Kaikki ottavat niitä. Mutta miksi?

Siitä saakka kun selfiet tulivat elämäämme olemme testailleet ihomme sävyyn parhaiten sopivia filttereitä, ottaneet loputtomasti kuvia ja sitten ladanneet ne seuraajiemme nähtäväksi.

Emmekä ole ainoita. Julkkiksetkin ovat seonneet selfieistä. Vaikka Ellen DeGeneres otti Oscar-gaalassa ryhmäselfien kieli poskella, ottaa suurin osa kuuluisista ystävistämme yhä selfiensä tositarkoituksella. Ja mikseivät ottaisi? 

 

Miksi oikein pidämme selfieistä?

  - Selfie antaa meille tilaisuuden korostaa parhaita puoliamme.

  - Kun otamme selfietä, kukaan ei jakele käskyjä, vaan olemme oman itsemme herroja.

  - Selfien ottaminen saa meidät tutkiskelemaan itseämme ja omia kasvonpiirteitämme.

  - On kivaa saada huomiota ja tykkäyksiä kuvilleen (erityisesti siltä ihastukselta, jonka takia otit selfien alun perinkin.)

  - Filttereillä leikkiminen ruokkii luovuuttamme ja antaa uuden merkityksen käsitteelle "ilman meikkiä".

  - Kun otamme selfietä, meidän ei tarvitse pelätä, että joku ohikulkija repisi verhon auki niin kuin silloin, kun istumme valokuva-automaatin edessä ja toivomme, että edes yksi viidestä passikuvaehdokkaasta olisi kelvollinen.

  - Kaikki muutkin ottavat niitä! On tärkeää tietää, mistä puhutaan (omakohtainen kokemus ei ole koskaan pahitteeksi).

  - Vanhoja selfieitämme selailemalla voimme luoda katseen menneisiin ja tuntea ajan havinan sielussamme.

  - Selfien kuvaaminen opettaa kärsivällisyyttä (Rihannakin on myöntänyt, että hänen selfie-sessionsa voi kestää jopa 40 minuuttia, ennen kuin hän ikuistaa sen oikean selfien).

 

Entä ne selfieiden (muutamat) huonot puolet?

  - Niiden ottaminen voi viedä aikaa, erityisesti jos sattuu olemaan perfektionisti (kuten Rihanna).

  - Joskus sorrumme muikistellemaan huuliamme liikaa, minkä huomaamme vasta jälkeenpäin, eli silloin kun selailemme vanhoja selfieitämme, luomme katseen menneiisin ja tunnemme ajan havinan sielussamme.

  - Välillä tuntuu, ettei sopivaa filtteriä löydy (vaikka puhelimesta löytyisi kymmenen eri muokkausappia).

  - Omat ihohuokoset tulevat liian lähelle.

  - Kun näemme itsestämme kuvia, jotka joku (ei-selfie-ammattilainen) on ottanut ilman filtteriä, saatamme traumatisoitua.

  

Mitä voimme tästä kaikesta päätellä? Ainakin, että selfiet ovat opettaneet meille paljon elämästä.

Kiitos, #selfie.

 

 

Kuvat: MVphotos