Salatut elämät ovat viihdyttäneet meitä jo 17 vuoden ajan. Näyttelijät paljastivat Cosmolle noloimmat vuosien varrella tapahtuneet mokat.

"Kun aikoinaan kuvasimme Pihlajakadun kohtaukset Helsingin Eirassa, luulin kerran erästä ohikulkevaa vanhaa herraa kohatuksen avustajaksi. Huusin hänelle, älä mene mihinkään, kohtaus pitää kuvata uudestaan. Hän katsoi minu oudosti ja kysyi, mitä ihmettä oikein selitän."

- Tommi Taurula (Kari Taalasmaa)

"Kun palasin Salkkareihin 11 vuoden tauon jälkeen, olivat puvustukseen liittyvät käytännöt päässeet unohtumaan. Samassa kohtauksessa olevien henkilöiden vaatteita säilytetään samassa paikassa, mutta jostain syystä en tajunnut, mitkä olivat tarkoitettu kenellekin. Puin päälleni Katariina Mäkelälle tarkoitetut vaatteet: pienen topin ja naisten farkut. Olisihan Kallella toisaalta saattanut hyvin olla vähän erikoisempi päivä!"

- Pete Lattu (Kalle Laitela)

"Kerran kumautin kuvauksissa äitiäni esittävää Anneli Rantaa vahingossa takaraivoon vähän turhan kovaa. Ajoituksessa oli hieman ongelmia. Se oli noloa ja jopa hieman vaarallista."

- Jarkko Nyman (Sebastian Vuorela)

"Kuvausvaatteet ovat toisinaan saattaneet repsottaa oudoista paikoisa, ja esimerkiksi alusvaatteet vilahtaa.. Sellaista kohtausta ei onneksi kuitenkaan ole päätynyt telkkariin."

- Monika Lindeman (Linda Eerikäinen)

"Kerran eräässä kohtauksessa Aki Nikkisen oli tarkoitus juoda olut yhdellä huikalla. Laitoimme lasiin bissen sijaan energiajuomaa. Yleensä kohtaukset kuvataan maksimissaan kolme kertaa, mutta sillä kertaa kuvasimme kohtauksen ainakin kahdeksan kertaa. Siinä vaiheessa kävin niin ylikierroksilla, että hyvä etten lentänyt  katosta läpi kohtauksen päätyttyä."

Sami Uotila (Aki Nikkinen)

"Kerran Ismolla ja Sepolla oli rooliasuinaan nunnien puvut. Menimme R-kioskille taukokahville asut päällä. Ihmisten katseet olivat näkemisen arvoisia."

- Esko Kovero (Ismo Laitela)

"Edellinen ilta on saattanut vähän venyä ja duuniin tuleminen myöhästynyt tunnilla tai parilla. Se on aika noloa, kun kaikki odottavat yhtä ihmistä."

- Hemmo Karja (Janne Haukkala)

"Pahin ja pitkäkestoisin moka on ollut ehdottomasti hirveä otsatukkani. Se oli minulla melkein vuoden silloin, kun tulin Salkkareihin. Myös ekan alastonkohtauksen tekeminen hävetti, varsinkin kun oli se otsatukkakin. "

- Mikko Parikka (Jiri Viitamäki)

Sopivat varusteet tekevät kotoilusta mukavampaa. Nämä haluamme omaankin kotiimme!

Fleeceaamutakki, 29,99 e, Lindex.

Tuoksutyynyt pitävät vaatekaapin freesinä. 13,90 e, Stockmann.com.

Ylellinen Tata Harper Smoothing Body Scrub -kuorintavoide sopii luonnonkosmetiikkafaneille. 78 e.


Samettipyjama, 36 e, Lindex.


 

Foreo Luna Play -kasvoharja tekee ihonhoidosta helppoa. 36 e.

Cilla's Siisti sitruuna-rosmariini-suihke (saattaa) kannustaa siivoamiseen. 14,90 e.

Kullanvärinen pumppupullo saippualle, 49,95 e, Ellos.

Täytä korurasia ystäväsi lempiherkuilla. 36 e, Indiska.

Samettisen päiväpeiton alle on kiva kääriytyä Netflixin ja sipsipussin kanssa. 129 e, H&M.

Pehmeät tohvelit 14,99 e, H&M.


Byredon kynttilät valmistetaan käsityönä Ranskassa. Bohemia-tuoksukynttilä, 55 e, kicks.fi.

Kylppäripakkaus sisältää kaksi vohvelipyyhettä sekä saippuan. 38 e, Ellos.


 

Kivikeraaminen hajuvesipullo, 9,99 e.


Jouluneule, 24,95 e, Gina Tricot.

Kuvat: valmistajat

Katso myös:

Tämä kuosi on taas ajankohtainen – toimii täydellisesti myös asusteissa

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"

Päätoimittaja Stina Mäntyniemi

”Hangossa voi kesäisin tuntea olevansa melkein ulkomailla, Levi taas on kevättalvella kuin mini-St.Moritz.”

Toimituspäällikkö Linda Forss

”Road tripit Suomessa ovat parasta. Valitsen aina reitit, jotka vievät pienten kuntien ja hiljaisten sivukylien läpi. Niitä meillä piisaa.”

Digital Content Strategist Maria Lieto

”Olen onnellisimmillani Saaristomerellä. Luonto, meri ja fiilis ovat siellä niin uniikkeja.”

Art Director Tonja Rantanen

”Lappi on Suomen kauneinta ja eksoottisinta aluetta. Inhoan kylmyyttä, mutta Lapin maisemissa se jotenkin unohtuu.”

Graafinen suunnittelija Isma Valkama

”Helsinki on jatkuvasti kehittyvä kaupunki, jossa on hienosti säilynyttä historiaa, kuten Suomenlinna ja Käpylä. Jos kuitenkin kaipaan vastapainoa, Saaristomeri ja Lapin erämaat ovat parasta. Missä kännykkä ei kuulu, siellä mieli lepää.”

Toimituksen assistentti Tiina Kyllönen

”Kesällä ei ole mitään sen hienompaa kuin veneillä Saimaalla. Pieni Karhunkierros Oulangan kansallispuistossa taas on luontopolkujen Disneyland. Huikeita maisemia!”

Kuva: iStock

Katso myös:

Nämä kuvat pelastavat päiväsi – katso, miltä koirat näyttävät ennen ja jälkeen parturin

Ruotsalaisen tuoksutalo Byredon tuotteet myyntiin Kicks-verkkokauppaan

Paluun tekevä Pikku G: ”Minun piti aikuistua suosion keskellä todella nopeasti”