uudestaan, psykoterapeutti Ulrika Segercrantz psykoterapiakeskus Vastaamosta sanoo.

Hän kertoo, että jos lapsuudesta on jäänyt jotain hampaankoloon, se korostuu usein aikuisiällä. Kuka olikaan vanhempien lellikki ja keneltä vaadittiin aina jostain syystä enemmän? On usein mutkattomampaa viettää aikaa sen itse kokoamansa perheen eli ystävien kanssa kuin kohdata ne hiekkalaatikolle asti juontuvat epämiellyttävät tunteet.

Kilpailu resursseista

Esikoinen on määrätietoinen huolehtija, keskimmäinen joustava kapinallinen ja kuopus luova hurmuri. Syntymäjärjestyksen ja luonteenpiirteiden välinen suhde on populaaripsykologian kiisteltyjä ikuisuusaiheita. Moni tunnistaa kuvauksista itsensä tai sisaruksensa, mutta mitään tyhjentävää tieteellistä näyttöä syntymäjärjestyksen suhteesta persoonallisuuteen ei kuitenkaan ole.

Syntymäjärjestys itsessään ei myöskään perustele sitä, miksi saman perheen lapset sijoittuivat aikuisina hyvin eriarvoisiin yhteiskunnallisiin asemiin. Yhdysvaltalaissosiologi Dalton Conley kertoo The Pecking Order -kirjassaan sitä, että vastaus löytyy vanhemmista ja heidän tavastaan jakaa kakku sisarusten kesken. Conleyn tutkimuksen pohjana oli pitkäaikainen, yli 5 000 perheen seurantatutkimus, jonka lopputulema on kärjistettynä se, että lapset kilpailevat perheessä erilaisista resursseista ja vanhemmat investoivat niitä lapsiinsa eri määrin. Kilpailun kohteena ovat niin raha ja tila kuin vanhempien jakama aika sekä huomiokin. Kahden lapsen perheissä eroja ei juuri näkynyt, mutta heti kolmen lapsen katraassa ensimmäinen ja viimeinen lapsi saivat eniten resursseja – ja sitä kautta keskimmäistä paremmat eväät elämään.

Segercrantz on samaa mieltä siitä, että vanhempien tavalla kohdella lapsiaan on kauaskantoinen vaikutus sisaruussuhteisiin, vaikka he eivät sitä tiedostaisi. Vanhempien oma elämäntilanne vaikuttaa aina myös jälkikasvuun.

– Vanhemmat kuvittelevat usein, että kaikki on hyvin, mutta lapset oireilevat silti. Vanhemmat eivät näe sitä tai kuuntele lapsiaan tarpeeksi.

Nuorimmaisen lepsun lempeä kohtelu on klassinen mielipahaa vanhemmissa sisaruksissa aiheuttava esimerkki, varsinkin jos ikäerot sisarusten välillä ovat pieniä.

– Kuopusta saatetaan hemmotella siksi, koska muut lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja vanhemmat pelkäävät kuopuksen lähtemisen aiheuttamaa uutta elämänvaihetta; tyhjän kodin tuntua ja vanhuutta. Vanhempien sisarusten silmissä lelliminen näyttää siltä, että nuorimmaista rakastetaan enemmän.

Ikuisesti avuton kuopus?

Missä on sosiaalista kanssakäymistä, siellä on aina myös rooleja – niin tietoisia kuin tiedostamattomiakin. Koska sisaruussuhteet ovat lapsuudessa tiiviitä, rooleista voi olla vaikea luopua aikuisena.

Ystäväni isosisko oli sisaruskatraastaan ensimmäinen, joka tuli murrosikään. Sen takia esikoinen on vieläkin vanhempiensa silmissä ”se itsekäs riidanhaastaja”, vaikka roolilla ei ole ollut vuosikymmeneen mitään totuuspohjaa, eikä kukaan hyväntuulisen isosiskon opiskelukavereista tai kollegoista ole nähnyt tätä puolta.

– Vaikka kuinka yrittää tsempata vuosikausien ajan, rooli on ja pysyy. Ihan vituttaa siskon puolesta, kolmekymmentävuotias ystäväni puhisee.

Ihminen kasvaa ja kehittyy koko ajan. Jos muutosprosessia ei hyväksy ja toimii sinnikkäästi aikansa eläneiden roolien mukaan, ollaan helposti tulenaralla maaperällä. Segercrantz antaa esimerkin:

– Jos pikkusisko nähdään aina sellaisena, jota pitää auttaa eikä itsenäisenä aikuisena, se on aika yksipuolista eikä varmasti tue kypsää kanssakäymistä.

Monesti lapsuudenrooleihin tarrautumisen syynä voi olla ihmiseen sisäänkirjattu pelko muutoksesta. Kun hyväksyy oman kasvunsa ja muutoksensa, on helpompi sallia ne myös muille.

– Tiukassa olevista rooleista ja niihin liittyvistä ennakkokäsityksistä on mahdollista päästä irti, mutta se vaatii keskustelua. Avoimuus on todella tärkeää. Ne perheet, joissa ei puhuta, ovat monesti hukassa, psykoterapeutti sanoo.

Kateudesta vihreät

Olin kaksivuotias, kun pikkusiskoni sai nimen. Ristiäisissä olin hänen saamastaan huomiosta niin suivaantunut, että astelin juhlaväen keskelle äitini korkokengissä. Katsokaa, minäkin olen täällä ja taatusti parempaa seuraa kuin tuo kuolaava nyytti! Kateelliset kannanotot eivät jääneet siihen, mutta laantuivat onneksi iän myötä.

Muuttuvien roolien ja niiden hyväksymisen lisäksi kateus on yleisimpiä sisaruussuhteita hiertäviä tekijöitä. Moni tietää tarinan sisaruksista, joiden välit katkesivat tyystin perintöriidan takia, mutta kateus syntyy helposti pienemmistäkin asioista. Pohjimmiltaan sisarkateudessa on Segercrantzin mukaan kyse huomiosta.

– Ihmisen syvin tarve on tulla nähdyksi ja kuulluksi, joten on luonnollista että sisarukset kilpailevat vanhempien jakamasta huomiosta joskus vielä aikuisinakin.

Kateus korostuu silloin, kun sisarukset ovat samaa sukupuolta. Tutkimusten mukaan samaa sukupuolta olevien sisaruussuhteet ovat läheisempiä, mutta myös herkemmin vihamielisempiä kuin eri sukupuolta edustavien sisarusten suhteet. Kateudessa keskitytään siihen, mikä itseltä puuttuu eikä välttämättä edes haluta nähdä asiaa toisen näkökulmasta.

– Empatialla on sisaruussuhteissa todella suuri merkitys. Sitä voi onneksi opetella, mutta se vaatii kypsyyttä: halua keskustella ja selvittää asioita.

Käsittelemätön sisaruuskateuskuvio voi toistua myös parisuhteessa vaikka siten, että puolisot alkavat kilpailla keskenään. Toinen voi kokea olevansa alakynnessä ja nähdä kumppanin aseman etuoikeutettuna. Kateus ei kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen tunne, sillä se paljastaa sen, mitä haluaa tai millaista toivoisi elämänsä olevan. Kateus voi toimia lähtölaukauksena toiminnalle, joka vie parempaan suuntaan.

Lohdullinen itsestäänselvyys

Sisaruussuhde nähdään helposti itsestäänselvyytenä. Muuttumattomana asiana, joka on olemassa ilman vaivannäköä. Siksi sisko saattaa unohtua pidemmäksikin aikaa varsinkin silloin, kun elämässä menee hyvin. Se ei ole psykoterapeutin mielestä välttämättä aina huono asia.

– Voi ajatella, että on aika lohdullista, että alati muuttuvassa elämässä on aina joku kiinteä piste.

Vaikka jakaisi saman geenipoolin, taustan, perheen ja ympäristön, sisarukset voivat olla niin erilaisia, että ongelmien syy löytyy pikemminkin persoonallisuuksien eroista kuin muuttuneista rooleista tai kateudentunteista.

– Sisaruksistaan ei tarvitse pitää, mutta se on toki hyvä tavoite. Tai ainakin suhde kannattaisi pitää asiallisena. Se helpottaa tulevaisuudessa eteen tulevista asioista, kuten ikääntyvistä vanhemmista huolehtimista.

Segercrantz uskoo, että sisaruussuhteissa pätee pohjimmiltaan auttamisen, lapsuuden perheen suojelemisen ja yhtenä rintamana seisomisen kirjoittamaton sääntö. Eränlainen lojaaliuden korkein mahdollinen muoto.

Vaikka tiedän nykyään aivan liian vähän, mitä sen kuvan pienelle mutrusuulle kuuluu, voin olla varma, että hän vastaa puheluuni keskellä yötä silloin, kun kaikki muut maailmassa kääntävät kylkeään. Se on ihana itsestäänselvyys, mutta sen lisäksi voisin pyytää pikkusiskoa pitkästä aikaa vaikkapa lounaalle. 

Kuva: MVPhotos

Kun kolumnistimme Janni Hussi  ihastuu, hän antaa itselleen luvan huumaantua ja nauttia tunteesta täysillä. 

Iltojen pimetessä alkaa jännästi kaivata lämpöä eri tavalla kuin valoisina kesäiltoina. Ja lämmöllä tarkoitan ihmiskontaktia, sitä lämmintä kainaloa, joka nappaa syleilyyn viltin alla kynttilöiden valossa.

Olen nyt ollut sinkkuna reilun vuoden. Olen nauttinut vapaudesta mennä ja tulla miten itseäni huvittaa. Siitä, ettei minun tarvitse ilmoittaa kenellekään tyttöjen illan viivästymisestä tai kysyä mielipidettä tulevalle Espanjan-matkalle. Nyt alan kuitenkin ensimmäistä kertaa huomata ajattelutapani muuttuvan. Ehkäpä se lämmin kainalo ei olisikaan yhtään hullumpi juttu.

Sen sijaan, että haluaisin vain jonkun, jonka kanssa viettää aikaa, kaipaan jotain syvempää. Olen käynyt vuoden aikana treffeillä, tutustunut uusiin ihmisiin, deittaillut ja jopa ihastunutkin. Vaikka ihastuminen on aivan ihana ja huumaava tunne, joka valtaa koko kehon ja mielen, olen myös huomannut, että ihastua voi monella tavalla. Esimerkiksi ihmisestä tai jostain hänen piirteestään voi viehättyä niin paljon, että sitä kuvittelee olevansa ihastunut. Onneksi todelliset tunteet tulevat hyvin nopeasti pintaan, kunhan muistaa kuunnella syvintä ääntään. Mikä sitten on sellaista ihastumista, että tyyppiin kannattaa tarttua kiinni ja luopua sinkkuuden tuomista vapauksista?

Olen kerran ihastunut ajatukseen olla yhdessä jonkun kanssa. Paperilla minä ja eräs deittini olimme täydellinen match, joten halusin suhteen onnistuvan. Siihen ei kuitenkaan riittänyt pelkkä halu tai tahto, sillä hommasta puuttui se jokin: intohimo. Meillä oli hauskaa yhdessä, hän kohteli minua hyvin ja kunnioittavasti, mutta tapailu ei oikein koskaan lähtenyt lentoon. Alkuihastuksen jälkeen huomasin, että olin ihastunut ajatukseen meistä, en itse ihmiseen. Tapailu päättyi, mutta sain uuden ystävän.

Minulle on usein käynyt niin, että tapailu on päättynyt ystävyyteen. Tiedän kuitenkin myös heitä, jotka ihastuvat hyvin maltillisesti ja ihastuminen menee käänteisessä järjestyksessä. Esimerkiksi parhaan ystäväni parisuhde (nykyinen avioliitto) sai alkunsa kaveripohjalta. Itse en edes voisi kuvitella ihastuvani poikapuoliseen kaveriini. Olen aina ollut vähän poikatyttö ja ”yksi kundeista”. Niinpä minun on vaikea katsella ystäviäni sillä silmällä.

Aiemmissa suhteissani (joita on ollut kaksi) olen ihastunut ihmiseen, niin että tanner on tärissyt. Pelkästään toisen ajatteleminen on saanut sydämeni hakkaamaan. Onko sellaista tunnetta mahdollista kokea vielä uudelleen? Haluan ainakin uskoa niin. Ja niin kauan kun joku ei saa minussa sellaista tunnetta aikaan, en pysty heittäytymään suhteeseen täysillä. 

Kuva: Juha Salminen

Orgiat ovat monen fantasia, mutta harva on sellaisiin osallistunut. Millaista on mennä ensimmäistä kertaa bileisiin, joissa harrastetaan avoimesti seksiä tuntemattomien ihmisten kanssa?

Hämärästi valaistussa olohuoneessa istuu vähäpukeisia miehiä ja naisia. Heillä on treenatut vartalot, merkkiboksereita ja pitsisiä alusasuja. Ihmiset juttelevat keskenään kohteliaasti, vaihtavat ujoja hymyjä ja silmäilevät uusia tulokkaita kiinnostuneesti. Yksi sellainen on Annika, 35, joka on seksibileissä ensimmäistä kertaa.

– Olen seksuaalisesti avoin, mutta en ollut ikinä fantasioinut osallistuvani orgioihin. Halusin kokeilla jotain uutta ja löytää kauan kadoksissa olleen seksuaalisuuteni uudelleen.

Seksibileet nousivat ajankohtaiseksi, kun kolme vuotta sinkkuna ollut Annika tutustui Tinderissä Iiroon, joka paljasti järjestävänsä yksityisiä seksibileitä ystävänsä kanssa kerran kuussa. Hän kertoi, että ne ovat kuin mitkä tahansa kotibileet, paitsi ilman päihteitä ja seksiä saa harrastaa, jos siltä tuntuu.

– En ollut aluksi vakuuttunut, mutta puhuttuani puhelimessa Iiron kanssa tiesin, että tämä on pakko kokea. Kaipasin elämääni enemmän seksiä, mutta en halunnut etsiä sänkyseuraa deittisovelluksista tai baareista. Päätökseeni vaikutti myös se, että Iirolla oli ystävänsä kanssa tarkka seula sille, ketä he kutsuivat bileisiinsä, Annika kertoo.

Ennen seksibileitä järjestettiin baarimiitti, jossa vieraat saivat tutustua toisiinsa. Tapaaminen toimi myös esikarsintana sille, kenet järjestäjät kelpuuttivat juhliinsa. Iiro oli kutsunut tapaamiseen ihmisiä Tinderistä, mutta myös Alastonsuomi.com-sivuston kautta.

Annikalle ihmisten kohtaaminen etukäteen oli helpotus.

– Minulla oli ennakkoluuloja siitä, millaista porukkaa seksibileissä käy, mutta ne osoittautuivat täysin vääriksi. Muut olivat aivan tavallisia, kivannäköisiä ja fiksuja ihmisiä. Tulin heidän kanssaan juttuun heti.

Pukukoodina alastomuus

Orgioita eli ryhmäseksijuhlia on järjestetty antiikin ajoista asti. Niiden tarkoitus oli saada hengellinen yhteys jumaliin, mutta nykyään seksijuhlia järjestetään maallisempien syiden takia. Erityisesti Keski-Euroopassa monen sadan ihmisen parinvaihto- ja seksibileet ovat suosittuja. Suomessa seksibileiden suosio on kasvamassa, ja suomalaisten asenteet seksiä ja seksuaalisuutta kohtaan ovat vapaamielisempiä kuin koskaan aiemmin.

Väestöliiton vuonna 2015 teettämästä FINSEX-tutkimuksesta selviää, että 18–44-vuotiaista tutkimukseen osallistuneista vain 33 prosenttia piti ryhmäseksiä ja parinvaihtoa sairaana tai perverssinä. Luku on huomattavasti pienempi kuin kymmenen vuotta sitten: tuolloin 42 prosenttia vastanneista suhtautui negatiivisesti ryhmäseksiin.

Iiron ja hänen ystävänsä seksibileet järjestettiin isossa omakotitalossa, syrjässä kaupungin hälinästä. Paikalla oli noin kolmekymmentä juhlijaa. Neljänkymmenen euron sisäänpääsymaksulla katettiin järjestelykustannukset, kuten talon vuokraus ja ruokatarjoilu.

– Bileisiin osallistuminen jännitti suunnattomasti. Mietin, mihin olen taas itseni työntänyt. Jännitykseni kuitenkin katosi, kun vieraiden positiivinen ilmapiiri ympäröi minut, Annika kertoo.

Seksibileiden pukukoodiin kuului vähäpukeinen vaatetus, joten Annika erottui ensikertalaiseksi: hän oli pukeutunut toppiin ja minihameeseen.

– Kotona pidin asuani seksikkäänä, mutta minulla olikin aivan liikaa vaatetta päälläni. Monet vieraista olivat täysin alasti.

Ennen kun bileet alkoivat, Iiro kierrätti ensikertalaisia talossa. Alakerrasta löytyi sauna, poreammeella varustettu kylpyhuone sekä kaksi isompaa ja neljä pienempää huonetta. Isommissa huoneissa oli valkoisia nahkasohvia, muutama parisänky sekä katosta roikkuva nahkainen seksikeinu. Pienemmät huoneet oli varattu yksityisempiin hetkiin.

– Seinällä roikkui piiskoja ja ruoskia, joita vieraat saivat vapaasti käyttää. Se oli kuin 50 Shades of Grey -elokuvasta!

Tänä yönä ei nukuta

Alkupuheessan Iiro muistutti vieraita yhteisistä pelisäännöistä: ketään ei saa koskea ilman lupaa, seksistä saa aina kieltäytyä ja kuvien ottaminen on ehdottomasti kielletty. Alkoholitarjoilua ei ollut, koska järjestäjät eivät halunneet, että vieraat olisivat humalassa.

– Minulla oli koko ajan turvallinen olo. Iiro piti vieraista hyvää huolta ja tuli usein illan aikana kysymään, onhan kaikki hyvin.

Bileissä Annika seurasi läheltä ryhmäseksiä ja kahden ihmisen välisiä akteja. Kun huoneessa oli ovi auki, se tarkoitti, että seuraan sai liittyä. Seksikeinu oli ahkerassa käytössä, samoin raippa.

– Seksin seuraaminen tuntui aluksi oudolta, mutta kiehtovalta. Yllätyin, miten nopeasti oli täysin luonnollista, että ympärilläni harrastettiin seksiä ja ihmiset hengailivat alasti.

Bileet kestivät seitsemän tuntia, ja sinä aikana Annikaa lähestyi useampi mies. Hän ei kuitenkaan päätynyt harrastamaan seksiä kenenkään kanssa.

– Se kävi kyllä mielessä, mutta en ollut valmis siihen. Hyppäys tuntui liian isolta, enkä halunnut pakottaa itseäni mihinkään.

Juhlissa Annika tutustui naisiin, jotka olivat käyneet seksibileissä vuosia. He kertoivat käyvänsä juhlissa enemmin hyvän seuran kuin seksin takia. Mahdollisuus harrastaa seksiä usean ihmisen kanssa saman illan aikana antaa vapauden toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan.

– Monille bileet ovat paikka toteuttaa fantasioitaan turvallisessa ympäristössä. Seksibileissä ei tarvitse pelätä, että saisi oudon pervon leiman otsaansa.

Vaikka Annika ei harrastanutkaan bileissä seksiä, kokemus oli silmiä avaava. Hän ei sulje pois mahdollisuutta, että osallistuisi bileisiin toistekin.

– Olen kokenut jotain, mihin vain harva pääsee osalliseksi. Seuraavalla kerralla tiedän paremmin, mitä odottaa, enkä enää jännitä niin paljoa. Uskon myös, että harrastan bileissä seksiä heti, kun mielenkiintoinen mies tulee vastaan.

Annikan ja Iiron nimet on muutettu.

Erityistason seksuaaliterapeutti Jonna Räisänen:

”Seksuaalisuus muuttuu koko elämän ajan ja aika ajoin on hyvä päivittää omia tarpeita, toiveita ja haluja. Jos ajatus seksibileistä kiinnostaa, sellaisiin kannattaa ehdottomasti osallistua. Etukäteen kannattaa ottaa selville, että bileiden järjestäjä on luotettava. Sääntöjen täytyy olla selvät kaikille vieraille. Tärkeää on myös muistaa, että aina voi sanoa ei – mutta aina voi sanoa myös kyllä. Uusia asioita on hyvä kokeilla rohkeasti, mutta on tärkeää olla tietoinen omista rajoistaan. Jos seksibileisiin menee oman kumppaninsa kanssa, asiasta kannattaa keskustella etukäteen ja käydä läpi molempien halut ja toiveet. Ensimmäisellä kerralla ei tarvitse välttämättä tehdä mitään – voi vaikka mennä vain nauttimaan tunnelmasta. Seksibileisiin kannattaa suhtautua avoimin mielin, sillä ne voivat parhaassa tapauksessa piristää seksielämää hyvinkin paljon.”

Kuva: iStock