Välillä laulaja-lauluntekijä Sanni Kurkisuon, 22, pitää piirtää mielessään aikajana hahmottaakseen, mitä kaikkea kolmessa vuodessa on tapahtunut. Hän on tehnyt kaksi albumia, kaksi kiertuetta, ollut mukana Vain Elämää -ohjelmassa ja voittanut vuoden naisartistin Emman. Hän on singahtanut huipulle nopeaa ja sellaisella volyymilla, ettei sinihiuksinen nuori nainen ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Silti on päiviä, jolloin Sanni seisoo lähikaupan maitohyllyllä ja ihmettelee, miksi joku tuntematon ihminen juttelee hänelle aivan kuin tuntisi hänet.

– Tulen itse jäljessä tähän kaikkeen, sillä olen keskittynyt uuden tekemiseen. On ollut erikoista, että aikuistuminen on tapahtunut valokeilassa, ihmisten katseiden alla. Se on silti vahvistanut sitä, kuka olen. Olen nyt vahvempi kuin koskaan ennen, Sanni kertoo.

Sanni nousi julkisuuteen vuonna 2012 Miss Farkku-Suomi -elokuvasta, jossa hän näytteli naispääosaa. Jo silloin hän mainitsi haastatteluissa haluavansa tehdä musiikkia. Oli selvää, että jos kukaan ei julkaisisi hänen biisejään, hän julkaisisi ne itse. Aluksi Sanniin suhtauduttiin musiikkimaailmassa ennakkoluuloisesti.

– Monet ajattelivat, että jos minulla on aikaa maalata ripseni, minulla tuskin on aikaa opetella tuottamista tai kitaran skaaloja.

Nyt Sanni työstää kolmatta levyään ja hänet tunnetaan kappaleista, jotka avaavat hänen elämäänsä ujostelematta: sydänsuruista, itsensä hyväksymisestä, aikuistumisesta ja unelmista. Ja siitä, että Sanni tekee juuri niin kuin haluaa.

– Kun minuun tutustuu, huomaa nopeasti, että minulla on homma hallussa ja ettei minua voi tuupata mihinkään muottiin. Sanon hyvin selkeästi mielipiteeni.

Siksi meillä on Sannilta vain ja ainoastaan opittavaa.

1. Kulje eri reittiä kuin muut

Work in silence, let the success make the noise. Niin Sanni ajatteli jo teini-ikäisenä, kun hän kirjoitteli biisejä öisin pikkutunneille asti ja äänitti koulumatkoilla melodioita kännykän nauhuriin hiljaa kuiskien. Kun Sannin Captor-bändi sijoittui toiseksi valtakunnallisessa Ääni ja Vimma -kilpailussa, paikallislehti ylisti kokoonpanoa ja Sanni sai kuulla siitä koulussa.

– Sain lokaa niskaani ja jotkut ajattelivat, että kuka oikein luulen olevani? En silti katkeroitunut. Tiesin, että jos haluan tehdä musiikkia tosissani, minun pitää tehdä sitä jossain muualla.

Sanni muutti Helsinkiin 16-vuotiaana opiskelemaan Sibelius-lukioon. Suurkaupungissa sai aloittaa aivan alusta, kukaan ei tuntenut Sannia. Se tuntui ihanalta.

– Minulla on aina ollut kova tarve todistella itselleni, että I can make it myself. Jos valtavirta epäröi jotain asiaa, haluan tehdä sen heti. Näyttää, ettei siinä ole mitään huonoa tai väärää.

Samanlainen Sanni oli jo 8-vuotiaana, kun hän päätti osallistua Napero Finlandia -kirjoituskilpailuun. Sanni kirjoitti ja kuvitti Lintu, joka halusi laulaa -tarinaansa koko kesäloman ajan sulkeutuneena omaan huoneeseensa. Välillä hän kysyi vanhemmiltaan apua juonenkäänteisiin.

– Esitin aina kaksi skenaariota ja hylkäsin sen, mitä vanhempani suosittelivat. Menin juuri toiseen suuntaan. Aivan kuten nykyäänkin.

Sannin tarina voitti yli 3 000 sadusta. Koko perhe sai palkinnoksi mökkiloman, ja Sanni pääsi Presidentinlinnaan tapaamaan Tarja Halosta ja syömään Muumi-kakkua.

2. Anna palaa, älä häpeile

Äiti on ollut aina Sannin suurin idoli. Oli siistiä, että tämä kävi keikoilla ja lauloi Anoukia. Äiti myös kannusti Sannia vaihtamaan viulun sähkökitaraan ja tekemään asioita, jotka inspiroivat.

– Mutsin sanoin: anna palaa, älä häpeile. Hän on aina puskenut minua eteenpäin ja nähnyt, että musiikki on minun juttuni. Olen siitä helkkarin kiitollinen.

Perheen ja fanien tuki on Sannille kaikki kaikessa, eikä hän pahoita enää mieltään vihakommenteista.

– Ilman haterseja olisin tuskin kenenkään huulilla. En pelkää sitä, että jaan mielipiteitä. Olen kuullut kaikenlaista ulkonäöstäni ja musiikistani, mutta olen tullut vihakommenteille immuuniksi. Jos itse kuulisin maailman paskimman biisin, minulla ei silti olisi tarvetta kertoa sitä tekijälle. En ymmärrä, mistä se tarve tulee. Mieluummin teen jotain rakentavaa.

Koko uransa ajan Sanni on ollut tarkka siitä, että saa olla oma itsensä. Nenäkoru ei lähde, kukkamekoissa hän ei poseeraa ja tukka saa olla vaikka sateenkaarenvärinen, jos hän itse niin haluaa.

– Olen joskus yrittänyt olla kuin muut ja tuntenut oloni epämukavaksi minihameessa. Olen vasta vuoden sisällä löytänyt oman tyylini, joka on riippumaton siitä, miten muut pukeutuvat. Löysin sen, kun opin kuuntelemaan itseäni.

3. Et voi olla paras, ole siis oma itsesi

Lohjalla Sanni koki olevansa outolintu, mutta Sibelius-lukio oli täynnä hänen kaltaisiaan lahjakkaita nuoria muusikoita, joilla oli kaikilla sama haave. Siellä Sanni tajusi olevansa vain yksi muista. Ei paras, ei erilaisin.

– Ei ollut mitään järkeä lähteä kilpailemaan muiden kanssa. Koska en ollut kouluni paras, tiesin, etten tule koskaan olemaan Suomenkaan paras. Aina löytyy parempia. Se ajatus iski minuun kovaa.

Samalla Sanni tajusi sen kaikkein tärkeimmän.

– Ei kannata tavoitella sitä, että on paras, vaan pitää löytää oma juttunsa. Minulla oli outo ääni ja provosoiva soundi. Mietin, että ehkä se on urani kannalta vain hyvä asia.

Vuonna 2012 Sanni näytti tuottajaystävälleen Henri Saloselle kirjoittamansa Me ei olla enää me -kappaleen. Sanni olisi paljon mieluummin antanut sen jonkun muun artistin laulettavaksi, mutta Henrin ehdotuksesta kaksikko tuotti levy-yhtiölle valmiin paketin. Kun ensimmäinen single, Prinsessoja ja Astronautteja, päätyi radioon, tutut kommentoivat musiikkia oudoksi ja tuntemattomat pohtivat, oliko Sanni vain feikki tyttö, jonka levy-yhtiö oli repinyt ojan pohjalta laulamaan. Hän olisi vain yhden hitin ihme.

4. Tavoittele korkeammalle kuin uskot pääseväsi

Sanni on aina unelmoinut suuria tai tarkemmin, ”hulluja.” Sekaan ei ole mahtunut edes sitä plan b:tä.

– Aina pitää tavoitella korkeammalle kuin itsekään uskoo pääsevänsä. Jos sitä ei tee, ei voi yltää edes puoliväliin.

Vaikka Sanni on nyt suositumpi kuin koskaan, hän ei aio tuudittautua saavutuksiinsa.

– Jos alkaa taputella itseään selkään, menestys voi nousta hattuun. Haluan kehittyä jatkuvasti ja oppia elämältä. Ei minulla ole edes aikaa ylpistyä tai fiilistellä saavutuksiani. Ei se ole se juttu, minkä takia tätä työtä teen.

Motivaatiota on turha etsiä rahastakaan.

– En ole koskaan ollut rahanpalvoja tai törsännyt hulluna. Hypin laskupinonkin yli silmät kiinni muutaman päivän. Elintasoni on tietenkin noussut: voin käydä ulkona syömässä eikä minun tarvitse piffata äidiltä vuokrarahoja. Tärkeintä on silti, että pystyn tekemään sitä, mitä rakastan.

Sanni ei ota uraansa – ja varsinkaan fanejaan – itsestäänselvyytenä. Hän on kokenut saman kuin monet muutkin artistit: sen, ettei keikalla ole ketään. Siksi Sanni tuntee riittämättömyyttä lisätessään keikan jälkeen someen kiitoskuvan ja -tekstin. Hän haluaisi tehdä paljon enemmän.

– Haluaisin aina kiittää jokaista keikalle tullutta fania erikseen tai huutaa lavalta, että tajuatteko te, että teidän ansiostanne en ole enää pikaruokaravintolassa töissä. Olen viime syksystä asti ollut niin kovissa kiitollisuushuuruissa, että voisin vain itkeä koko ajan.

5. Keskity yhteen asiaan kerrallaan

Yläkouluaikana Sanni pelasi jalkapalloa parhaimmillaan kolmessa joukkueessa, soitti viulua ja kitaraa, lauloi bändissä ja suoritti koulua 9,3 keskiarvolla. Yhtälö uuvutti hänet.

– En tiedä, oliko se burn out. Lopahtaminen ja totaalinen väsymys kuitenkin. En voinut tehdä muuta kuin itkeä.

Sen jälkeen Sanni oppi tekemään valintoja ja sanomaan ei. Jos kova keikkatahti uuvuttaa, hän pitää pienen loman ja lepää kunnolla. Ei aina tarvitse tehdä miljoonaa asiaa samaan aikaan.

– Vasta nyt pystyn keskittymään yhteen asiaan kerralla. Se pitää minut kasassa. On ihan okei, että joskus sunnuntai onkin vapaapäivä.

Silloin Sanni soittaa kavereilleen ja pyytää luokseen parantamaan maailmaa. Vaikka laulaja on sosiaalinen ja hänellä on paljon kavereita, hän on tullut varovaisemmaksi ystävyyssuhteissaan.

– En päästä ihmisiä helposti lähelleni, mutta ei se silti tarkoita, ettenkö luottaisi ihmisiin. Ei tarvitse olla Sherlock Holmes huomatakseen, että joku haluaa vain pyöriä kanssani bäkkärillä. Voin käydä sellaisten tyyppien kanssa bissellä, mutta en paljasta heille koko minääni.

6. Anna surulle aikaa

Biiseissään Sanni sen sijaan avaa koko elämänsä. Ei ole asiaa, josta hän ei voisi tai kehtaisi kirjoittaa. Kaikki filtterit ovat kadonneet kokemuksen ja itseluottamuksen myötä.

– Olen aito, auki ja suorempi kuin ennen. Jos korviani punoittaa, tiedän, että olen kirjoittanut jotain tärkeää.

Toinen albumi LELU oli Sanni mukaan dokumentti hänen silloisesta elämäntilanteestaan, siitä miten hän suhtautuu vastoinkäymisiin ja turpaan tulemiseen parisuhteessa. Siksi häneltä, jos keneltä, kannattaa kysyä: miten sydänsuruista selviää?

– Pakeneminen ei auta, yli pääsee vain ajan kanssa. Olen heittäytynyt uhkarohkeasti suhteisiin, vaikka olen tiennyt, etteivät ne tule päättymään hyvin. Kannattaa myös keskittää ajatuksensa johonkin omaan, kuten uuden harrastuksen aloittamiseen. Se vahvistaa tunnetta, että toimii hyvin yksikkönäkin.

Enää Sanni ei väistele sydänsurujaan buukkaamalla kalenteriaan täyteen.

– Surulle täytyy antaa aikaa. Jollain tapaa myös nautin siitä, että elämässäni tapahtuu isoja asoita ja minuun sattuu hitosti. Silloin syntyy biisejä.

Ja niin, on myös se toinen tapa.

– Jumitun katsomaan jotain nössöä Netflix-sarjaa niin pitkäksi aikaa, että luulen olevani sarjassa olevien hahmojen frendi ja itken loppukohtauksen kantriballadille. Silloin tunnen eläväni.

7. Ole armollinen itsellesi

Sanni ei ole ihminen, joka elää pelko edellä. Välillä mieleen hiipii silti ajatus, että mitä jos artistin luovuusvoima loppuu tai yhtäkkiä mikään ei tunnu enää miltään.

– Pitää olla armollinen ja antaa anteeksi itselleen, jos asiat eivät onnistukaan. Toisaalta pitää myös haastaa itseään. Epämukavuusalueella tehdyistä jutuista oppii kaikkein eniten. Tärkeintä on kuunnella intuitiotaan ja luottaa vaistoonsa. En pakota itseäni tekemään asioita, jotka eivät tunnu hyvältä.

Tulevaisuuden suunnittelemisenkin Sanni jättää muille.

– Kuulostaa haahuilulta, mutta elän hetkessä. En ole suunnittelijatyyppiä. Välillä istumme äitini ja siskoni kanssa lattialla ja teemme unelmakarttoja. Visualisointi auttaa itsensä ja unelmien hahmottamisessa paremmin.

Kuulostaa kaikelta muulta kuin haahuilulta. 

Kuva: Jussi Särkilahti

Ihanimman lahjan eteen on uhrattu seteleiden sijaan aikaa. Herkullinen suolakeksifudge onnistuu aloittelevaltakin leipurilta!

Suolakeksifudge

Ainekset:

2 ½ dl kuohukermaa
2 ½ dl sokeria
ripaus suolaa
25 g voita
1 ½ rkl glukoosisiirappia
20 g suolakeksejä
100 g maitosuklaata
sormisuolaa

Tee näin:

Kiehauta kerma ja sokeri kattilassa. Lisää suola, voi ja glukoosisiirappi. Anna seoksen kuplia koko ajan sekoittaen noin 15 minuuttia tai kunnes se on selkeästi paksumpaa. Rouhi suolakeksit joukkoon. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun astiaan, ripottele pinnalle sormisuolaa ja anna jäähtyä. Leikkaa paloiksi.

Kuva: Juha Salminen

Katso myös:

Haluatko säästää? Kuusi vinkkiä, joiden avulla pääset oikeasti alkuun

Finnairin lentäjänä työskentelevä Pia Stenholm: ”Uravalinnastani ollaan yllättyneitä sukupuoleni takia”

Janni Hussi: "En halua heittäytyä suhteeseen, ellei toisen ajatteleminen saa sydäntäni hakkaamaan"

Liikennelentäjä Pia Stenholmilla on takanaan yli miljoona lennettyä kilometriä. Kaupungit ja työkaverit vaihtuvat päivittäin, mutta yksi asia pysyy samana: intohimo ilmailuun

Työnkuva

Pia Stenholm työskentelee Finnairilla perämiehenä, tai epävirallisemmin ”toisena ohjaajana”. Pia siis vastaa kapteenin kanssa lennon suorittamisesta. Kapteenilla on aina hiukan isompi vastuu ja velvollisuus, mutta itse lentämistä kapteeni ja perämies tekevät lennoilla saman verran.

– Lentäjän työ on normaalioloissa suhteellisen helppo työ, jossa pääsee kuitenkin päivittäin haastamaan itseään ja ottamaan vastuuta, Pia kertoo.

Hyvä fyysinen kunto on lentäjälle etu. Työssä on jaksettava istua pitkiä aikoja putkeen, ja kropan on kestettävä vuorotyön tuomat rasitteet. Lentäjän työ ei ole välttämättä paras valinta silloin, jos ihminen on luonteeltaan kova stressaamaan.

– Ikävämpiä ovat tilanteet, kun eteen tulee jotain meistä riippumatonta, kuten huono sää, joka estää lennon lähdön tai laskeutumisen aikataulussa. Otsalle nousee pieniä hikikarpaloita, kun tietää, että myöhästyminen vaikuttaa jokaiseen koneessa istuvaan matkustajaan.

Pia oli 7-vuotias, kun hän matkusti ensimmäistä kertaa lentokoneella. Ilmailu kiehtoi jo lapsena, mutta Pia haaveili aluksi lentoemännän ammatista. Uravalinta kuitenkin konkretisoitui lopullisesti teini-iässä isän kannustamana.

Koulutus

Pia muutti 16-vuotiaana Vääksyyn, jossa hän kävi ilmailulukion. Sen jälkeen Pia haki ilmailuopistoon.

– Jo pelkkä hakeminen opistoon kesti kahdeksan kuukautta. Meiltä testattiin muun muassa looginen päättelykyky sekä avaruudellinen hahmotuskyky. Yhdessä testissä meidän piti istua pimeässä huoneessa ja tuijottaa pomppivaa palloa. Aina kun pallo pomppasi pidemmälle, piti painaa nappia, Pia muistelee.

Pia pääsi ensimmäisellä yrittämällä opiskelemaan ammattilentäjäksi. Koulutus ei kuitenkaan alkanut heti. Ilmailuopistossa aloittavat oppilaat jaetaan useaan ryhmään, ja ryhmät aloittavat opinnot eri aikaan. Pia päätti silloin hakea Tampereen teknilliseen yliopistoon lukemaan tietojohtamista.

– Ajattelin, että olisi hyvä luoda itselleen myös suunnitelma b, sillä lentäminen on erittäin suhdanneherkkä ala.

Lopulta Pia aloitti ilmailualan opinnot 21-vuotiaana. Kun hän valmistui, Suomen talousnäkymät olivat heikot. Pia ehti aloittaa liikennelentäjän uran ulkomailta, kunnes paikka Finnairilta aukesi. Nyt hän on ollut perämiehenä vuoden.

– Yksi tärkeimmistä taidoista tällä alalla on sosiaalisuus ja se, että tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Saatan istua saman tyypin kanssa ohjaamon oven takana kymmenen tuntia putkeen. Lisäksi koneen matkustamohenkilökunta vaihtuu jokaisella lennolla. Myös tylsyyttä on kestettävä, eikä lentäjän keskittyminen saa herpaantua missään vaiheessa.

Parasta työssä

Pian mielestä työn suola ovat ihmiset, niin matkustajat kuin kollegatkin. Tiimityön tärkeys näkyy erityisesti ohjaamossa. Kapteeni ja perämies muodostavat kokonaisuuden, ja kummallakin on omat vastuualueensa.

– Voin aina luottaa siihen, että vedämme yhtä köyttä. Se onkin yksi syy, miksi töihin on niin kiva tulla.

Pian mukaan jokaisella ilmailualalla olevalla tyypillä on pakko olla jonkinlainen palo lentämiseen ja ilmailuun. Ilman sitä työ saattaa tuntua puulta, eikä niitä satunnaisia 14 tunnin työpäiviä jaksa suorittaa.

Urahaaveet

Pia kertoo, että hänellä on aina ollut unelma, jota kohti hän on mennyt.

– Nyt olen saavuttanut unelmani ammatillisesti. Ilmailulukiosta lähtien halusin olla lentäjä juuri nimenomaan Finnairilla.

Pian mukaan monet lentäjät lentävät jonkin aikaa Euroopan sisäisiä lentoja ja hakeutuvat sitten tekemään pidempiä, kaukokohteisiin suuntautuvia matkoja. Pialle Euroopan ja Lähi-Idän kohteet tuntuvat juuri nyt parhailta, eikä hän muuttaisi työssään mitään.

Pia uskoo, että tulevaisuudessa naisia nähdään enemmän liikennelentäjinä. Tällä hetkellä esimerkiksi Finnairilla naislentäjiä on 30, miehiä yli 900. Finnairin ensimmäiset naislentäjät ovat jo eläkkeellä, mutta silti Piankin uravalinnasta ollaan yllättyneitä hänen sukupuolensa takia.

– Kerran ennen lentoa ohjaamoon tuli vierailulle mies pienen poikansa kanssa. Isä totesi pojalleen, että katsos, tuo setä lentää meidät perille, viitaten vieressäni istuvaan kollegaan. Silloin minun oli pakko korjata, että kyllä se on tämä täti, joka lentää teidät tänään perille. Silloin tajusin, että maailma ei todellakaan ole vielä valmis.

CV

Pia Stenholm, 27, työskentelee liikennelentäjänä Finnairilla.

Koulutus: Valmistunut ammattilentäjäksi Suomen ilmailuopistosta. On lisäksi lukenut tietojohtamista Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Työpäivän pituus: 9–10 tuntia.

Kielitaito: Englanti, ruotsi ja saksa.

Tärkeimmät työvälineet: Lentokone sekä sen ohjaamotietokone, lentolaukku ja vesipullo.

Motto: Jos et koskaan tavoittele unelmiasi, et koskaan saavuta niitä.

Nainen, jota ihailee: ”Lentokapteeni Orvokki Kuortti oli aikansa edelläkävijä. Orvokki syntyi vuonna 1932, ja hänen nuoruudessaan naisten hakeutuminen ilmailualalle, ja nimenomaan ohjaamon puolelle, oli todella vaikeaa.”

Uran käännekohdat

Ilmailuopiston opinnot, 2012–2014

”Hakuprosessissa karsitaan pois kaikki alalle sopimattomat tyypit. Vaikka olemme kaikki omanlaisiamme persoonia, tulemme hirveän hyvin toimeen keskenämme.”

Ensimmäinen lento yksin, 2012

”Ensimmäinen yksinlento pienkoneella Malmin lentokentältä oli ikimuistoinen kokemus. Kun astuin ulos koneesta, kurssikaverini odottivat minua hallilla vesisankojen kanssa. Koulussa oli tapana, että jokainen ensimmäistä kertaa yksin lentävä kastetaan. Kirjaimellisesti.”

Työllistyminen Finnairille, 2016

”Vaikka naisia on ohjaamossa prosentuaalisesti paljon vähemmän kuin miehiä, en ole ikinä kokenut syrjintää. Ohjaamossa olemme kaikki tasavertaisia.”

Kuvat: Lasse Leckin

Katso myös:

Janni Hussi: "En halua heittäytyä suhteeseen, ellei toisen ajatteleminen saa sydäntäni hakkaamaan"

19-vuotias Milja on paras ystävä mumminsa kanssa – "Ihailen sitä, kuinka rakkaudella hän huolehtii pyörätuolissa istuvasta miehestään"

Valitsimme vuoden parhaat kauneustuotteet – tässä ovat Cosmopolitan Beauty Awards 2018 -voittajat