Iskikö taas kateuden pistos? Ei se haittaa, niin meille muillekin joskus. Lue, mitä vahvat Cosmo-naiset ajattelevat aiheesta. 

"Kaikki ovat joskus kateellisia, aivan sama kuinka menestynyt on. Tärkeintä on myöntää itselleen, että on kateellinen. Sen jälkeen kannattaa tehdä lista asioista, joista on kiitollinen. Kiitollisuus raivaa tieltään myrkylliset ajatukset." -näyttelijä Amy Poehler Youtube-kanavallaan

 

"We Can't Stop -musiikkivideolla Miley Cyrus vain bilettää eikä välitä muiden mielipiteistä. Olin aluksi superkateellinen, etten voinut olla sellainen. Mutta sitten pohdin elämääni ja tajusin, etten pysty koskaan samaan. Turha siis olla katkera." -laulaja Demi Lovato Cosmossa

"Kateus on luonnollinen tunne, eikä sitä voi estää. Pitää vain ymmärtää, että se mitä sinulla on, on ihan eri asia kuin mitä ystävälläsi on. Itse en koskaan puhaltaisi jonkun toisen kynttilää sammuksiin vaan sen takia, että omani palaisi kirkkaammin." -koomikko Chelsea Handler Elle.comissa

"Itsevarmuus ei jätä tilaa kateudelle. Kun tiedät, että olet mahtava, sinulla ei ole tarvetta vihata ketään." -rap-artisti Nicki Minaj Twitterissä

"Olen kateellinen ihmisille, jotka osaavat koodata ja naisille, joilla ei ole selluliittia." -malli Tyra Banks Twitterissä

"Vasta aikuisena tajusin, että naisten välinen kilpailu on kolmanneksi kamalin asia, mitä nainen voi tehdä. Heti sen jälkeen, että hokee niinku-sanaa tai hylkää vauvansa roskikseen." -koomikko-käsikirjoittaja Tina Fey Bossypants-kirjassaan

Katso myös:

Yli puolet ihmisistä uskoo olevansa keskivertoa parempia tulkitsemaan muiden tunteita – kokeile, miten pärjäät testissä

Asiantuntija neuvoo: Näin opit selvittämään parisuhteen riitoja paremmin

Uusi lehti on täällä – tässä kuusi viisautta inspiroivilta naisilta

Kuvat: MVPhotos

Milleniaaleja moititaan minä minä minä -sukupolveksi, mutta itsekkyys on myös hyve, jota kannattaa opetella.

1980-luvun alusta 1990-luvun puoliväliin syntynyttä Y-sukupolvea syytetään usein itsekkyydestä. Time-lehti kutsui pari vuotta sitten kansijutussaan milleniaaleja ”minä minä minä”-sukupolveksi. Sanotaan, että milleniaalit on kasvatettu tuntemaan itsensä erityisiksi, ja ajassamme on enemmän narsisteja kuin koskaan.

Arkipuheessa itsekkyyden ja narsismin käsitteet sekoittuvat helposti. Sanotaan ”hän on itsekäs narsisti, täynnä itseään.” Narsisti ei ole kuitenkaan täynnä itseään, vaan tyhjä. Siksi hän tarvitsee jatkuvasti ihailua, jotta tuntisi olevansa olemassa. Patologinen narsismi on persoonallisuushäiriö, jossa ihminen kokee ansaitsevansa erityiskohtelua ja loputonta ihailua. Yleensä narsisti onnistuu saamaan ihailijoita, koska hän saa muut ihmiset tuntemaan olonsa hetkellisesti erityiseksi. Narsisti ei kuitenkaan välitä muista ihmisistä, vaan käyttää heitä välineinä omien tavoitteiden saavuttamiseen. Narsistia on vaikea saada muuttumaan edes terapialla.

Itsekkyys on puolestaan tervettä, eikä se sulje pois empatiaa. Itsekkyyden hyviä puolia käsittelevän Mahtava minä – itsekkyyden voima ja vastavoimat -kirjan kirjoittanut Jukka Koskelainen huomauttaa, että itsekkyys on vain luonnollista. Silloin ihminen tuntee itsensä ja tarpeensa.

– Jos ihminen ei olisi itsekäs, hän olisi altis muiden vaikutuksille. Narsistiset johtajat ja kaikenlaiset gurut pystyvät helpoiten ohjailemaan ihmisiä, jotka eivät tunne tai arvosta itseään tarpeeksi. Jatkuvasti muille myönnytyksiä tekevät ihmiset ajautuvat helpommin myös ihmissuhteisiin, joissa he itse kärsivät, Koskelainen sanoo.

Huippuunsa viritetty minäbrändi kannattaa

Kun ihmisiä kritisoidaan itsekkyydestä, väitetään, että itsekkäitä ovat aina ne muut ihmiset: nykynuoriso, välinpitämätön ex-kumppani, se ärsyttävä Instagram-julkkis, joka ottaa liian asetelmallisia selfieitä. Itsekkyyttä ei haluta nähdä itsessä. Käsitys narsismista on myös perinteisesti sukupuolittunut. Sigmund Freud väitti 1800-luvulla, että narsismi on ennen kaikkea nuorten, kauniiden naisten ongelma. Kun sosiaalisen median aiheuttamasta itsekeskeisyydestä huolestutaan, huoli kohdistuu yhä ennen kaikkea nuoriin naisiin.

Dystopioissa, kuten Black Mirror -sarjassa ja The Circle -elokuvassa nimenomaan naishahmot ovat varoittavia esimerkkejä ihmisistä, jotka muuttuvat itsekeskeisiksi sosiaalisen median vaikutuksesta. Naispuolisia somejulkkisia kritisoidaan usein siitä, että heidän elämänsä pyörii oman ulkonäön ja hyvinvoinnin ympärillä. Tutkimusten mukaan miehet ovat kuitenkin aivan yhtä huolissaan kuin naiset siitä, saavatko he tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa. Onko itsekkyys lisääntynyt?

– Ainakin itsekkyydestä puhutaan enemmän kuin koskaan. En sanoisi, että itsekkyyden määrä olisi kasvanut, mutta tavat toteuttaa sitä ovat moninaisemmat kuin koskaan. Itsekkyydestä on tullut soveliasta ja toivottavaa, Koskelainen sanoo.

Aiemmin Suomessakin vaikutti Pohjoismaissa tunnettu, norjalaisen kirjailija Aksel Sandemosen lanseeraama Janten laki, joka korosti nöyryyttä ja vaatimattomuutta. Janten lain mukaan kenenkään ei pitäisi kuvitella olevansa tärkeämpi kuin muut tai edes olettaa kelpaavansa johonkin. Oli yleisesti arveluttavaa, jos joku kailotti saavutuksiaan tai erottautui muista pukeutumalla liian näyttävästi.

Nykyaikana vaatimus on kääntynyt miltei päinvastaiseksi. Työnhakuoppaissa suositellaan virittämään omaa minäbrändi huippuunsa, kehumaan itseään vuolaasti ja jopa vähän liioittelemaan saavutuksiaan. Itsevarmuus on menestyksen edellytys. Jos omaa juttua ei ole, se täytyy löytää. Jos ei usko itseensä, kukaan muukaan ei sitä tee.

Tunne omat rajasi

Sosiaalista mediaa jatkuvasti käyttävät tietävät, että hauskat tai hyväntuuliset päivitykset sekä esteettiset kuvat keräävät lähes automaattisesti enemmän tykkäyksiä kuin muut. Tykkäykset koukuttavat, koska ne ikään kuin ”validioivat” asian. Muiden ihailu ja hyväksyntä tuntuvat toki hyvältä, mutta mitä jos alkaakin välittää enemmän omista elämäntapahtumistaan kuin ympäröivästä maailmasta?

– Se, että pidämme liiallista itsekkyyttä lähtökohtaisesti pahana asiana kertoo ihmisten sisäsyntyisestä eettisyydestä. Epäitsekkyyttä tarvitaan, jotta yhteiskunta toimisi. Toisten auttaminen vapauttaa aivoihin serotoniinia ja tuo erityisen onnentunteen, jota ei muualta saa. Altruismi on yksinkertaisesti inhimillinen ominaisuus, Koskelainen sanoo.

Koskelaisen mukaan terveellä tavalla itsekäs osaa ottaa muut huomioon. Hän pitää itseään tasavertaisena muiden kanssa, osaa puolustaa itseään ja näkemyksiään, eikä päädy siten jatkuvasti tekemään myönnytyksiä muille.

– Itsekkyyden vastakohta ei ole altruismi vaan itsettömyys.

Koskelainen käyttää teoksessa käsitettä empaattinen itsekkyys. Empaattisesti itsekäs tuntee omat rajansa ja osaa tehdä eron itsensä sekä muiden välille. Kun välittää ensin itsestään, jaksaa huolehtia myös muista niin, ettei kuormitu itse liikaa. Vaikka itsetunto kehittyy lapsuudessa ja nuoruudessa, tervettä itsekkyyttä voi harjoitella aikuisenakin. Se auttaa tekemään työelämästä ja ihmissuhteista mielekkäämpiä.

Kun ihmisillä on hyvä itsetunto, he kannustavat herkemmin myös muita. Näyttäisi siltä, että empaattisuus on lisääntynyt kulttuurissamme paljon puhutusta itsekeskeisyydestä ja selfieistä huolimatta. Vuoden 2016 nuorisobarometrissa ilmeni, että empaattisuus on lisääntynyt itsebrändiään viilaavien 15–29-vuotiaiden keskuudessa. Kenties sosiaalinen media auttaa ihmisiä välittämään myös niistä, joita he eivät tunne.

Treenaa tervettä itsekkyyttä

Tutustu itseesi

Jos tuntuu, että päädyt aina tilanteisiin, joissa tunnet olosi epämukavaksi, pysähdy miettimään elämääsi. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? Millaisten ihmisten kanssa tunnet olevasi oma itsesi? Hakeudun sellaisten asioiden ja ihmisten pariin, joista sinulle tulee hyvä mieli.

Opettele sanomaan ei

Teetkö joskus asioita muiden hyväksi, koska et halua aiheuttaa muille pettymystä? Jos joku pyytää sinua tekemään palveluksen, mieti ensin omaa jaksamistasi ja tarpeitasi. Aina ei ole pakko suostua.

Arvosta itseäsi työelämässä

Tunnista omat tarpeesi ja osaamisesi. Kerro toiveistasi ja pyydä rohkeasti osaamistasi vastaavaa palkkaa. Se ei ole itsekästä vaan kertoo siitä, että arvostat osaamistasi.

Opi ottamaan kohteliaisuudet vastaan

Tuntuuko sinusta epämukavalta, kun muut kehuvat? Jos joku kehuu tekemääsi työtä, älä ala vähätellä itseäsi. Kiitä.

Muista välittää itsestäsi kiireenkin keskellä

Self-care eli itsestä välittäminen tarkoittaa niiden asioiden tekemistä, jotka rauhoittavat tai tuottavat hyvää oloa. Se voi olla kylpy, hyvän ruuan laittaminen tai kävely metsässä. Muista kiireenkin keskellä antaa aikaa itsellesi.

Kuva: Imaxtree

Vierailija

Milleniaaleja sanotaan itsekeskeisiksi, mutta itsekkyys ei välttämättä ole huono juttu – lue, miksi sitä kannattaa jopa opetella

Itsekkyydellä on monia puolia, juuri nuita hyviä mutta myös huonoja. Itsekkyys luo myös narsistisia luonteita ja jos itsekkyyttä toteutetaan välittämättä muista sekä luonnosta nii ei kovin vahvasti mene. Etenkin tässä kulutusyhteiskunnassa itsekkyys peilautuu mielettömänä kulutuksena, joka ei palvele ketään tai mitään.
Lue kommentti

Joskus on vaikea sanoa, mihin suuntaan suhde on menossa. Persia Lawson on brittiläinen rakkausvalmentaja, joka on omassa parisuhdehistoriassaan ollut omien sanojensa mukaan muun muassa sarjapettäjä ja rakkausaddikti. Nyt nainen haluaa auttaa muita tunnistamaan huonon suhteen. Varaudu valaistumaan, sillä nämä neuvot ovat täyttä timanttia.

1. Rakastut helposti ja nopeasti (ja usein)

Kun ihminen rakastuu, aivot alkavat erittää mielihyvän tunnetta lisäävää dopamiinia. Rakastuneena olet siis tavallaan huumattu hyvästä olosta. Eihän hyvää oloa tarvitse pelätä, eihän? Väärin! Persia Lawsonin mukaan on mahdollista, että käytät rakastumisen tuomaa hyvää oloa keinona vältellä oman elämäsi haasteiden tai ongelmien kohtaamista. 

2. Deittisi menee kaiken muun edelle

Laitatko kumppanisi hyvinvoinnin omasi edelle tai luovutko omista unelmistasi, jotta kumppanisi olisi tyytyväinen? Jos vastasit kyllä, saatat olla väärässä suhteessa.

- Ihminen, joka laittaa jatkuvasti muut omien tarpeidensa edelle, ei välttämättä uskalla olla oma itsensä. Tai ei ole vielä löytänyt itseään, Persia kertoo.

Persian mukaan toisen tarpeiden liiallinen ajattelu voi myös olla pakopaikka omista ongelmista. 

3. Suhteesi on täynnä draamaa ja kaaosta

Kaikkihan me rakastamme draamaa, mutta liika on liikaa. Persian mukaan monet hänen asiakkaistaan ihannoivat suhteita, joissa riidellään rajusti ja sovitaan vähintäänkin yhtä rajusti. Tämä saattaa kuitenkin olla merkki siitä, ettei jompi kumpi osapuoli yksinkertaisesti halua sitoutua suhteeseen tarpeeksi vahvasti.

4. Käyttäytymisesi suhteessa on impulsiivista ja järjetöntä 

Väärän ihmisen kanssa seurustelu voi pahimmillaan saada sinut tekemään täysin hulluja asioita. Saatat hakea suhteeseen jännitystä pettämällä tai käyttäytyä muuten vain erilailla kuin normaalitilanteessa. Persian mukaan tämä käytös voi juontaa siitä, että toiselta osapuolelta yritetään saada huomioita keinolla millä tahansa. Toinen yleinen vaihtoehto on sitoutumisen pelko.

- Jos olet suhteessa oikean ihmisen kanssa, läheisyyden ei pitäisi olla ongelma. Sinun ei tarvitse hakea suhteeseen jännitystä käyttäytymällä oudosti, vaan arkinen parisuhde toisen ihmisen kanssa riittää. 

Persia Lawson elämänkumppaninsa Joeyn kanssa <3 

Kuvat: MVPhotos, Instagram @persialawson

Alkuperäinen juttu: Marie Claire

Katso myös:

15 deittailutotuutta, jotka vain kiireiset naiset tietävät

Kolumni: "Tuijotan usein kattoon ja odotan, että seksi poikaystäväni kanssa on ohi"

Jännitätkö sinäkin aloitteen tekemistä? Nämä ohjeet auttavat, kun haluat jutella tuntemattomalle